Gluteenittoman pastan toinen mahdollisuus eli pohdintaa ruokavaliosta

Kolme viikkoa sitten hankkiuduin eroon taloutemme vehnistä ja sokereista. No, ainakin melkein kaikista. Yllättävän helppoa on ollut, mitä nyt kaupassa käydessä alkaa ottaa päähän, kun tuntuu että mitään ei voi ostaa. Hysteerisesti en ole esimerkiksi tuotteiden ainesosaluetteloita syynännyt ja jouluna sorruin syömään 12 Wiener Nougatia. Niistä ei vielä tullut paha olo, mutta ei myöskään himo saada lisää.

Vaikeinta on päivittäinen ruoanlaitto, mutta se on ollut vaikeaa aina. Pääasiassa siitä syystä, ettei jaksaisi eikä huvittaisi eikä keksi mitä syötäisiin. Tänään uskaltauduin kokeilemaan gluteenitonta pastaa avokadopastassa. Eihän se ihan samanlaista ollut, mutta ei myöskään ihan niin kamalaa, kun mitä muistelin. Kerran aikaisemmin olen nimittäin gluteenitonta pastaa syönyt, ja silloin vannoin, että jos tämä on ainoa pastavaihtoehto, niin elän ilman pastaa... Idullehan avokadopasta maistuu aina ja nytkin upposi kukkurallinen kulhollinen. Hän ei tämmöisissä asioissa ole niin ronkeli. Minä sen sijaan saatan olla ja siksi ilahduin kovasti, että tästä pastasta tuli näinkin hyvää!

Mistä syystä minä sitten ryhdyin tämmöiseen ruokapöljäilyyn? Laukaiseva tekijä oli lokakuussa televisiosta tullut sokeridokumentti yhdistettynä joulukuun alun pitsansyöntiin, jonka jälkeen olin loppuillan pinkeä kuin ilmapallo. Reaktio, joka on esimerkiksi pullasta ja monista leivistä usein tullut. Kolmeen viikkoon ei ole semmoista tunnetta tullut, joten ehkäpä tämä toimii. Tarkoitukseni ei ole elää loppuikääni vehnättä ja sokeritta, mutta toivon, että pääsen niistä jollakin tavalla irti. Niin, että tulevaisuudessa on helpompi jättää karkkipussi kauppaan ja pullansyönti erityisiin juhlapäiviin. Makeutusmyrkkyjähän minä en ole koskaan käyttänytkään, joten ne eivät ole ongelma saati vaihtoehto tavalliselle sokerille.

Eikä kai siitä haittaa ole, jos samalla onnistuu olemaan hyvä esikuva Idulle. Hänhän on ikävästi kaikkien sokerijogurttien ja muiden ravitsemuksellisten turhakkeiden kohderyhmää. Nyt on jo pikkukäsi alkanut kaupassa maitohyllyn äärellä ojentua kohti iloisenvärisiä vanukaspurkkeja sun muita. Onneksi pikkukäsi on kuitenkin vielä varsin helposti harhautettavissa ja henkilö siellä käden päässä ilahtuu ihan yhtä paljon kurkusta kuin keksistä.

Mutta se siitä paasauksesta. Nyt aion keittää ison kupillisen kahvia, syödä palan tummaa suklaata (joka, loogista tai ei, on sallittua ruokavaliossani) ja virkata pari afrikankukkaa.