Suomen isoin marjahetki

Helsinki-Vantaan lentokentällä odottivat lauantai-aamuna vastaanottokomitea, punainen matto ja pullo skumppaa. Siitä suunnattiin Kiasman lyriikkatyöpajaan taiteilemaan sarjakuvia euroviisubiiseistä. Jos ette usko, lukekaa lehdestä. Oma teokseni käsitteli Kreikan vuoden 1974 viisubiisiä, joka oli suomennettu nimellä Vähän viiniä, biitsi ja poikaystävä. Biisiähän en luonnollisesti ollut koskaan kuullutkaan. Näyttelyn puolta ehdittiin pikaisesti vilkaista, mutta sitten nälkä ajoi lauman ruoan ääreen, jossa oheistoimintana askarreltiin anagrammeja.

Päivän virallinen osuus päättyi Stella Polariksen Lai Lai Lauantai -näytökseen. Kuulimme siellä mm. laulun Minä, maailmankaikkeus ja avioliitto, sekä näimme ranskalaisen taide-elokuvan Partakarvani lavuaarissa. Aiheethan siis ammennettiin origamitehtävästäni. Eräät meistä pääsivät jopa lavalle assisteeraamaan, mistä kiitoksena saimme Stella Polariksen mukit. Loppujen lopuksi terrorisoimme vielä erästä vantaalaista asuinaluetta karaokelaululla aamuneljään asti.

Kiitos kaikille rakkaille kaasoille, siskoille ja ystäville jotka olitte mukana ja tätä järjestämässä! En millään keksi miten päivä olisi voinut olla vielä mahtavampi.

Eikä mitään suorituspaineita bestmaneille, jos ja kun joskus koittavat Donin polttarit. Kyllä te helposti keksitte jotain vielä parempaa kuin lehteen päätymisen ja teatterin lavalle nousemisen...

p.s. Osa kuvista on nyysitty Hannalta. Kiitos ja anteeksi!