250/365 Nupit kaakkoon

Tänään tein ensimmäisen retken joen toiselle puolelle. Mennessä osasin ihan itse jäädä oikealla bussipysäkillä pois, ja palatessa totesin, ettei neljä kilometriä nyt niin kovin pitkä kävelymatka olekaan. Etenkään alamäkeen.

Jos pääsee audionomin vastaanotolle kaksikymmentä minuuttia etuajassa, ei voi oikein muuta sanoa, kuin että palvelu pelaa. Kerrankin.

(Samaa kun ei voi sanoa eräästä nimeltämainitsemattomasta keskussairaalasta Päijät-Hämeessä, joka hukkasi potilastietoni noin neljännesvuosisadan ajalta.)

Nyt pelaavat taas nuo vempeleetkin. Joista en ole koskaan aikaisemmin ottanutkaan valokuvia.
 
Noh, eihän niiden kanssa ole vielä eletty kuin kaksikymmentäseitsemän vuotta.

Kommentit

  1. Saanko kysyä mitkä ovat nämä vempeleet? En aivan osaa hahmottaa.

    VastaaPoista
  2. Ah, toki. Kuvassahan on siis kaksi kappaletta kauniita Metrixin kuulolaitteita. :)

    VastaaPoista
  3. Hyvä että pelaavat, pitikö niitä korjata?

    VastaaPoista
  4. No ei nyt ainakaan vielä. Laitettiin vaan kovemmalle ja toiseen vaihdettiin suodatin.

    VastaaPoista
  5. ettei vain alkais suodattaa Doninkin sanoja? Eikö niin normaalisti käy vasta häiden jälkeen?

    VastaaPoista
  6. Vähän epäilinkin semmoista, mutta sitten taas toisaalta näyttivät kauhean isoilta kuvassa. Joskus kuva hämää mittasuhteita. Jokainen kärpäsloukkuni livenä nähnyt on sanonut, että se näyttää kuvissa paljon isommalta, mutta se on vain se Bärtilin ego! ;)

    VastaaPoista
  7. Mulla on kato isot korvat. :) Tai sitten kuulolaitteilla on iso ego, sitä en olekaan koskaan tullut ajatelleeksi...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana on vapaa.

Suositut tekstit