torstai 30. lokakuuta 2014

Lentomelualueella



Hirveen idyllisen näköisesti leikki nuori villi-ihminen isin vanhalla lentokoneella ja äidin ostamalla helikopterilla. Päristeli ja teki syöksyjä. Toki siinä vaiheessa kun allekirjoittanut hoksasi hakea kännykän sijasta oikean kameran kuvauskalustoksi, kuvien sisällöllinen laatu laski kuin lehmän häntä. Ei kiinnostanut enää leikkiminen, mutta kameran linssiin olisi ollut hauska painaa pikkusormi. Tai kieli.

Taikka sitten pyllistyskuvat ja "persoonalliset" kuvakulmat johtuvat pääni täyttävästä räästä. Laskujeni mukaan nyt on menossa kuudes flunssainen viikko tässä taloudessa. Taudin vaihe, laatu ja kohde ovat vaihdelleet, mutta räkää ja yskää on riittänyt. Itu on tainnut olla eniten nuhainen, mutta samalla myös hilpein potilas. Nenän pyyhkiminen toki on suunnaton vauvanoikeusloukkaus ja edellyttää raivokasta vastarintaa.

Räkäpäisyyttä syytän myös siitä, ettei näppikseltäni irtoa tällä hetkellä tämän syvällisempää analyysiä. Ehkä otan lisää teetä ja linnoittaudun sohvannurkkaan kutimen kanssa. Ja luotan siihen, että niillä eväillä tauti karkoitetaan lauantaiksi, jolloin tiedossa on pieni hummailuvapaa...

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Nuori taiteilija työssään



Itu kävi tänään taas harrastamassa.

Vauvauinnin päädyimme lopettamaan joku aika sitten, koska flunssa sai aikaan niin monta poissaoloa ja edellinen värikylpykin jäi samasta syystä välistä. Tänään kuitenkin maalauskunto oli kutakuinkin kohdillaan ja isikin tuli mukaan, sillä nyt maalauksen ohessa sai ottaa valokuvia nuorista taiteilijoista.

Tämmöinen harvoin valokuvaava amatöörikuvaaja voisi tosin painaa vastaisuuden varalle mieleensä, että valokuvista tulisi aika paljon mielenkiintoisempia, jos niissä näkyisi taiteilijan naama... Nyt kuvasaalis jäi vähän onnettomaksi, mutta tulipa jotain kuitenkin.

Värikylpy itsessään on ehkä hauskin vauvaharrastus mitä kuvitella saattaa. Hirveä sotkuhan siinä tulee (ja minulle edelleen stressi lähtemisestä), mutta on yllättävän hauska seurata ihmistainten taiteellisia pyrkimyksiä. Naapurin paperille pyllähtämistä tai huoneen toiselle puolen karkaamista ja siellä oman jäljen jättämistä jonkun toisen teokseen.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Nuija, tosinuija ja...

"Tämä on nyt ehkä vähän kuolainen tämä muusinuija. Joku pikkukokki järsi sitä yhtenä päivänä."
"Eikö meillä ole kaksi nuijaa?"
"Joskus kyllä tuntuu, että niitä on kolme..."

perjantai 24. lokakuuta 2014

Ensilumi tulee perjantaina

En tykkää.
Niin kuin en kermattomasta kahvistakaan, mutta juon silti.
Vauva heiluttaa vispilää kosteuspyyhe suussa ja konttaa turbovaihteella ympäriinsä.
Kun se nukahtaa, syön paahtoleipää ja metsästän teatterilippuja.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Jäässä aivoja myöten








Päätin olla reipas ja viedä lapseni ulkoilemaan matkalla kaupunkiin.

Se oli virhe.

Oli meinaan hippasen kylmä taapertaa etanavauhtia Oulujoen rantaa. Etanavauhtia siksi, että itse saisin otettua valokuvia ja siksi, että vauva ehtisi nukkua ulkona mahdollisimman pitkään. Sekä siksi, että ihmisen inhottavaksi äitynyt kantapää ei kipeytyisi.

Jossain kohtaa ehdin jo luulla, että nyt siellä naarataan jotakuta poloista joesta. Aika pian onneksi tajusin, että naarauksen kohteena olivat kalat ja että vihdoin pääsin todistamaan sitä kuuluisaa lippoamista. En muuten jäänyt sitä kovin pitkäksi aikaa todistamaan.

Puolen tunnin reippaaksi kävelyksi muuttuneen matelun jälkeen menin lämmittelemään kirjastoon ja tokihan Itu siihen heräsi. Eikä hän sitten suostunutkaan nukkumaan ennen kuin kotimatkalla autossa kun ihana Don tuli töiden jälkeen meidät bussimatkalta pelastamaan. Kahvilassakin piti Idun huudella viereisiin pöytiin ja irvistellä juuri niille ihmiselle, jotka eivät mitään huomiota häneen kiinnittäneet.

Kotimatkalla nuori villi-ihminen siis nukahti ja minä odottelin hänen kanssaan autossa, kun Don kävi kaupassa. Lähetin reaaliaikaisesti ostoslistaa WhatsAppin kautta ja sain vastauksen, että hitsi kun kännykkä unohtui autoon.

Nanosekunnin ajan manasin mielessäni tätä ikävää sattumusta.

Ilmeisesti muutama aivosolu ehti jäätyä matkalla.

maanantai 20. lokakuuta 2014

Syysapeus



Tänään pakotin Idun ja itseni leikkipuistoon, sitten kun aamuinen musta jää oli pihasta sulanut.

Keinuminen on kivaa, mutta kaikki sitä edeltävä ei ole.

Liki yksitoistakiloisen vastarannankiisken pukeminen säänmukaisesti ei ole kivaa. Siinä plus itsensä pukemisessa menee ainakin puoli tuntia. Etenkin kun pitää toista kiusata vielä kengillä. Noilla hirvittävillä kapistuksilla, jotka jalassa ei ainakaan voi askelia ottaa.

Kun kaikki lopulta ovat pukeissa, on niin hirvittävä hiki, että ei enää huvittaisi lähteä minnekään. On kuitenkin vielä rataslogistiikka. Rattaat + seitsemän porrasta + kammottavat kengät jalassa parkuva vauva. Sitten vasta onkin hiki. Kunnes pääsee ulos, ja tulee kylmä.

Ja kotiin tullessa kaikki tämä päinvastoin.

Tällä hetkellä tämä on minun elämäni jännittävimpiä tapahtumia.
Siitä syystä blogin pitäminen tuntuu välillä vaikealta. Miten kirjoittaa mistään, kun mitään ei tapahdu? Kun elämä etenee kolmen tunnin vauvanruokkimissykleissä, joiden välillä nukutaan, leikitään tai tehdään yksitoistakuisen toimenkuvaan kuuluvia tihutöitä.

Vai onko se juuri tämä tapahtumattomuus, mikä saa sinut palaamaan tähän blogiin?
Mikä sinua kiinnostaa? Mistä haluaisit kuulla? Vai kuvatko sinua houkuttelevatkin?

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Mansikkainen harjoituskappale


Lentoliikenne yritti kovasti sotkea viikonlopun suunnitelmia. Tuntikausia myöhässä ollut iltakone vaihtui lopulta aamukoneeseen kun setä saapui Itua tervehtimään. Viime hetken muutoksista huolimatta viikonloppu oli oikein mainio.

Kun ihmistaimi oli taintunut yöunilleen, nautimme kynttiläin valossa vähän lime-mansikkamoussekakkua, joka oli tasan niin hyvää miltä näyttikin. Se oli vähän niin kuin harjoituskappale kuukauden päästä koittavaa ensimmäistä syntymäpäivää ajatellen.

torstai 9. lokakuuta 2014

Ajoin koko yön

Mattamusta taivas, glitterillä piirretty tie.
Radiossa Kaija Koo laulaa ajoin koko yön.

Siltä minustakin tuntuu.

Toivon että tie jatkuu Rovaniemelle, Ivaloon, jäämerelle loputtomiin.
Että minä ajan ja Kaija laulaa eikä muuta ole.

Sitten tulee viimeinen liikenneympyrä.
Lähikaupat ja piha, jossa vapaus päättyy.
Kannan Stockan kassin sisään ja muutun taas siksi, joka tietää missä on puuttuva tuttipullo.

Kaltbach gruyereä ja samppanjan makuisia suklaatryffeleitä.
Ne voivat pelastaa.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Vastavalossa








Tänään oli hyvä päivä.

Huolimatta aamuisesta kiireestä, värikylpymyöhästymisestä, törpöstä ruotsalaisesta volvokuskista, olemattomista ostoskärryistä, väsyneistä jaloista ja takin läpi tunkevasta tuulesta, tänään oli hyvä päivä.

Vastavalossa tavallinenkin näyttää kauniimmalta.