Vaikutteita Pariisista

Aamupäivän luennolla ranskalainen julistetaiteilija Michel Bouvet kertoi työstään ja esitteli aikaansaannoksiaan. Minä (pakko myöntää oma tyhmyyteni) en ollut herrasta aiemmin kuullutkaan ja menin paikalle lähinnä päästäkseni kuuntelemaan englantia.

En tiedä oliko se lempeä ensijulisteella (siis töitä kohtaan, ei sinänsä että Michelissäkään olisi mitään vikaa ollut), mutta aika pian kuitenkin. Ihan kaikki työt eivät auenneet, mutta jotkut näytelmäjulisteet sekä "vihannessarja" Arlesin kansainvälisille valokuvafestivaaleille olivat mielettömiä.

Lohduttavinta oli kun taiteilija itse totesi, että "en minä oikeastaan osaa piirtää kovin hyvin".

Kommentit

  1. No voin myöntää etten ole kuullutkaa hänestä enkä monesta muustakaan ja vaikka olisin en muistaisi kauan. Minä muistan mitä olen nähnyt mutta en nimiä. Kirjatkin lainaan kansien perusteella, niistö muistan olenko lukenut vai en. Taidan olla tolloista tolloin:)

    VastaaPoista
  2. H, otsikon keksimisessä menikin kaikkein pisimpään. Lopulta kuitenkin leikkasi... :) Vaikka mieluiten hakisin niitä vaikutteita ihan silleen henk. kohtaisesti sieltä.

    Henrietta, äh, ei kaikkea voi muistaa. Eikä tarvitsekaan. Ja tuo on ihan hyvä tapa lainata kirjoja, niin minäkin monesti teen. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana on vapaa.

Suositut tekstit