keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Sitä saa mitä tilaa

Itsepä annoin Donille valtuudet yllättää häämatkan suhteen.

Liitteenä olleen kartan perusteella päädymme mihin tahansa Kuopiosta Magnitogorskiin tai Kaunasista Belfastiin.

Tai Tallinnasta Tukholmaan...

tiistai 28. helmikuuta 2012

Maaliskuu, mikset sä jo tuu!

kuva: fat mum slim
Suunnittelin justiinsa, että pitäisi kehittää vaikka joku oma kiva valokuvausprojekti, mutta sitten törmäsin fat mum slimin maaliskuiseen kuvahaasteeseen.

Pakkohan siihen on osallistua, kerran niin moni muukin näyttää tekevän ja ajatus on kauhean kiva.

Joten maaliskuussa sitten (toivon mukaan) kuvaillaan kerran päivässä!

maanantai 27. helmikuuta 2012

Mustavalkomaanantai - Lempi-

Mustavalkomaanantain aiheena ovat lempiasiat, omat ikisuosikit. Tässä kuvassa yhdistyy kolme lempiasiaa. Kulkuväline, vuodenaika (kevät) ja kaupunki (Budapest).

Lisää lempiasioita Mustavalkomaanantaissa.

Mistä erottaa insinöörin ja graafikon?

Don katseli hääkutsujemme tulostettuja osoitelappuja.
"Näissä on kauhean paljon tyhjää tilaa," totesi hän.

perjantai 24. helmikuuta 2012

Viheliäinen alastomuus

Osa Kati Leinosen järkytystä aiheuttaneesta teoksesta Jäänyt.
Sensuurin kova koura tirvaisi taidetta Oulussa. Lumesta veistetyn liukumäen kylkeen Oulun torille esille laitettu Kati Leinosen teos poistettiin, koska se aiheutti tuskaa ja ahdistusta. Linkin takaa löytyvän uutisen kommenttien perusteella veikkaisin, että erityisesti lapsi- ja pornokortteja on tässä tapauksessa paukutettu pöytään kiivain iskuin.

Suosikkikommenttini mainitussa keskustelussa on tämä:
"Kysymys teille, joiden mielestä siinä ei ole mitään ihmeellistä, että alaston naisen ruumis on sijoitettuna lasten liukumäen luo, katseletteko esim. pornolehtiä/elokuviakin lasten nähden ja läsnä ollessa?"

Pornossa on kysymys ruumiiden ja seksin representaatioista, siitä, että paljasta ruumista esitellään esimerkiksi yhdyntää muistuttavin tavoin. Porno on myös teollisuudenala, ja ainakin jossain määrin nähty miehisen vallan ilmentäjänä. Näin todetaan Nikusen, Paasosen ja Saarenmaan toimittamassa kirjassa Jokapäiväinen pornomme.

Muun muassa tätä taustaa vasten on hyvin vaikea nähdä Leinosen teosta pornografiana. Enemmänkin minusta on järkyttävää ja surullista kuinka helposti alastomuus kääntyy pornoksi, nykyään jopa täällä suloisessa Suomessamme, jossa on aina ylpeilty sillä kuinka luonnollisesti alastomuuteen suhtaudumme.

Ja ne lapset. Niistähän en saisi sanoa mitään, koska minulla ei lapsia ole. Sanon silti.

Paikka, jossa ko. taideteos oli esillä, ei ollut varsinainen lasten leikkipaikka, vaan Oulun tori. Jossa nyt sattui olemaan erityisesti lapsiin vetoava jääliukumäki. Lisäksi (en tiedä onko tämä nyt sitten idealistista uskoa ihmistaimien älykkyyteen vai mitä) en jaksa uskoa lasten kiinnittäneen erityistä huomiota teoksen naisen alastomuuteen, saati siitä pöyristyneen. Uskon vakaasti, että lapsille (mikäli vanhemmat eivät tätä mene pilaamaan) alastomuus on varsin luonnollista. Keskustelua ja kysymyksiä teos varmasti on pilttien taholta herättänyt, mutta jos vanhemmat eivät siihen kykene osallistumaan, on se mielestäni vanhempien ongelma.

No. Se siitä. Teos on nyt poistettu ja herkemmätkin voivat nukkua yönsä rauhassa.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Muuttamisen matematiikkaa

Olen muuttamassa oppilasasunnosta A oppilasasuntoon B. Asunnon A avaimet pitää luovuttaa pois viimeistään 1.3. kello 12.00. Saman logiikan mukaan saan asunnon B avaimet viimeistään 1.3. kello 12.00. Minun pitäisi myös olla kohtuullisen tärkeällä luennolla 1.3. kello 9.00-12.00.

Vuokranantaja pystyy mahdollisesti joustamaan päivän tai kaksi asunnon A luovuttamisen suhteen. Saan varmaankin tietää siitä 1.3. kello 12.00...

maanantai 20. helmikuuta 2012

Pukkaa mullon ainakin

Bongasin tänään ihan sattumalta Oulun keskustasta uuden (?) puodin. Kuudes maku imaisi sisäänsä melko kattavan näköisellä Clipperin teevalikoimalla, mutta mukaan lähti minulle uusi tuttavuus Pukkan sitruunaruoho-inkivääritee. Oikeasti olisin halunnut ostaa jokaista Pukkan teetä jo pelkästään pakettien ulkoasun perusteella. Jouduin myös ostohysterian vallassa latomaan pussukkaan valikoiman kuivattuja hedelmiä, etenkin kun juuri eilen illalla Strömsötä katsoessamme Donin kanssa pohdimme hedelmien kuivaamista. Jotenkin vaan uskon, että tämä pussiin ja kassalle -metodi toimii meillä parhaiten...

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Chiliä ja korianteria



Boikotoimme (sangen vaatimattomasti tosin) lemppari-intialaisravintolaa ja sen törkeän korkeita hintoja ja askartelimme lauantai-iltana inkkaria ihan omin voimin. Ruokalistalta löytyi chili-korianterikanaa, kurkku-jugurttisalaattia ja mangolassia. Yhtä täyteläistä kastiketta en osannut tehdä kuin työkseen kokkaavat, mutta muuten makuelämys oli herkullinen. Mangolassi olisi kaivannut hiukan enemmän mangoa, mutta muuten se veti vertoja ravintolassa tarjottaville. Alla vielä ohje pääruokaan.

Murgh kalia eli chili-korianterikanaa
2 rkl öljyä
1 laakerinlehti
3 kokonaista mausteneilikkaa
3 kardemumma
1 hienonnettu sipuli
1 tl raastettua tuoretta inkivääriä
2 valkosipulinkynttä
1½ tl jauhettua kanelia
1 rkl voita
n. 400 g broileria kuutioina
½ tkl jauhettua korianteria
1/4 tl kurkumaa
½ tl suolaa
1/4 tl tulista chilijauhetta
1 tomaatti silputtuna
kourallinen silputtua tuoretta korianteria

Kuumenna öljy, lisää laakerinlehti, mausteneilikat ja kardemumma. Lisää sipuli ja kuullota hetki. Lisää inkivääri, valkosipuli ja kaneli, paista pari minuuttia. Sulata voi seokseen ja lisää broileri. Ruskista broileria noin 10 minuuttia.

Lisää jauhettu korianteri, kurkuma, suola ja chilijauhe. Sekoita hetki ja lisää sitten tomaatti. Lisää 1 dl vettä ja kypsennä miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia, kunnen broileri on kypsää. Ripottele pinnalle korianterisilppu ja tarjoa riisin kera.

(Resepti on peräisin Manju Malhin kirjasta Intialainen keittiö, mausteiden määriä tosin hiukan lisäsin alkuperäiseen nähden, samaten paistoaikaa.)

lauantai 18. helmikuuta 2012

Maailman nopein poro


Joskaan en tiedä onko kumpikaan kuvassa olevista poroista se nopein. Oulussa oli tänään Porokarnevaalit, joissa nuo tunturiemme sarvipäät pinkoivat kilpaa sellaista vauhtia, että Usain Bolt olisi siinä rinnalla näyttänyt sunnuntaihölkkääjältä. Katsoimme Donin kanssa alkukarsintojen kuudentoista poron mittelöt, mutta sitten alkoi kylmä vaivaisista parista pakkasasteesta huolimatta kangistaa, ja päätimme, että porot osaavat juosta finaalin ilman meitäkin.

Vähän kyllä jäi vaivaamaan, että kuka kisan voitti. Vielä kun en sitä tietoa onnistunut netistä löytämään.

perjantai 17. helmikuuta 2012

Pätkisherkkuja

Perjantain ja tulevan pitkän viikonlopun kunniaksi tekaisin pätkismuffinseja, ohje Kinuskikissalta. Julmetun hyviä, vaikka itse sanonkin. Hauskat muffinssivuoat ovat peräisin Prismasta, joita ostin siitäkin huolimatta, että Don kuittaili edellistenkin tippuvan aina niskaan keittiön kaapista. Teen siis muffinseja selkeästi ihan liian harvoin.

My precioussss....

Nyt se on tullut, mun vihkisormuksein! Eilen testasin sitä innoissani hikiseen ja turpeaan pikku sormeeni ja siihenhän se meinasi jäädä jumiin. Kahdesti...

tiistai 14. helmikuuta 2012

Sininen ja beige

On kaksi väriä/sävyä, joista en erityisemmin välitä. Sininen ja beige.

Molemmat niistä ovat pelottavalla tavalla tunkeneet elämääni viime aikoina, muun muassa kynsilakkoina ja puseroina. Joten olisihan se pitänyt ennalta aavistaa, minkä väriset uudet kuulolaitteenikin ovat...

Ihailin eilen myös audionomitädin logiikkaa.
"Mie laitoin nämä niin, että sininen tulee vasempaan korvaan, kun niissä on molemmissa s-kirjain," hän perusteli.

Mielessä naureskelin asialle, kunnes tänä aamuna löysin itseni pohtimasta kumpi tulikaan kumpaan korvaan. Vasen, sininen, äs. Okei, ei se niin hassu logiikka ollutkaan.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Rakkaus on omenanmuotoinen

Onnea on seukata miehen kanssa, joka tuo Norjasta tuliaisiksi six-packin Pink Ladyja.

Lovely indeed


Viiu paiskasi minua palkinnolla. Kiitokseksi siitä minun pitää viidesti paljastella itseäni sekä jaella palkintoa eteenpäin. Tässä siis palkinto Hannalle, Annalle ja Henriettalle!

Ja sitten paljastukset:

1. Rovaniemi on neljäs kotikaupunkini ikinä. En tiedä onko se paljon vai vähän noin keskimääräisesti, mutta en kyllä koskaan kuvitellut näin pohjoiseen päätyväni.

2. Minulla on fiksaatio hautausmaihin. Mitä vanhempi hautausmaa, sitä parempi.

3. Lapsuuteni toiveammatti oli patologi. Jossain vaiheessa myös profiloija, mutta tajusin aika pian ettei se ole kauhean realistinen haave. Jos nyt minun tapauksessani oli se patologikaan...

4. Olen "uinut" Kwai-joessa. Lainausmerkit siksi, että virtauksen vuoksi oli pakko pitää kiinni köydestä.

5. Robbie Williams oli Elämäni Mies siihen saakka, kun kohtasin Donin. Mutta uskon, että Robbie kestää putoamisensa kakkossijalle kuin mies.

torstai 9. helmikuuta 2012

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Kuinka huoneesta poistutaan

Taidehistorian luennolla ei kannata olla väsyneenä. Sitä alkaa nimittäin nähdä kasvoja piparilautasessa. Myöskään neulominen ei onnistu ja lisäksi on nolohkoa nuokkua eturivissä. Onneksi Don tulee viikonlopuksi kotiin ja laittaa unirytmini ojennukseen.

Toivottavasti saamme jossain vaiheessa suoritusmerkinnän aiheesta Arktinen pukeutuminen ja liikkuminen (5 op).

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Viikonloppuisin yöt ovat pidempiä

Eilen kahdenkymmenenkuuden asteen pakkanen ei tuntunut enää missään. Yritin lukea tenttikirjaa, mutta nukahdin puolentoista sivun jälkeen. Kolmastoista lapsi valvotti aamutunneille asti ja sai jättämään päivän kulttuuririennon väliin. Kirjoitin puolitoista sivua tekstiä aiheesta, josta en tajunnut mitään ja luin kymmenen sivua lisää tenttikirjaa, tiedä tajusinko sitäkään. Jossu väittää että olen kauhean tuottelias kun neulon kaikki taidehistorian luennotkin, mutta silti tuntuu etten saa mitään aikaiseksi.

Yöllä mietin paitsi elämän tarkoitusta, myös sukunimiasiaa ja huomasin, että tulen kaipaamaan nykyisen nimeni r-kirjainta. Nyt kaikissa kolmessa nimessäni ärrä sorahtaa, vaan ei pitkään. Hääpuvun mallikin alkoi tuntua väärältä. Miehessä ei onneksi ole mitään vikaa.

Laskiaspullan kanssa odotan että Haavistosta tulee presidentti.

torstai 2. helmikuuta 2012

Kuinka pakkanen selätetään

Puetaan päälle kahdet lämpökerraston housut, farkut, pitkähihainen trikoopaita, kaksi villapaitaa, sukat ja villasukat, toppatakki, kaulahuivi, kahdet lapaset ja pipo. Saadaan kotimatkalla huikea idea vaatteiden ostamisesta. Mennään ostoskeskukseen, kierretään pari kolme vaatekauppaa. Ostetaan ensimmäisen alerekistä keltainen ja vihreä trikoopaita sovittamatta. Seuraavassa bongataan pikkumusta ja farkut 70 prosentin alennuksella.

Tungetaan sovituskoppiin.

Riisutaan kahdet lämpökerraston housut, farkut, pitkähihainen trikoopaita, kaksi villapaitaa, sukat ja villasukat, toppatakki, kaulahuivi, kahdet lapaset ja pipo. Sovitetaan pikkumustaa ja farkkuja. Puetaan uudelleen kahdet lämpökerraston housut, farkut, pitkähihainen trikoopaita, kaksi villapaitaa, sukat ja villasukat, toppatakki, kaulahuivi, kahdet lapaset ja pipo. Mennään kassalle hikisenä ja punakkana.

Tullaan siihen tulokseen, että kahdenkymmenenviiden asteen pakkanen on juuri tässä hetkessä se paras paikka ihmiselle.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Valkoisia sohvia ja lasipöytiä

Aloitetaanpa helmikuu kärkkään kriittisellä sisustus- ja arkkitehtuurikommentoinnilla, koska näistä aiheistahan minä toki tiedän valtaisan paljon.

Minulla ei ole tapana lueskella sisustuslehtiä, mutta männäviikolla bongasin Rukan mökiltä jonkun aiemman vieraan sinne jättämän Glorian koti -lehden tammikuun numeron. Kyseisestä lehdestä löysin suomalaisen muotoilun vaikuttajan ja vapaan toimittajan Kaj Kalinin (josta en ole koskaan kuullutkaan) kolumnin Punaisten talojen kaipuu. Koska hän on, kuten mainittua, suomalaisen muotoilun vaikuttaja, ja vieläpä samaa mieltä minun kanssani, rohkenen vetää tästä johtopäätöksen, että minun valistunut näkemykseni ei ole ihan vailla järjen hiventä.

Sillä. Minä en voisi kuvitellakaan asuvani vitivalkoisessa laatikossa, joka on täynnä valkoisia sohvia ja lasipöytiä, kirjoittaa Kaj Kalin ja tiivistää ah niin nasevasti sen, mitä mieltä minä olen tästä (ilmeisesti edelleen) vallalla olevasta valkoisesta kaudesta ja mistä syystä sisustuslehtien satunnainenkin selailu särkee sieluni sopukoita. Valkoiset kodit. Oi te trendikkäät valkoiset kodit valkoisine seininenne, valkoisine sohvinenne, kliinisine ruokailutiloinenne, hengettömine atmosfääreinenne! Hailakka beessi tai laimea harmaa ovat ainoita väriläikkiänne, olkoon talossa kuinka monta kissaa, koiraa tai lasta tahansa. Miten kukaan voi asua sellaisessa valkoisessa, tyhjässä, kylmässä, sieluttomassa kodissa? Eihän se ole koti laisinkaan.

Värit vaikuttavat. Värit ovat mielemme äänetöntä musiikkia. Ei ihme, että kansamme soi mollissa. Näin huokailee Kaj Kalin värien perään ja saa minut yhtymään samaan kuoroon. Eikä tässä vielä kaikki. Sen lisäksi, että valkoiset asunnot pelottavat ja kammoksuttavat minua (enkä tiedä luotanko ihmisiin, jotka asuvat sellaisissa), saan näppylöitä myös kloonikylistä. Noista uusista asuinalueista, joita nousee kuin sieniä sateella, ja joissa talot toistavat samaa kaavaa. Sama väri, sama materiaali, sama katon kallistuskulma. Yhden sellaisen ohi köröttelen nykyään bussilla joka päivä. Vaaleankeltaiset puutalot, punainen peltikatto. Pelottavaa.

Onko se sitten kiva selittää miehelleen kun tyttöjen kanssa vietetyn illan jälkeen ei erotakaan omaa taloa naapurin mökistä ja aamulla herää vahingossa naapurin Penan vierestä?! Mikä siinä on, että kaikki pitää tasapäistää aina taloista lähtien?


p.s. Jos sinulla on valkoinen koti, älä pahastu, sillä tämä on vain minun mielipiteeni. Kerro mieluummin miksi valkoinen. Mitä vikaa väreissä on?