Luovuuden kukkia

Tulipa tässä mieleen sellainen asia kuin lahjakkuus. Erehdyin koulussa oheisen veistoksen kritiikissä sanomaan, etten koe olevani tällaisissa veistely- ja muovailuhommissa kauhean lahjakas. Siitä sitten tulikin sanomista, toisin kuin itse veistoksesta, joka oli lopulta ihan kelvollinen.

Että kummasti sitä luulee olevansa lahjaton tietyissä asioissa. Ja tiukasti ne pinttyvät, kaikenlaiset luulot siitä, mitä osaa ja mitä ei. Kun tarpeeksi monta kertaa kuulee, ettet sinä nyt tuota ainakaan osaa, niin kohtahan sen jo uskookin. Eikä edes vaivaudu yrittämään.

Vaikkapa sitten tuo minun plastinen "lahjattomuuteni" tai epämusikaalisuuteni. Joka johti lopulta kuitenkin siihen, että Don antoi minulle syntymäpäivälahjaksi vaaleanpunaisen sähkökitaran...

Ja mikäs sitten oli tämän kirjoituksen pointti? Lähinnä kai se, että pitäisi muistaa uskoa itseensä. Ei kaikessa tarvitse (eikä kai voikaan...) olla hyvä, mutta jos jostain tykkää, niin sitä pitää tehdä ja kokeilla. Ovat muut sitten mitä mieltä hyvänsä.