perjantai 14. marraskuuta 2014

Villatakki vintiölle






Ystäväni Versaali neuvoi minua varhaisessa raskausvaiheessa neulomaan varastoon isompia vaatteita vauvalle, sillä niitä pieniä kuitenkin tulee niin paljon lahjaksi. Ajatus kuulosti loogiselta, joten puoli vuotta ennen laskettua aikaa ryhdyin neulomaan Rowanin ihanasta Baby Merino Silk dk -langasta ihanaa Hazel-villatakkia. Koossa 9-12 kuukautta.

Takkia oli neulomatta yksi hiha ja huppu kun se jäi lepotauolle. Idun synnyttyä sain neulottua hihaa neljä kerrosta ja sitten oli taas lepotauon paikka.

Pari viikkoa ennen Idun ensimmäistä syntymäpäivää aloin pohtia takin purkamista ja neulomista uudelleen vaikka sitten isommassa koossa, sillä lankaa kyllä on. Onneksi kuitenkin kokeilin kappaleita (vastentaihtoista) mallia vasten ja näyttikin siltä, että löysästä neulontakäsialastani on kerrankin hyötyä. Pari iltaa siinä meni ja sitten takki oli valmis. Ja justiinsa sen kokoinen, että se menee nyt, mutta varmasti myös vielä koko tulevan talven.

Takkia varten alunperin ostamani puunapit olivat auttamattoman isot, mutta sitten keksin napata napit tästä alpakkaneuletakista, joka on jo jäänyt pieneksi (ja taisi myös jäädä käyttämättä). Sopivat kuin, öh, napit villatakkiin.

Loppukäyttäjä on vaikuttanut myös tyytyväiseltä, paitsi huppu on inha ja napit olisi kiva syödä. Muhkuraiset saumatkaan eivät häntä häiritse, toisin kuin esimerkiksi minua.

4 kommenttia:

  1. Oi, kaunis takki ja aivan ihana väri!

    Hyvä vinkki ystävältäsi. Ainoa vaan, että ne pikkupikkuvermeet valmistuivat nopeammin ja tulivat ehkä jopa valmiiksi asti. :D Löysin taannoin kaapista leikkaamani kappaleet koon 80 mekkoon, ups. Ehkä pienennän sen nukelle sopivaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen itsekin kohtalaisen tyytyväinen takkiin, huppu on tosin hiukan outo... Mutta väri todellakin on ihana joten eipä paljon harmita, että lankaa jäi vielä jäljelle. :)

      Idulla on yksi isohko nalle, joka on toistaiseksi saanut toimia pieneksi jääneiden vaatteiden käyttäjänä. Vaan hyvähän se on, ettei nukkejen ja nallejen tarvitse alastonna olla. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Tuo malli on tosiaan aikamoisen ihana.

      Poista

Sana on vapaa.