Kirsikkapuiston blogi

Valokuvatorstai - Kiva

2012-02-09T14:35:00.001+02:00

"Kiva että pöytiintarjoilu pelaa", tuumii nalle haaskalla.

Lisää kivoja asioita Valokuvatorstaissa.

Kuinka huoneesta poistutaan

2012-02-08T22:37:00.000+02:00

Taidehistorian luennolla ei kannata olla väsyneenä. Sitä alkaa nimittäin nähdä kasvoja piparilautasessa. Myöskään neulominen ei onnistu ja lisäksi on nolohkoa nuokkua eturivissä. Onneksi Don tulee viikonlopuksi kotiin ja laittaa unirytmini ojennukseen.

Toivottavasti saamme jossain vaiheessa suoritusmerkinnän aiheesta Arktinen pukeutuminen ja liikkuminen (5 op).

Mustavalkomaanantai - Kädet

2012-02-06T01:14:00.005+02:00

Lisää käsiä Mustavalkomaanantaissa.

Viikonloppuisin yöt ovat pidempiä

2012-02-05T17:30:00.001+02:00

Eilen kahdenkymmenenkuuden asteen pakkanen ei tuntunut enää missään. Yritin lukea tenttikirjaa, mutta nukahdin puolentoista sivun jälkeen. Kolmastoista lapsi valvotti aamutunneille asti ja sai jättämään päivän kulttuuririennon väliin. Kirjoitin puolitoista sivua tekstiä aiheesta, josta en tajunnut mitään ja luin kymmenen sivua lisää tenttikirjaa, tiedä tajusinko sitäkään. Jossu väittää että olen kauhean tuottelias kun neulon kaikki taidehistorian luennotkin, mutta silti tuntuu etten saa mitään aikaiseksi.

Yöllä mietin paitsi elämän tarkoitusta, myös sukunimiasiaa ja huomasin, että tulen kaipaamaan nykyisen nimeni r-kirjainta. Nyt kaikissa kolmessa nimessäni ärrä sorahtaa, vaan ei pitkään. Hääpuvun mallikin alkoi tuntua väärältä. Miehessä ei onneksi ole mitään vikaa.

Laskiaspullan kanssa odotan että Haavistosta tulee presidentti.

Kuinka pakkanen selätetään

2012-02-02T22:26:00.000+02:00

Puetaan päälle kahdet lämpökerraston housut, farkut, pitkähihainen trikoopaita, kaksi villapaitaa, sukat ja villasukat, toppatakki, kaulahuivi, kahdet lapaset ja pipo. Saadaan kotimatkalla huikea idea vaatteiden ostamisesta. Mennään ostoskeskukseen, kierretään pari kolme vaatekauppaa. Ostetaan ensimmäisen alerekistä keltainen ja vihreä trikoopaita sovittamatta. Seuraavassa bongataan pikkumusta ja farkut 70 prosentin alennuksella.

Tungetaan sovituskoppiin.

Riisutaan kahdet lämpökerraston housut, farkut, pitkähihainen trikoopaita, kaksi villapaitaa, sukat ja villasukat, toppatakki, kaulahuivi, kahdet lapaset ja pipo. Sovitetaan pikkumustaa ja farkkuja. Puetaan uudelleen kahdet lämpökerraston housut, farkut, pitkähihainen trikoopaita, kaksi villapaitaa, sukat ja villasukat, toppatakki, kaulahuivi, kahdet lapaset ja pipo. Mennään kassalle hikisenä ja punakkana.

Tullaan siihen tulokseen, että kahdenkymmenenviiden asteen pakkanen on juuri tässä hetkessä se paras paikka ihmiselle.

Valkoisia sohvia ja lasipöytiä

2012-02-01T00:38:00.002+02:00

Aloitetaanpa helmikuu kärkkään kriittisellä sisustus- ja arkkitehtuurikommentoinnilla, koska näistä aiheistahan minä toki tiedän valtaisan paljon.

Minulla ei ole tapana lueskella sisustuslehtiä, mutta männäviikolla bongasin Rukan mökiltä jonkun aiemman vieraan sinne jättämän Glorian koti -lehden tammikuun numeron. Kyseisestä lehdestä löysin suomalaisen muotoilun vaikuttajan ja vapaan toimittajan Kaj Kalinin (josta en ole koskaan kuullutkaan) kolumnin Punaisten talojen kaipuu. Koska hän on, kuten mainittua, suomalaisen muotoilun vaikuttaja, ja vieläpä samaa mieltä minun kanssani, rohkenen vetää tästä johtopäätöksen, että minun valistunut näkemykseni ei ole ihan vailla järjen hiventä.

Sillä. Minä en voisi kuvitellakaan asuvani vitivalkoisessa laatikossa, joka on täynnä valkoisia sohvia ja lasipöytiä, kirjoittaa Kaj Kalin ja tiivistää ah niin nasevasti sen, mitä mieltä minä olen tästä (ilmeisesti edelleen) vallalla olevasta valkoisesta kaudesta ja mistä syystä sisustuslehtien satunnainenkin selailu särkee sieluni sopukoita. Valkoiset kodit. Oi te trendikkäät valkoiset kodit valkoisine seininenne, valkoisine sohvinenne, kliinisine ruokailutiloinenne, hengettömine atmosfääreinenne! Hailakka beessi tai laimea harmaa ovat ainoita väriläikkiänne, olkoon talossa kuinka monta kissaa, koiraa tai lasta tahansa. Miten kukaan voi asua sellaisessa valkoisessa, tyhjässä, kylmässä, sieluttomassa kodissa? Eihän se ole koti laisinkaan.

Värit vaikuttavat. Värit ovat mielemme äänetöntä musiikkia. Ei ihme, että kansamme soi mollissa. Näin huokailee Kaj Kalin värien perään ja saa minut yhtymään samaan kuoroon. Eikä tässä vielä kaikki. Sen lisäksi, että valkoiset asunnot pelottavat ja kammoksuttavat minua (enkä tiedä luotanko ihmisiin, jotka asuvat sellaisissa), saan näppylöitä myös kloonikylistä. Noista uusista asuinalueista, joita nousee kuin sieniä sateella, ja joissa talot toistavat samaa kaavaa. Sama väri, sama materiaali, sama katon kallistuskulma. Yhden sellaisen ohi köröttelen nykyään bussilla joka päivä. Vaaleankeltaiset puutalot, punainen peltikatto. Pelottavaa.

Onko se sitten kiva selittää miehelleen kun tyttöjen kanssa vietetyn illan jälkeen ei erotakaan omaa taloa naapurin mökistä ja aamulla herää vahingossa naapurin Penan vierestä?! Mikä siinä on, että kaikki pitää tasapäistää aina taloista lähtien?

p.s. Jos sinulla on valkoinen koti, älä pahastu, sillä tämä on vain minun mielipiteeni. Kerro mieluummin miksi valkoinen. Mitä vikaa väreissä on?

-31°C

2012-01-29T19:57:00.001+02:00

Tämä päivä on toivuttu lasketteluviikosta ja eilisestä viisikymppisten juhlimisesta. Käytiin vähän kaupoilla ja vaalistamassa eli äänestämässä. Ostettiin laiskiaispullat kansalaisvelvollisuuden täyttämisen kunniaksi. Pakkasta on ollut "vain" parikymmentä astetta, mutta eilen matkalla tipahti auton mittari kolmeenkymppiin. Huomenna alkaa arki Rovaniemellä ja koittaa kahden viikon ero kun Don lähtee taas ulkomaille häärahoja tienaamaan.

Ihme että näin pitkälle on päästy

2012-01-27T19:46:00.000+02:00

Jos mökissä on neljä ihmistä, mikä on todennäköisyys sille, että se joka sytyttää takkaan tulen, osaa tehdä sen kaikkia tyydyttävällä tavalla?

Lepopäivä

2012-01-26T18:38:00.000+02:00

Eilen illalla oli vuorossa lomaviikon kevennys, kun menimme katsomaan Tunturitomaatteja. Minä menetin samalla ikäänkuin stand up -neitsyyteni, sillä en ole sitä koskaan aikaisemmin käynyt livenä katsomassa. Mutta saattaahan tuo olla, että voisin toistekin mennä.

Tänään pidimme Donin kanssa lepopäivän ja suuntasimme Kuusamon Tropiikkiin. Matkalla kävimme ihastelemassa ~~ökyhuviloita~~ maisemia Rukatunturin huipulla ja kuvaamassa taannoin Novitan Purosta neulomani lapaset. Kylpylässä laskimme vesiliukumäessä, rutistuimme rusinoiksi vedessä ja pelkäsimme päätyvämme aineistoksi paikalle osuneiden koomikoiden esityksiin.

Huomenna pitäisi vielä jaksaa nousta suksille.

Oi Aurora

2012-01-24T23:12:00.000+02:00

Kuusamon yön pimeydessä loimottavat revontulet ja blogisti katuu katkerasti unohdustaan, jonka vuoksi kameran jalusta jäi Ouluun. Volvo V40:n katto ei aja ihan samaa asiaa. Toisessa suunnassa hehkuu Rukatunturi ja rinteitä vasten pöllyää tekolumi, jota koneet syytävät toista päivää. Jalat ovat olleet neljä päivää laskettelumonojen puristuksissa ja vasta nyt pahin tuskanloimotus alkaa hiipua. Taas kerran sitä muistaa iloita vartaloon kertyneestä läskistä, koska siihen ei satu. Toisin kuin kaikkiin epämääräisiin, vastalöytyneisiin lihaksiin.

Makeaa

2012-01-20T14:30:00.000+02:00

Don toi matkoiltaan tuliaisiksi herkkuja. Ehkä niiden voimalla saa loppuun yhden esseen Trajanuksen pylväästä. Huomenna lastataan auto täyteen suksia sun muuta ja suunnataan viikoksi Rukalle. Ruvet ja arvet ja katkenneet raajat ehtivät toivottavasti vielä parantua ennen toukokuista hääpäivää...

Mission impossible?

2012-01-18T16:40:00.000+02:00

Alammekohan nyt olla yliopisto-opiskelun ytimessä?

Tänään alkoi kurssi, jolla tarvitaan kaksi kirjaa. Kirjaa A löytyy Lapin yliopiston kirjastosta, Lapin kirjastosta, Oulun yliopiston kirjastosta ja Oulun kaupunginkirjastosta yhteensä yksi (1) kappale. Kirjaa B samoista kirjastoista yhteensä kolme (3) kappaletta.

Tarvittavien artikkeleiden kopioiminen noin kahdenkymmenen opiskelijan ryhmälle ei luonnollisestikaan ole mahdollista, koska se on tekijänoikeusrikos.

It's a free ride when you've already paid

2012-01-17T19:19:00.002+02:00

Eilen alkoi uusi uljas lukuvuosi tiedekuntamme evakkotiloissa, mikä minun tapauksessani tarkoittaa puolen kilometrin koulumatkan venähtämistä viiteen kilometriin. Rovaniemen kaupunki on toki ollut kannustava ja tarjoaa tämän vuoden alusta yliopisto-opiskelijoillekin bussilipun hintaan 26 euroa kuukaudessa, mikä ei ole paha. Mutta bussivuorot... noh, se varmaan kertoo jotain, jos kaupungin julkista liikennettä koskevilla nettisivuilla todetaan toisessa kappaleessa, että "työmatkaliikunta on kätevä tapa huolehtia kunnosta"...

Mutta mitä on tehnyt alma materimme? Se on järjestänyt meille kolmesti päivässä ilmaisen bussikuljetuksen eri yksiköiden välille! Tätä minä jo kutsuisin palveluksi ja opiskelijoiden huomioimiseksi. Ja vaikka kuljetukset eivät menekään sillä sekunnilla kuin itse toivoisi, niin ennemmin sitä odottaa luentojen alkua lämpimässä Amican kahvilassa kuin palelee bussipysäkillä tai tarpoo jalan hankien läpi. Etenkin kun vielä toistaiseksi oikotie Kemijoen yli on, sanottaisiinko, hiukan epästabiili.

Vaikka miun mielestäin myös tuo rautasilta on epästabiili, mutta se johtuukin siitä, etten pidä siltojen ylittämisestä etenkään kävellen. Ja etenkään jos siellä on vettä alla. Ikävän usein näin on.

Whisper words of wisdom

2012-01-17T11:52:00.000+02:00

KIVA KUN MEIDÄN HUONOKUULOISTEN RAJOITTEET HUOMIOIDAAN TÄLLAISISSA MONISTEISSAKIN. SE TEKSTI KUITENKIN KUULUU PALJON PAREMMIN KUN SE ON HUUDETTU VERSAALILLA. SIITÄKIN HUOLIMATTA, ETTÄ PELKKÄÄ VERSAALITEKSTIÄ ON YLEENSÄ PALJON VAIKEAMPI LUKEA.

Psykedeliasukat

2012-01-15T13:23:00.001+02:00

Jossain blogissa (jota en kuollaksenikaan pystynyt enää löytämään) oli joku neulonut ihanat sekaväriset villasukat. Minä tietysti halusin heti samanlaiset, vaikka näistä todennäköisesti tuli paljon psykedeelisemmät.

Kärjestä aloitin torstai-iltana kuuden pintaan ja viimeisen sukan päättelin perjantaina puolen yön maissa. Luultavasti samalla rikoin edellisen sukkaparin neulontaennätykseni, joka on keväältä 2009.

Periaatteena oli tietysti tehdä sukat jämälangoista, mutta koska Oulussa avautui Menitan uusi puoti männäviikolla, niin olihan sieltä pakko ostaa pari kerää sellaisia värejä, joita ei jämälankavarastossa ollut... Pitänee tehdä niitten jäänteistä toiset sukat.

Valokuvista kiitos Donille!

Myös lihan riiputtaminen parvekkeella on kiellettyä

2012-01-11T19:00:00.000+02:00

Joskus on hyvä asua huoneessa, jossa on iiiso valkoinen seinä, jolle ei saa kiinnittää mitään. Siihen on esimerkiksi hyvä tehdä mindmappia gradua varten. Koska hei, eihän kukaan voi post it -lapun kiinnittämistä seinään oikeasti pitää seinäänkiinnittämisenä! Eihän ne ees pysy siinä.

Iso Gee siis etenee. (Oho, tuli riimi!) Puolitoista tuntia sitten se ei edennyt, mistä kiukkusin Donille skypeitse. Mutta sitten näin valon ja nyt tiedän mitä olen tekemässä. Liimaan siis post it -lappuja seinään ja päivitän blogia... Ja unelmoin siitä, että projektin päätyttyä tuo seinä näyttää samalta kuin kaikkien elokuvapsykopaattien salaisten kammareiden seinät, paitsi että minun seinäni ei ole täynnä ex-miehen/miehen exän/kirjastonhoitajan/konduktöörin/sen minua ala-asteella vinosti katsoneen takapulpetin pojan pilalle puukotettuja valokuvia, vaan hienosti jäsenneltyä akateemista tekstiä.

Mutta kummalla oli isompi tokka?

2012-01-10T17:09:00.000+02:00

Tämä päivä meni keskussairaalalla hengaillessa. Ja on muuten aika paljon siistimpää käydä sairaalassa, jossa mm. tupakointikieltolaput kirjoitetaan ruotsin sijasta saameksi. Tosin ihan yhtä vähän minä niistä silti ymmärrän.

Uskon myös saaneeni ensikosketuksen paikalliseen asujaimistoon ns. poroisäntien muodossa. Kaksi setää (mahdollisesti isä ja poika), jotka näyttivät juuri siltä miltä poroisännät lappidokumenteissa näyttävät, tuli muutamaan kertaan vastaan harhaillessani osastolta toiselle ja yrittäessäni olla päätymättä vahingossa patologian osastolle taikka sterilisoitavaksi. Kumpikin toljotti minua silmät suurina jostain neljäkymmentä senttiä alempaa. En sitten vissiin ihan täälläkään sulaudu pituuteni puolesta asujaimistoon.

Päivän jännittävin tulos oli se (minkä olen vasta, öh, viisitoista vuotta tiennyt), että olen allerginen kissoille. Lisäksi minut on nyt virallisesti mitattu 186 sentin pituiseksi. Huoh. Epäillyn astman osalta saamme jännittää tuomiota ylihuomiseen.

Currya kattilassa

2012-01-09T22:23:00.001+02:00

Oi tätä kokkaamisen iloa jaetussa solukeittiössä! Tai lähinnä kai se "ilo" syntyy alkeellisesta varustuksesta, jolla ollaan liikenteessä. Yhdellä kattilalla, pienellä paistinpannulla ja mikroskooppisella leikkuulaudalla (joka saa kyllä väistyä isomman tieltä heti kun sellaisen muistan tänne raahata) pääsee tosin yllättävänkin laajoihin lopputuloksiin kun oikein yrittää. Vaikka eihän se ruoanlaitto kauhean suurta nautintoa tässä mittakaavassa tuota, kun olen ehtinyt tottua Donin hyvinvarusteltuun kyökkiin. Tästäkin ruikutuksesta huolimatta illalla syntynyt currytyyppinen ratkaisu oli jumalattoman hyvää. Vaikkakin aika kaukana esikuvastaan, Viiun ennen joulua tarjoilemasta masaman currysta. Tässä ohje, vähän niinkuin note to self, ja miksei muillekin.

Askeettisen keittiön kattilacurry

400g kanaa paloiteltuna
sipuli
2 tl panang-currytahnaa
keitetty peruna
purkki kookosmaitoa
kanelia
2 laakerinlehteä
korianteria
tölkki kikherneitä
tölkki punaisia linssejä
cashew-pähkinöitä

Kana ja silputtu sipuli ruskistetaan currytahnassa. Lisätään sekaan kookosmaito sekä mausteet, kikherneet, linssit, pähkinät ja paloiteltu pottu. Annetaan hautua tunteroisen verran. Syödään pois.

Pettävällä jäällä

2012-01-08T16:45:00.001+02:00

Lauantaina yritimme mennä hiihtämään, mutta ei siitä mitään tullut, kun minun suksieni pohjiin kasaantui koko ajan lumipaakkuja. Voitelu niin sanotusti petti pahemman kerran.

Tänään testasin pari kuukautta sitten ostamiani mummokenkiä, Icebugeja, joiden pohjassa on kiinteät piikit. Hyvin piti ja toistaiseksi olen muutenkin onnistunut säästämään vuonna 1997 telomani oikean polven jokatalviselta lähikontaktilta maanpintaan. Mutta koputetaan puuta.

Don uhkasi ostaa minulle luistimet synttärilahjaksi. Minä uhkasin olla puhumatta hänelle enää koskaan, jos hän niin tekee.

Vieras mies vuoteessani

2012-01-07T14:45:00.001+02:00

Aamulla tuntui kuin olisi herännyt vieraan miehen viereltä. Don sai illalla päähänsä (minun vienosta kannustuksestani) ryhtyä ruokkoamaan yli puoli vuotta vallattomasti rehoittanutta partaansa ja lopputuloksena oli vähän sellainen Lemmy Kilmister -tyyppinen ratkaisu. Lopputulos ei jäänyt ihan viereisen kuvan kaltaiseksi, mutta tuosta vaiheesta minulle riitti eniten hupia.

Sukkula Venukseen

2012-01-07T13:54:00.000+02:00

Lankomiehelle lähti viimevuotisesta Freeman Elliotin pin-up-seinäkalenterista askarreltu synttärikortti. Jos kuvan tyttönen ei miellytä, voi siitä reklamoida Donia, joka suoritti valinnan.

"Mä en oikein osaa valita näistä."
"Näytä mitkä sun vaihtoehdot on?"
"No nää kaikki kakstoista..."

Liimatahroja paperilla

2012-01-03T13:39:00.000+02:00

Skräppäys ei varsinaisesti kuulu minun parhaisiin osaamisalueisiini. En edes viitsi tehdä skräppäystagia blogiin, ettei kukaan vain erehdy luulemaan, että oikeasti skräppäisin.

Välipäivinä tapahtunut visiitti alalla huomattavasti paremmin ansioituneen Tarun luona sai minut kuitenkin hetkellisesti innostumaan ja tekemään eilen ostosretken Tiimariin, Sinooperiin ja Suomalaiseen Kirjakauppaan sekä kaivamaan esiin keväällä aloittamani hääpäiväkirjan tekeleen.

Yksinkertaisena ihmisenä pysyttelin sivujen suhteenkin yksinkertaisella linjalla. Pari seuraavaa aukeamaa (joilla näkyy niin paljon ihmisten naamoja etten niitä täällä aio esitellä) ovatkin sitten jo ihan perusvalokuva-albumitasoa...

Kangasostoksilla Tallinnassa

2012-01-02T01:00:00.000+02:00

Tallinnassa oli viime keskiviikkona vielä joulumarkkinat. Don tinkasi torilta itselleen punamustan kaulaliinan, sillä Baltian tuuli oli yllättävän navakka. Minä ostin Kangadzungelista viisi metriä mustaa pitsiä ja kolme metriä liilaa vakosamettia. Nyt on hääpuvun kankaat kasassa, pitää enää ommella (tosin vakosametti on ihan muuhun tarkoitukseen). Paluumatkalla ostin laivalta vielä puolen kilon säkin nallekarkkeja, jos ne vaikka inspiroisivat uuteen karkkilakkoon.

Joulukuun joutsen

2012-01-01T17:07:00.000+02:00

Välipäivinä Itä-Suomessa tosiaan tuuli Venäjältä ja vastaan. Onneksi pahin myrsky ei sinne kuitenkaan yltänyt, mitä nyt ikkunaan ropsiva vesisade valvotti Donia yöllä. Joulu oli juuri ja juuri valkoinen, mutta kun tiistaina suuntasimme Imatralta kohti etelää, oli lumi enää kalpea muisto vainen. Matkalla Helsinkiin teimme puolentoistatunnin pikavisiitin Lahteen. Siinä ehti juuri ja juuri tilata vihkisormuksen ja käydä mättämässä napansa täyteen Mamma Marian herkkupitsaa. Töölönlahdelta löytyi muutama poloinen joutsen, joille kukaan ei kai ollut kertonut, että nyt on talvi.

Parempi myöhään, jos edes silloin

2012-01-01T16:53:00.005+02:00

Kuten kaikki elävästi muistavat, kävin viime vuoden tammikuussa kansalaisopistossa tekemässä valotusseuloja kankaanpainoon. Jalo ajatukseni oli painaa vuoden 2012 kalenteripyyhkeitä hyvissä ajoin ennen vuoden vaihtumista ja lahjoa niillä puoli sukua.

Noh, lopulta kävi kuten arvata saattaa. Donin avustuksella painoin läjän pyyhkeitä joskus syys-lokakuussa ja joskus jouluaaton aaton aattona vihdoin jaksoin/ehdin/kehtasin silittää kangasmaalin kiinni pyyhkeisiin. En edes muistanut antaa noita lahjaksi kaikille, joille niitä alunperin oli tarkoitus antaa. Mutta ehkä pukki toimittaa niitä vielä jälkilähetyksenä...

Vihreitä kuulia ja Wiener Nougatia

2011-12-26T14:05:00.000+02:00

Aloitin marraskuun ensimmäisenä päivänä karkkilakon, jonka oli määrä kestää jouluaaton aattoon. Vastoin kaikkia epäilyjä (eikä vähiten omiani), onnistuin tavoitteessani. En kajonnut karkkeihin viidenkymmenen kolmen päivän aikana kertaakaan! En, vaikka Viiun siippa yritti syöttää minulle suklaata ("ei kai pahaa suklaata lasketa?") ja muutenkin taannoisella Espoon retkelläni oli herkkuja tyrkyllä vähän liikaakin. Ei kuulkaa tehnyt edes heikkoa tämä karkkilakko, mikä onkin kaikkein hämmentävintä.

Tosin nyt lakko on enää valju muisto vainen. Siitä kiitos ennen kaikkea Wiener Nougatille ja Vihreille kuulille.

Viisikymmentä punaista ruusua

2011-12-24T12:39:00.000+02:00

Äiti ja isä viettivät eilen kultahääpäiväänsä. Me ehdimme kakulle iltahämärissä ja sampanjan juominen jätettiin suosiolla tähän päivään. Sisko oli onneksi hoitanut viidenkymmenen punaisen ruusun hankinnan. Don ei meinannut illalla saada unta jännittäessään, että saako tänään lahjoja ollenkaan. Minä olen toistaiseksi innostunut eniten omenapuussa vierailleesta tulkkuparvesta, vaikka vanhojen ikkunalasien läpi ei kovin tarkkoja valokuvia saanutkaan. Meillä on jopa valkoinen joulu!

Espoosta itään kuljetaan

2011-12-19T23:20:00.002+02:00

On tullut vähän reissattua. Nähtyä Espoo ja Amarillo, hieno bändi hirvittävän huonossa keikkapaikassa. Pari julkkisbongausta pitkästä aikaa. Afganistanista palannut insinööri ja luutnantti, joka ei ymmärrä sanoja ei kiinnosta.

On juotu skumppaa ja juhlittu Lassea. Kävelty vesisateessa ja todettu, että toppatakki pitää aika hyvin vettä. Matkattu paikallisbussissa kera kansan syvien rivien. Juotu lisää skumppaa ja parannettu maailmaa.

On ahdistuttu Helsingin ihmispaljoudesta. Puoli kuuden aikaan maanantai-iltana pois kaupungista virtaavat autojonot alkoivat itkettää. Onko tässä mitään järkeä?

Kullalle toin tuliaisiksi kultarusinoita.

Joulukorttitehtaalta terve!

2011-12-16T22:49:00.000+02:00

Kyllä vaan. "Suurena jouluihmisenä" askartelinpaskartelin tänäkin vuonna joulukortit.

Rakkaus on tuskaa

2011-12-15T02:30:00.000+02:00

Typografian kurssilla piti tehdä typografinen taiteilijakirja jostakin tunteesta. Vatvomisen jälkeen päädyin lopulta tylsästi rakkauteen ja (varsin mielikuvituksettoman) runon tulkitsemiseen.

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, vietin kaksi iltaa paperiveitsi kädessä ja leikkelin kirjaimia. "Mehän voitaisiin tehdä hääkutsut samalla tavalla," innostui sulhaseni katsellessaan ähellystäni. Kyllä rakkaani, tee ihan keskenäs vaan...

Itsenäisyyspäivänä kasasin Donin avustuksella viritelmää ja liimailin keinonahkaa pahviin. Loppupäivästä olisin liimaisilla sormillani voinut roikkua katossa kuni pikkuinen gekko. Paitsi etten minä ole pieni.

Kaksi päivää myöhemmin heräsin polttava tuska oikean käden kyynärpäässäni.

Single-serving banana cake

2011-12-14T16:21:00.000+02:00

Siinä vaiheessa kun pitäisi tehdä nettisivut ja kirjoittaa muutama essee, on mitä parhain hetki ryhtyä leipomaan. Tosin ei näissä vanhalla tutulla ohjeella tehdyissä banaanikakkumuffineissa kovin pitkään mennyt. Eli pitää siis keksiä jotain muuta, jolla vältellä "oikeita töitä".

Niin hyvä kehittämään ongelmia aivan kaikesta

2011-12-12T22:35:00.000+02:00

Viimeiseen viikkoon on mahtunut itsenäisyyspäivän vastaanottoa, graafikkopikkujouluja, maisteripikkujouluja ja insinööripikkujouluja. Niistä viimeisimmissä pääsin testaamaan perjantaina yliopistolta ostamiani Oikun ihanaisia ongelmakorvakoruja. "Tekee koko ajan mieli vetää niistä," kommentoi Don investointiani.

Vapautemme valaskala

2011-12-06T11:08:00.001+02:00

On (ainakin) kaksi asiaa, joissa tunnustan oman lahjattomuuteni. Ne ovat korujen teko ja kakkujen koristelu. Mutta onneksi minulla on mies, joka keksii mitä tehdä kun sininen kerma loppuu kesken.
"Hei, sehän näyttää valaalta!"

Rakkaudesta kirjaimiin

2011-12-05T23:30:00.000+02:00

Kaksi iltaa olen istunut paperiveitsi kädessä ja leikellyt kirjaimia. Aiheena oli rakkaus. Ja kyllä se kuulkaa aikamoista tuskaa on.

Mut pitkä vain on talven valta

2011-12-01T22:46:00.001+02:00

Tämä paikka alkaa tuntua maanisdepressiivisyyden visualisoinnilta.

Herätessä ei tiedä onko ilta vai aamu, aina on verhojen takana yhtä pimeää. Vuorokaudenajat sekoittuvat, aina nukkuu liian vähän tai jotenkin väärin. Valo on härnäävä, hätäinen roiskaisu taivaanrannassa ja sammuu ennen kuin sitä ehtii rekisteröidä. Sade valuu mustana nauhana ikkunaan ja öisin lätäköt jäätyvät hyisiksi peileiksi.

"Täällä ei aurinko enää juuri laske. Voi vain kuvitella millainen on se pimeys, joka talvella maksuksi tästä valosta joudutaan kestämään," kirjoitin puoli vuotta sitten kun täällä ensimmäisen kerran kävin.

Young love, strong love

2011-11-30T19:14:00.001+02:00

Tokihan olen vain kateellinen, katkera ja suvaitsematon, mutta siitä huolimatta tekisi hetkittäin mieli toivottaa eräät nuoret lempiväiset hevon kuuseen, tai ainakin lähimpään hotellihuoneeseen. Onhan se ihQua ja herkkää, että jäyhät suomalaiset osoittavat avoimesti helliä tunteitaan, mutta voisiko se kuteminen tapahtua joskus muulloin kuin kesken oppitunnin ja jossain muualla kuin luokan edessä?

Menkää edes takariviin istumaan.

Hei Inspiraatio,

2011-11-29T00:30:00.001+02:00

kiva kun vihdoin tulit, mutta voisitko joskus tulla vähän aikaisemmin?

Edes ennen puolta yötä.

Akateemisen vapauden iloja

2011-11-28T10:59:00.000+02:00

Omppuja opelle. Tai sitten ei...

Minusta on oikeesti tosi kiva käydä tunneilla, joissa "opettaja" ei osaa vastata edes yksinkertaisimpiin aihetta koskeviin kysymyksiin. Vastaus on joko "käytännöt vaihtelevat tiedekunnittain, enkä tiedä miten teidän tiedekunnassa on", tai "tätä kannattaa kysyä X:ltä".

Kivaa on myös se, että saamme päättää itse mitä tehdään ja milloin, sillä "opettaja" ei osaa sitä tehdä. "Hei sanokaa nyt jotain, onko tää hyvä näin?!"

Aikataulut luonnollisesti heittävät iloista häränpyllykkää, sillä "opettaja" ei nähtävästi ole etukäteen yhtään miettinyt sitä, mitä milläkin tunnilla käsitellään. Tai kuinka paljon sille kannattaa varata aikaa.

Jotenkin sitä ei enää tässä iässä jaksaisi tämmöistä skeidaa.

Ei se oo minun syyni että Pohjois-Pohjanmaalla tuulee

2011-11-26T17:47:00.001+02:00

Tänään oli myrsky. Emme olleet ainoita, jotka olivat sitä Nallikariin lähteneet katsomaan. Parkkipaikat olivat autoja täynnä ja hiekalla haki moni tasapainoa.

Rovaniemellä minulla on kolme takkia ja kaksi heijastinta. Tietäähän sen, että päällä on aina se heijastimeton takki. Nyt ei enää ole sitä pelkoa, sillä virkkasin Saran ohjeella heijastinkukkia ja ompelin niitä takin helmaan.

Tulostimet haistavat epätoivon

2011-11-25T10:34:00.000+02:00

Sain vihdoin ostettua yliopiston tulostuskrediittejä. Menin koneelle ja vaihdoin kaikkiin mahdollisiin valikoihin oikean printterin. Painoin print. Odottelin. Mäkki raksutteli ja lopulta näytti siltä, että homma oli valmis. Menin tulostimelle. Ei mitään.

Toistin prosessin. Lopulta ehkä viisi kertaa. Ei vieläkään mitään.

Löysin puhelinnumeron tulostimen vierestä. Soitin sinne ja joku Jamppa vastasi. "Joo, me katellaan sitä kohta." Odotin kaksikymmentä minuuttia, mutta sitten oli pakko lähteä. Ketään ei koskaan tullut eivätkä uudet tulostusyritykseni tuottaneet tulosta. Luonnollisesti Mäkiltä ei myöskään pysty katsomaan omaa tulostussaldoaan, eli en saata tietää hävisivätkö tulostuskrediittini kuin hiutale talviseen tunturiin.

Matkalla kohti ulko-ovea muistin opiskelijoiden help-deskin. Menin vielä sinne ja kertasin tiskin takana istuvalle Jampalle ongelmani. Hän kuunteli aikansa ja totesi lopulta: "Niin siis se on noita maksullisia tulostimia, kun ne ei kuulu meille".

Vaan ei hän sitten osannut kertoa kenelle ne kuuluvat.

Valokuvatorstai - Talven merkit

2011-11-24T22:22:00.001+02:00

Jääkahvi sai pakkasaamuna uuden merkityksen. Lisää talven merkkejä Valokuvatorstaissa.

Ylevä aloitus

2011-11-23T11:09:00.000+02:00

"Vähänkö hienoa! Mie voisin oikeesti aloittaa graduni sanoilla jo muinaiset kreikkalaiset..."

Viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta

2011-11-22T10:13:00.001+02:00

Miksi, oi miksi on niin mahdotonta tiedottaa opiskelijoille siitä, milloin tiedekunnan muutto tapahtuu? Miksi kaikki aihetta koskeva tieto tulee huhuina? Miksi tiedotuksen ontumisesta kysyttäessä vedotaan siihen, että kesäkuussa kyllä laitettiin sähköposti kaikille? Mitä hyötyä siitä on, kun ette silloin itsekään tienneet mitä tapahtuu ja milloin? Miksi en ole tavannut yhtään opiskelijaa, joka tuon viestin olisi saanut? Miksi uusille opiskelijoille ei edes yritetty tiedottaa, koska hehän eivät yliopiston sähköpostilistalla vielä olleet?

Miten paljon mahtaa sylettää se, että hommasin asunnon viidensadan metrin päästä yliopistolta ja kaksi viikkoa vuokrasopimuksen teon jälkeen kuulen entiseltä työkaverilta, että tuo viisisataa metriä muuttuukin viideksi kilometriksi?

Oodi ostoskärrylle

2011-11-22T00:01:00.000+02:00

On ihmisen elo niin hektistä aina,
ei siinä paljon kohteliaisuus paina.
Kun paikasta toiseen päätönnä säntäilemme,
edes ostoskärryjä paikoilleen palauta emme.
Ne hylkäämme keskelle marketin pihaa,
kun takakontin täyteen olemme tunkeneet natriumglutamaatitonta lihaa.

Toisinaan intoa riittää palata kärrykatokselle asti,
mutta että kärryt työntäisi paikoilleen - äh, siitä on vaivaa kamalasti!
On ehdittävä kotiin ja luomaan uraa,
viis siitä että kärryt ovat täynnä kuraa.
Tyhmyyttään voi väheksyä ja jalosti ajatella
että työllistävä vaikutus on laiskuudella.

Mutta onko se oikeesti niin kutun vaikeeta
työntää ne ostoskärryt takaisin paikoillensa?
Jos on, niin älä turhaan marketin pihalla ihmettele
jos alan sinulle avautua kun jätät ostoskärryt heitteille.

***
Kuvan ostoskärryt oli hyljätty Helsingissä Mannerheimintien varteen. Lukuisia sen lajitovereita hyljätään päivittäin kauppakeskusten pihoille ja parkkipaikoille. Toivottavasti sinä et ole yksi niistä, joka näin tekee.

Mustavalkomaanantai - Ihminen

2011-11-20T23:01:00.001+02:00

Miksi hei näissä kuvahaasteissa aina ammennetaan Samuli Putrosta?! Tällä kertaa sentään yritin kuunnella biisiä, mutta eihän siitä mitään tullut. Sanoitus saakoon riittää.

"Sinä olet aava ja rannikko."

---
Lisää tulkintoja Zen Cafén Ihminen-biisistä Mustavalkomaanantaissa.

Pipon verran matkaa

2011-11-18T14:00:00.000+02:00

Pipo päivässä pitää niskan jumissa, sanoo uudehko lappilais-eteläkarjalainen sananlasku. Rovaniemen NeulonTaista ostamani Drops Nepal -langat pääsivät käyttöön ilman suurempia marinointeja. Paksuhkoa lankaa oli nopsa neuloa ja itse asiassa tulin siihen tulokseen, että Rovaniemeltä Ouluun on matkaa yhden pipon neulomisen verran. Siis silloin kun juna kulkee ajallaan.

Pieni punainen sukka

2011-11-17T22:57:00.000+02:00

Toinen Donin bestmaneista saa jokunen aika sitten ensimmäisen lapsosensa. Kaukaa viisaana olin osannut neuloa jo kesällä sopivat villasukat uudelle ihmistaimelle.

Minuuttimekkoja

2011-11-17T09:00:00.000+02:00

Mekon teko ei voi tästä varmaan kauhean paljon helpommaksi enää tulla. Se on niin helppoa, että minä olen jaksanut ommella kaksi samanlaista. Raidallinen, varsin tukeva kangas on peräisin Ikeasta ja se on jäännöspala solukämppäni seinällä olevasta niin sanotusta gay pride -seinävaatteesta. (Suomeksi: pala kyseistä kangasta roikkuu seinällä ja Don nimesi sen gay pride -kankaaksi.)

Purppura ruttutafti on Eurokankaasta ja tuo kolttunen on ainakin toistaiseksi tämän vuoden virallinen pikkujoulumekko. Vain pikkujoulut puuttuvat!

Molempien kolttujen ohje on siis peräisin SURRUR-kirjasta. Jos hääpuvun ompelu alkaa muuten tuntua liian vaikealta, saattaa olla, että malli vaihtuu tähän...

Näkökulma

2011-11-16T20:58:00.001+02:00

"Olen aina ajatellut, että pakkoruotsi on aika pieni paha. Ajatelkaa kreikkalaisia, jotka joutuvat lukemaan muinaiskreikkaa. Sitä ei puhuta missään. Tai venäläislapsia, jotka opettelevat kirkkoslaavia. Ei sitäkään puhuta. Italialaiset saavat tankata latinaa. Ruotsia sentään vielä puhutaan."

Marraskuu ei tunne armoa

2011-11-16T09:20:00.000+02:00

Marraskuinen merenranta on armoton paikka. Tuuli tulee läpi ja vesi tappelee jäätymistä vastaan. Vispilät pyörivät taivaanrannassa kuin henkensä edestä. Onneksi joku oli kasannut hiekalle sydämen, nimistä ei vain enää saanut selvää. Taivaan värit olivat paletista, jota en itse osaisi sekoittaa.

Munan hyvä elämä

2011-11-15T14:00:00.000+02:00

Munatyyny, tuo jokaisen kodin välttämättömin varuste. Meillä nämä kaivetaan joka viikonloppu kaapista ja asetetaan pöytään. Siinä on aamiaismunien hyvä köllötellä viimeiset hetken ennen syödyksi tulemista.

Maahisten valtakunta

2011-11-14T19:09:00.001+02:00

Kun perjantaina kävelin juna-asemalle, oli taivas niin riettaan punainen, että jos sellaisen maalaisi, ei sitä kukaan uskoisi. Valo pakeni taivaalta, imeytyi loistavaksi rubiiniksi kunnes katosi kokonaan. Sen jälkeen pimeys oli entistäkin lohduttomampi. Junan vessasta oli lamppu palanut. Onneksi minulla oli avaimenperässä led-valo, sillä toista vessaa en edes älynnyt lähteä etsimään.

&

2011-11-10T19:17:00.000+02:00

Kolmen tunnin typografian luennon suurimpia saavutuksia oli sivullinen tatuointiluonnoksia. Luento itsessään ei ikävä kyllä juuri mitään uutta antanut. Kymmenen (10) päivää kestänyttä karkkilakkoa on hyvä ~~kiertää~~ juhlistaa jäätelöllä. Mutta jäätelö ei ole karkki.

Varo voimakasta virtaa

2011-11-09T16:53:00.000+02:00

Pakkanen hivuttautui eilen kaupunkiin ja ajoi pilvet pois. Täällä ei ole ulkolämpömittaria, joten toistaiseksi lämpöasteikot ovat olleet hyvin silmämääräiset "lätäkkö on sula" ja "lätäkkö on jäässä". Seuraava aste lienee "helevetin kylymä". Pohjoinen tekee asioista yksinkertaisempia.

Kävelin tänään melkein yhdeksän kilometriä. Sekin tuntuu kuuluvan täällä asiaan. Uimaan ei tehnyt edes mieli, vaikka varoituskyltin vastarannalla uimapaikka onkin.

Lapinaukean kentän aidassa ennustettiin presidentivaalien tulosta.

Lämmikettä

2011-11-09T16:29:00.000+02:00

Lapilla on outo vaikutus ihmiseen. Se saa muun muassa ostamaan vihdoinkin ihanaista Noro Kureyon -lankaa. Kerästä syntyi taannoin yhden illan aikana simppeli pipo, joka toimii ainakin vielä kun pakkasta ei ole biljoonia asteita.

Satuin myös kävelyretkelläni ihan vahingossa (oikeesti hei!) päätymään uskoakseni toiseen paikalliseen lankakauppaan, NeulonTaihin. Herttaisesta pikkupuodista mukaan tarttui poronsarvinappi villatakkiin, joka on edelleen kesken, mutta johon olen ostanut jo ainakin neljä nappia. Vaikka siihen siis tarvitaan vain yksi... Ja vähän lankaakin. Dropsin Nepalista voisi tehdä esmes seuraavan pipon ja Alpakkaa nyt vaan pitää olla.

Tuo kuu kaakon yllä

2011-11-08T17:26:00.001+02:00

Jotenkin perverssiä, että neljän aikaan taivaalla mollottaa jo miltei täysi kuu.

Onko se sitten mikään ihme, että tekisi vain mieli nukkua?

Akateemista pohdiskelua

2011-11-08T13:44:00.002+02:00

"Mitäs sitten jos sä olisit menossa jonkun miehen luo. Millaisen viinin sä silloin veisit? Kun et yhtään tiedä mitä ruokaa siellä olisi tarjolla?"
"Sehän riippuu ihan siitä mikä sen vierailun tavoitteena olisi..."
"No nyt me puhutaan sun gradun aiheesta!"

Antaa kylmän tulla!

2011-11-06T22:14:00.000+02:00

Mie oon valmis! Viime talvena ärsytti suunnattomasti oma kädettömyys ulkona valokuvatessa. Lapasilla ei kamerasta saa otetta, sormikkaissa sormet palelevat kun joutuvat yksin värjöttämään. Ratkaisuksi kehkeytyivät nämä käsineet, jotka näyttävät E.T.:n käpäliltä mutta toivottavasti toimivat hyvin. Toteutus on lähinnä omasta päänupista lähtöisin, vaikka joskus taisin jossain päin blogostaniaa vastaavat kädenlämmittimet nähdä.

Näidenkin tekeminen kesti hetken, sillä EOS 350D:n (kuvassa) hajottua lokakuun alussa, ei paljon huvittanut käsineitäkään neuloa. Mutta oi onnea! Perjantaina saimme uuden perheenjäsenen Canonin EOS 600D:stä, jolla nämäkin kuvat on otettu. Kuvista kiitos Donille!

Makkarakastiketta

2011-11-06T15:48:00.000+02:00

Voikohan siitä vetää johtopäätöksen, että on tullut tehtyä liikaa ruokaa, kun mies lauleskelee ruokapöydässä perunoita kuoriessaan "jee jee Jeesus armahda, jee jee meitä makkaralta..."?

Syö ite nötköttis!

2011-11-04T13:34:00.003+02:00

"No mutta sittenhän me ehditään hyvin hakea se."
"Joo! Ja sen jälkeen voidaan käydä kaupassa ostamassa nuudeleita ja sika-nautajauhelihaa."
"Miksi sika-nautaa? Sehän on ihan pahaa."
"Se on halvinta."
"No ennemmin nötköttiä."
"Hyi, en syö! Joku raja se on köyhäilylläkin! Ja mulla se raja menee nötkötissä."

---
Oikeasti en kyllä ikinä osta sika-nautajauhelihaakaan, mutta jostain on kai tingittävä jos aikoo vinkauttaa Visaa, niinkuin minä tänään kaiketi aion...

Hyi sinua!

2011-11-03T21:52:00.000+02:00

Taidetta Taiteiden tiedekunnassa? Ei kai nyt sentään!

Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen

2011-11-03T19:23:00.001+02:00

Kävin kävellen Prismassa:

"Ei kai se ole sitten mitään pimeää metsätaivalta se paluumatka?"
"Hei. Tämä on Rovaniemi. Onko täällä jotain muuta kuin pimeää metsätaivalta?"

Valokuvatorstai - Koti

2011-11-03T11:14:00.001+02:00

Mie oon kotosin kaupungista, jossaasemalla on vaan yhet kiskot. Ne vie aina pois. Silti kaikki tiettuntuu johtavan sinne takasin. Etenkin se valtatie, jonka penkat murtuuPontuksen suoralla rekkajonojen painosta ja joka ennen ohitustienrakentamista tukkiutui juhannuksina täysin, kun kaupunkilaisetmatkasivat maalle uiakseen järvessä sepalus auki.

Mie oon kotosin kaupungista, jonkakeskellä kasvaa neljätoistakerroksisia taloja. Ne on olemassa kaisitä varten, että sieltä katolta on niin hyvä matka alas. Sillä alas sieltä on tultu. Ja koska sen kaupungin keskellä kuohuu joki,tietää mitä siitä seuraa.

Miunkotikaupungissa puolet muistaa kun ryssä tuli rajan yli ja ne jotkaei ensimmäistä kertaa muista, on nähneet että taashan se tuli.Bussilasteittain sateisten markettien pihaan.

Mie oon kotosin talosta, jossa putketjäätyy talvella ja jonne ei tuu lämmintä vettä. Seinien sisältälöytyy kai vieläki luoteja muistona sodasta. Kellarissa säilytetään vanhojalasipurkkeja ja äitin tekemiä hilloja. Vintillä varastoidaantunkkasen kuumia kesäpäiviä ja vintin tuoksua. Melkein sama tuoksulöytyy pyöräkuurista, josta pyörien lisäksi löytyyHesarin vanhoja vuosikertoja, potkukelkka, hyppykeppi ja kaikkise, mitä ei muualle saaha mahtumaan. Kuurin portaasta tarttuuaina tikkuja varpaisiin, mutta kesällä ei kenkiä käytetä.

Miun kotitalon pihalla kasvaaomenapuita, jotka tekkee omppuja halunsa mukkaan, miten ne nyt sattuu kehtaamaan. Ja karviaispensaita, joiden marjoja mie syönaina niin, että purasen kannan irti ja puristan sisältä pehmosen,makean mössön. Lapsena raaputin jäistä karviaishilloapakasterasiasta ja söin sitä niin kauan, että kieltä alkokirveltää. Sen täyty olla joku sunnuntai toukokuussa, sillälapsuudessa kaikki kiva tapahtui sunnuntaisin toukokuussa. Kun illatoli pitkiä ja valosia ja auringon keltaoranssit viirutraidotti naapuritaloja.

---
Valokuvatorstaissa tällä viikolla aiheena koti. Kirsikkapuisto tarjoaa bonuksena vähän proosaa kuvien oheen.

Lyhin tie on aina hitain

2011-11-02T23:36:00.000+02:00

Tiina avautuu pimeydestä. Mieki tahon!

Yritin olla tänään nokkela ja ketterä ja oikaista yliopiston takaoven kautta ylioppilaskunnan putiikille. Matkaa reitillä on noin kolmesataa metriä.

Arvatkaa vaan, meinasinko siellä synkän ja pimeän korven keskellä a) kävellä järveen, b) kaatua turvalleni, c) kävellä päin puuta/vastaantulevaa jamppaa/reksin autoa, vai d) kaikkia edellä mainittuja.

No terve vaan marraskuu

2011-11-02T14:22:00.000+02:00

Junamatka Oulusta Rovaniemelle,
haalarisovitus,
edustajistovaalien äänestys,
webbisivukurssi,
ylioppilaslehden toimituspalaveri,
graafikkojen levyraati.

Kaikki nämä tietysti samana päivänä. Mutta jotenkin sopiva alku marraskuulle, sillä samaa tahtia tämä näyttäisi jatkuvan.

C'mon baby light my fire

2011-10-30T18:45:00.000+02:00

Tämä viikonloppu on pyöritty ruoan ympärillä. Sain perjantaina Donin kotiin kahden viikon työreissulta ja luontevintahan sitä oli juhlistaa herkuilla. On ollut kana-caesarsalaattia, juustoja, lohta, rypäleitä, leivoksia, tuliaisnallekarkkeja (jotka eivät tosiaankaan menneet tasan), mansikkamargaritoja ja sen sellaista.

Tänään paneuduimme aiheeseen ahdistumalla tulevista häätarjoiluista ja nälkähän siinä tuli. Tarjolla oli proosallisemmin vain muusia ja lihapullia, mutta jälkkäriksi piti tehdä vielä liekitettyä ananasta vaniljajäätelön kera Pastanjauhajien ohjeella. On se vaan niin hyvää!

Seksuaalista häirintää

2011-10-26T21:34:00.001+03:00

Tänään koin järkyttävän tapahtuman miltei kotiovella. Olin parkkipaikan toisella puolen noukkimassa posteja postilaatikosta ja koska laatikot ovat melko alhaalla, jouduin hiukan kumartumaan. Tämä tietysti aiheutti sen, että persaukseni oli jonniin verran ojossa taaksepäin. Kesken laskujen ja tekniikanmaailmojen poimimisen tunsin, kuinka joku taputti kädellään takapuoltani. Keskellä kirkasta päivää ja julkisella paikalla! Kertakaikkisen hävyttömästi. Pari kevyttä, mutta hyvin selkeää ja määrätietoista taputusta.

Kun käännyin, paljastui tekijäksi naapurin hoitolapsi, ikää noin kolme vuotta. Tyynen rauhallisesti kulki nuori herra(?) takaani, taputti pehvaani ja sanaakaan sanomatta jatkoi matkaansa.

Eipä siinä itsekään oikein sanottavaa keksinyt.

Mä oon niin pro!

2011-10-25T13:01:00.000+03:00

"Onko teistä kukaan tehnyt nettisivuja aikaisemmin? Mitä ohjelmia käytitte?"
"Joo, minä oon tehny ekat nettisivut Microsoft Word -ohjelmalla*!"

---
*Tässä kohtaa voisi myös avautua siitä ammoisesta "nettisivuammattilaisesta", joka piti nettisivujentekokurssin eräässä hämäläisessä ammattikorkeakoulussa juurikin kyseisellä ohjelmalla, sillä me tradenomiopiskelijat emme päässeet multimediaopiskelijoiden luokkaan, josta olisi löytynyt joku ihan oikeakin ohjelma. Kyseinen ammattilainen ei myöskään ollut halukas käyttämään mitään ilmaisohjelmia, vaan se ainoa mahdollinen oli MS Word.

Mustavalkomaanantai - vapaavalintainen

2011-10-24T16:59:00.000+03:00

Tällä viikolla Mustavalkomaanantain aihe on vapaa. Minä jatkoin siis syksyisellä teemalla.

Lisää kuvia.

On lyhyt Lapin linnunlaulu, huvi

2011-10-22T15:34:00.004+03:00

Yöllä oli tullut pakkanen. Lähilammikko oli jäässä kun taivalsin kaupunkiin puolen päivän jälkeen. Lintutornin rannassa riite paukahteli kun vesi vielä taisteli vastaan. Joutsenilla oli kiire täältä pois, huutaen ne lensivät jokea etelään. Minä jäin ikävöimään kaikkia niitä valokuvia, jotka olisin EOSilla saanut otettua.

Välillä maisemaa katsoessaan huomaa miettivänsä, että tämähän näyttää vähän siltä kuin olisi Lapissa. Ja sitten vasta muistaa että onkin.

Kun lipitän Domppaa

2011-10-21T23:59:00.000+03:00

Neljän tunnin yöunet ja valmis (mutta ei välttämättä hyvä) harjoitustyö. Gradupalaveri proffan kanssa. Se käski talvella hiihtää jään yli ja hyväksyi yhden aihe-ehdotukseni. Sen ainoan, jonka neljän tunnin yöunien ja EDin jälkeen osasin selittää jotenkin ymmärrettävästi. Donilta tilasin valmistujaislahjaksi pullon Domppaa. Siinä on niin hieno etiketti.

Yön pimeinä tunteina voi kuunnella Tomppaa.

Punainen risti

2011-10-19T22:25:00.001+03:00

Tallustaessani tänään kaupungista takaisin opiskelijagettoon sateen ja tuulen keskellä, pysähdyin kuvaamaan Rovaniemen kirkkoa. Jos nyt kännykällä räpsimistä voi valokuvaamiseksi kutsua.

Näin pimeään aikaan kaupungin hengellinen keskittymä ei tosin näytä kovinkaan jumalalliselta. Pikemminkin tuo punaisena loistava risti ohjaa ajatukset aivan toiseen suuntaan.

Havaintoja hellan ääreltä

2011-10-18T17:41:00.000+03:00

Totesinpa muuten, että on aavistuksen vaikea huuhtoa säilykelinssejä ilman siivilää. Onneksi ihan kaikki eivät päässeet karkuun viemäriin ja jotain jäi vielä soppaankin laitettavaksi.

Tämän keitoksen esikuvaa syötti minulle ja Donille kesällä ystäväni Elias ja vaikka yleensä suhtaudun (muihin kuin sose-) keittoihin varsin varauksella (=nirsosti), tästä ei voi olla pitämättä.

Tarvitaan siis sipulia, valkosipulia, pekonia, kesäkurpitsa, paprika, tomaattimurskaa sekä itselle mieluinen lajitelma linssejä, papuja ja kikherneitä. Silputaan silppuamista tarvitsevat ainekset, ruskistetaan pekoni ja sipulit, heitetään kaikki ainekset kattilaan ja annetaan kiehua tunteroisen (anteeksi Viiu) verran. Jos on jotain yrttiä tai muuta, niin voipi laittaa sekaan jos siltä tuntuu. Keittoajan päätyttyä syödään pois tai säästetään seuraavaan päivään, jos niin huonosti käy, että soppa ei mene kerralla.

Viiden suora

2011-10-18T09:00:00.000+03:00

Tiina antoi minulle viisi sanaa.

1. Kirsikka
Järkyttävän nokkela muunnos oikeasta nimestäni. Suuri herkku, joita voisin syödä kunnes yrjöän. Ja ehkä vielä sen jälkeenkin. Kirsikankukat ovat ehkä kauneinta maailmassa, tai ainakin jossain siellä kärkikymmenikössä. Minulla oli hetken aikaa ikioma kirsikkapuukin (nimeltään Ernst), mutta en koskaan ehtinyt nähdä hänen kukkivan tai tekevän juuri mitään muutakaan. Ehkä Ernst saa vielä joskus seuraajan (häälahjaidea, vink vink).

2. Tuoksu
Viileät kevätillat, vastaleikattu ruoho, tuore sahanpuru, Don silloin kun se ei possustele. En ole kaiketi mitenkään erityisen haju-/tuoksuherkkä ihminen ja kestän kanssaeläjien hajusteita kohtalaisesti. Mutta teinitytöt ja keski-ikäiset miehet viikonloppuiltaisin kaupungilla ovat sellaista tuoksusaastetta, jota minäkään en kestä.

3. Kädet
Erään opettajan neuvo oli, että jos laskettelurinteessä tai muussa vastaavassa paikassa kaatuu, pitää muistaa kaatua naamalleen. Että käsien pitää olla toimintakunnossa. Omat kätöseni ovat aika herkät kylmälle nykyään ja rasvaamisesta huolimatta ryppyisehköt. Kumpikin ranteeni on murtunut kerran ja toisessa ranteessa on neljä kaunista arpea muistona kissastamme Roopesta, joka reviiriään puolustaessaan (ja minun tyhmyyteni vuoksi) yli kaksikymmentä vuotta sitten iski siihen kyntensä.

4. Pakkanen
Pakkanen on ajatuksena kaunis, mutta käytännössä jotain, josta haluan pysytellä erossa mahdollisimman pitkään. Tulee kylmä pelkästä pakkasen ajatuksesta. En tykkää.

5. Hauskuus
Elämän tärkeimpiä asioita. Joo, aikuisena joutuu tekemään kaikkea epähauskaa, mutta enimmäkseen elämän pitäisi olla minun mielestäni hauskaa. Välillä hauskuutta joutuu repimään vähemmän hauskoista asioista, mutta sekin kuuluu asiaan.

I can't hear you!

2011-10-17T22:08:00.000+03:00

Viime päivien aikana olen sattuneesta yliopistopohjaisesta syystä (erääseen kurssityöhön liittyen) pohdiskellut huonokuuloisuutta ja tuntuu, että voisin kirjoittaa siitä riisillisen. Yritän kuitenkin tiivistää. Itsellänihän on siis synnynnäinen sisäkorvavika, mikä tarkoittaa sitä, että jos olisin kahdeksankymppinen mummo, kuuloni olisi ihan kelvollinen mutta tässä iässä se ei sitä todellakaan ole. Esimerkiksi lintujen laulun kuulen ilman kuulokojetta vain siinä tapauksessa, että tintti huutaa ihan korvan juuressa.

Vammani on sellainen, että se on helppo piilottaa kanssaeläjiltä. Mikä on sekä hyvä että huono. Minua pidetään siis ns. normaalina, mutta niissä tilanteissa, joissa itse hyötyisin vammani huomioimisesta, koen vaikeaksi kertoa siitä. Joko sen takia, etten halua "ylimääräistä" huomiota, pelkään toisen osapuolen pitävän minua myös älyllisesti vajaana, tai että koen ettei vastapuoli yksinkertaisesti ymmärrä mistä on kyse. Esimerkiksi aika harva työnantaja on koskaan saanut tietää tilanteestani, vaikka siitä varmasti joskus olisi ollut minulle itsellenikin hyötyä.

Olen tässä vuosien saatossa tehnyt havainnon, että ihmisiä voi yleensä maksimissaan kaksi kertaa pyytää toistamaan sanottavansa. Kolmannella kerralla, vaikka kertoisin ongelman olevan siinä etten kuule, tunnen monesti kysymykseni tulkittavan siten, etten ymmärrä. Mikä on aika persiistä, sillä ainoa päässäni oleva vika sijaitsee siellä sisäkorvassa eikä juurikaan vaikuta siihen miten terävästi järkeni leikkaa.

Huonokuuloiset tuntuvat kaikin tavoin tipahtavan vähän elämän marginaaliin. Mikä on hassua, sillä Kuuloliiton mukaan huonokuuloisia on Suomessa 750 000 ja näistä peräti 300 000 hyötyisi kuulokojeen käytöstä. Silti kojetta säännöllisesti käyttää vain 50 000 suomalaista. Tietysti jos ei osaa itse oikeuksiaan vaatia, on kai turha itkeä siitä, että auditorion induktiosilmukka makaa käyttämättömänä tai että luokassa joutuu niin taakse istumaan, ettei kuule mitä opettaja sanoo. Mutta silti. Miten ottaa asia puheeksi, jos ei ole siitä koskaan aikaisemmin halaistua sanaa maininnut?

Ja vielä, onko minun kirjallinen ilmaisuni siksi hyvää, koska en kuule kaikkea? Onko minusta tullut oikeinkirjoitusnatsi sen vuoksi, että kirjoitetun kielen raiskaaminen vähentää pahimmillaan mahdollisuuksiani ymmärtää viestintää?

Entäpä jos saisin tilaisuuden saada kuuloni normaaliksi?

En taitaisi sitä huolia. Monesti on helpompaa kun ei kuule ihan kaikkea.
Olen sitä paitsi aika kiintynyt hiljaisuuteeni.

Minä tulen kun valot syttyvät

2011-10-16T19:41:00.000+03:00

Peruutuspeilissä palaa meren taa vajoava aurinko. Pelloilla harmaina kyyhöttävät ladot kietoutuvat usvaan, joka hetkittäin heittää valkeita riepujaan vasten tuulilaisia. Kemijoki lepää uomassaan ja peilaa vastarannan taloja. Vedenpintaan taivas maalaa violettia, punaista, keltaista, sinisen sävyjä, joille ei ole sanoja. Kunnes laskeva pimeys imaisee värit pois. Sitten edestä pilkahtaa Jätkänkynttilän liekki ja minä ajan kaupunkiin kun katuvalot syttyvät.

Epäonnistumisen päivä

2011-10-13T21:28:00.000+03:00

Töistä lähtiessä soitin Donille pikaisen puhelun, että nyt passaa tulla minut autolla noutamaan. Don pisti puhelimen taskuun ja minä omani käsilaukkuun.

Neljäkymmentäkahdeksan (48) minuuttia myöhemmin vihdoin hiffasin, ettei meistä kumpikaan muistanut painaa punaista luuria.

Mustavalkomaanantai - Ilo

2011-10-12T00:17:00.000+03:00

Mustavalkomaanantaissa on tällä kertaa tarkoitus tutkailla ilon aiheuttajia.

Jos Donilta kysyy, menen sekaisin ilosta joka kerta kissan nähdessäni. Mikä varmasti pitääkin paikkansa. Koko kissakuntaa sai siis kunnian edustaa armas Buddhamme (1995-2009).

Lisää ilostuttajia täällä.

Thank you for the music

2011-10-11T21:47:00.000+03:00

Tulin siihen tulokseen, että kuuntelen nykyään liian vähän musiikkia. Pari biisiä Kotiteollisuudelta auttoi heti palauttamaan uskon omaan kaikkivoipaisuuteen.

Hämmentävää sen sijaan oli huomata suunnitelleensa etiketti, joka näytti käsittämättömän tutulta. Eikä ollut ensimmäinen kerta. Joko se johtuu siitä, että suunnittelen asiat päässä niin valmiiksi, että lopulta tietokoneen näytölle materialisoituessaan ne näyttävät minusta tutuilta. Tai sitten olen tajuamattani suunnitellut jonkun toisen, jo käytössä olevan etiketin. En vain tiedä minkä.

The only way is up

2011-10-11T15:30:00.000+03:00

Tämä lienee kaikkien aikojen hörhöin huuhaablogimerkintä, jonka olen koskaan tehnyt. Ja kenties tulen tekemään. Yleensä jaksan innostua elämänparannusoppaista ja vastaavista tasan puoli tuntia, mutta nyt päätin jaksaa innostua Julia Cameronin Tie luovuuteen -opuksesta. Kun sen sai Hulluilta päiviltä niin halvallakin... Nyt olen jo peräti kahtena päivänä jaksanut kirjoittaa kirjan opetusten mukaan aamusivuja, joiden tarkoitus on tyhjentää pää ja ajan myötä edesauttaa luovuuden pääsemisessä valloilleen. Muihin harjoituksiin en ole vielä ehtinyt syventyä.

Minusta on jo pitkään tuntunut, että minussa olisi potentiaalia paljon enempään. Luovuuden saralla siis. En vain tiedä miten sen saisi esiin ja kuinka sitä toteuttaa. Vanhempani ovat aina kannustaneet minua kaikkeen luovaan, joten lapsuuden traumoista ei ainakaan ole kyse. Ja vaikka elämääni osui yhdeksän vuoden synkeä ajanjakso, jolloin kaikki taide ja siihen viittaavakin oli muka turhaa, olen siitäkin päässyt jo yli.

Siitä huolimatta jossain odottaa edelleen se kirja, jota en ole vieläkään saanut kirjoitettua. Miksi?

Olenko vain liian laiska ja saamaton? Pelkäänkö yrittää oikeasti, jos en vaikka onnistuisikaan? Pelkäänkö negatiivista kritiikkiä? Heittäytymistä "taiteilijaksi", koska eihän sillä voi toimeentuloaan hankkia?

Oi Julia Cameron ja aamusivut, antakaa vastaus!

Uusin paras ystäväni ♥

2011-10-11T15:22:00.001+03:00

Tervehtikää Ellua! Hankin Ellun eilen Clas Ohlsonilta huikeaan neljäntoista euron ja yhdeksänkymmenenviiden sentin hintaan. Ensimmäistä kertaa Rovaniemellä asustelun aikana en palellut yöllä! Enää minun ei tarvitse käyttää kaksia villasukkia ja kolmea pitkähihaista pysyäkseni lämpimänä! Enää huoneeni lämpömittarissa ei elohopea valahda alle kahdenkymmenen! Oi onnea!

Rikki ja särki

2011-10-11T00:51:00.002+03:00

Miun armas, ihanainen Canon EOS 350D meni särki reilu viikko sitten. Sen jälkeen ei oo mikään huvittanu, etenkään bloggaaminen. Viime viikolla räpsin päivänkuvia Nokian N8:lla, mutta enpä sitten ole saanut niitäkään tänne laitettua. Kun ei sillä pysty kuvaamaan rawia ja jpg-kuvien käsittely on niin mälsää.

Uusi kamera on budjettini tavoittamattomissa ja vanhan korjauttaminenkin alustavien tutkimusten mukaan maksaa vähän turhan paljon. Don yritti sunnuntaina urhean insinöörimäiseen tapaansa ratkaista ongelman ja sorkki kameran sisuskaluja (pyyntöni mukaan hellästi), mutta ei hänkään ihmeisiin kyennyt.

Ah. Ehkä tämä vielä tästä iloksi muuttuu.

(Kuvassa EOSini toistaiseksi viimeinen kuva.)

Suuri Kurpitsa

2011-10-08T15:47:00.000+03:00

No ei meidän kurpitsamme nyt niin suuri ollut, mutta ihan riittävä kuitenkin. Keskiviikkoiltana Don askarteli äiteensä lahjoittaman kurpitsan auki ja keittelimme sisälmyksistä hilloa. Se ei ihan kerralla onnistunut, mutta ei siitä sen enempää. Sanotaan vain, että siemeniä saattoi olla hiukan liikaa ensimmäisessä hillosatsissa...

Hyvää piirakkaa kurpitsasta kuitenkin tuli, sitten lopulta. Pohjana kaupan voitaikina, joten ei ollut turhan vaikeakaan operaatio.

Tik tak

2011-10-08T15:34:00.000+03:00

Ikeasta vuonna 2007 ostettu munakello päätti vihdoin lopettaa toimimisen. Kurjaa, koska se on ollut hyvä ja pitkäikäinen, huolimatta satunnaisista tipahteluista lattialle. Hinta-laatusuhde oli suorastaan huikea, sillä aikoinaan siitä pulitettiin vaatimattomat viisikymmentä senttiä (0,50€). Oranssin mollukan korvaajaksi tuli Clas Ohlsonilta 4,95 euroa maksanut punainen pullukka. Jotenkin en jaksa uskoa, että se kestää yhtä paljon lattiakosketuksia kuin edeltäjänsä...

Jokin ei nyt täsmää

2011-10-04T18:49:00.000+03:00

Kun minä olen kipeä ja haluan syödä herkkuja, se ei käy, koska kipeänä pitää syödä terveellisesti. Kuten muistamme aiemmasta.

Mutta kun mies on kipeä ja hakee grilliltä kokolihahampurilaisen, niin kas! Kokolihahampurilaista ei lasketakaan herkuksi. Ei, se on terveellistä ja ravitsevaa, täysipainoista ruokaa!

Venaa Rauhassa

2011-10-04T17:57:00.000+03:00

No voi kyynel.

Miksi kokenut matkaaja jättää lipunoston viimetippaan, etenkin kun edessä on tärkeä tapaaminen? Eikö työnantajan ole tapana korvata matkakulut, jos tiedossa on työhön liittyvä tapaaminen jossain vieraassa kaupungissa? Joten miksi matkustaja ei, ajoissa ja helpoimmalla määränpäähän päästäkseen, yksinkertaisesti vain osta uutta lippua konduktööriltä? Miksi keski-ikäinen tutkija olettaa, että konduktööri uskoo tuosta noin vain hänen kertomuksensa maksetusta, mutta tulostumatta jääneestä lipusta?

Vaikka VR ei viimeaikoina oli juuri toiminnallaan vakuuttanut, minusta tämän tarinan suurin virhe on siinä, että kokenut matkustaja mitä ilmeisimmin menee ostamaan lippua ihan liian myöhään. Ai niin. Mutta kun asiakkaan pitää saada tehdä ihan niinku se itte haluaa ja vaikka sitten viimetipassa.

(Näiden VR-myönteisten sanojen jälkeen voinkin siirtyä VR:n verkkokauppaan ostamaan junalippua ja palata sitten avautumaan siitä, kun ei se onnistunutkaan...)

276/365 Solu

2011-10-03T23:59:00.000+03:00

Nuorempi kämppikseni oli viikonloppuna yllättäen muuttanut pois ja illalla tilalle ilmestyi kaksi vietnamilaistyttöä. En tosin ole vielä selvittänyt, asuvatko he molemmat tuolla kulmahuoneessa, vai vain toinen. Kahdestaan he ovat keittiössä kuitenkin pyörineet.

Minä kaipaisin huonetoveriksi lämpöpatteria, sillä lämpötila huoneessani on jatkuvasti 19,5 ja 21 asteen välillä. Eikä se ihan riitä. Ei, vaikka nukkuessa minulla on villasukat, pitkähihainen yöpaita ja pitkät housut. Venetsiankynttiläkään ei tunnu riittävän lisälämmönlähteeksi.

Mustavalkomaanantai - Syksyinen maisema

2011-10-03T22:23:00.000+03:00

Toisistaan hakivat turvaa nämä koivut Nallikarin tuulissa.

Lisää mustavalkoisia syysmaisemia.

274/365 Vieraiden ihmisten häissä

2011-10-01T20:02:00.000+03:00

Aamulla syötiin nakkimunakasta ja pinottiin puita appivanhempien varastoon. Tungettiin yksi nahkainen nojatuoli takakonttiin ja vietiin se ajelulle kaupunkiin. Varattiin aika hääkampauksen tekoon. Syötiin vähän tylsänmakuista kanaa ja juotiin hyvänmakuista olutta. Päästiin osalliseksi vieraiden ihmisten häistä. Kerättiin kymmenen kiloa omenia ja saatiin päälle vielä neljän kilon kurpitsa kotiinviemiseksi. Päivän kruunasi se, että rakas EOSini päätti heittää kehiin error 99:n ja kuolla. Toivottavasti ei kuitenkaan lopullisesti.

Valokuvatorstai - 218. haaste

2011-09-29T15:03:00.001+03:00

Vilu
meren valo
helmikuun valo
kesäyön lämmin valo
syksyn häikäisy
talven viima:
katse.

Pertti Nieminen, kokoelmasta Vaikka aamuun on vielä aikaa (Otava 1989)
---
Porvoo vuoden 2008 toiseksi viimeisenä päivänä.
Muiden tulkintoja Pertti Niemisen runosta Valokuvatorstaissa.

270/365 Sateenkaaren tällä puolen

2011-09-27T18:33:00.001+03:00

Sääprofeettani Don katsoi eilen kristallipallostaan, että täällä sataa tänään koko päivän. Taisi olla pallo pölyssä, sillä aamun jälkeen on ollut melkolailla sateetonta ja aurinkokin pilkisti välillä. Minun piti viettää koko päivä vällyjen välissä sisällä flunssaa parantelemassa, mutta olosuhteiden pakosta jouduin kuitenkin raahautumaan yliopistolle. Matkalla varasin hammaslääkäriaikoja YTHS:ltä ja nyt minua odottaa lokakuussa iloinen kolmen päivän peräkkäinen hammaslääkäriputki. Oi onnea. Kotimatkalla neljä tuntia myöhemmin näin kokonaisen sateenkaaren. Se vain oli niin lähellä, ettei millään mahtunut kokonaan kuvaan. Kieltäydyn uskomasta, että aarre on piilotettu joko opiskelijakylään tai Rantavitikan perskouluun.

269/365 Hauskaa matkaa itelles

2011-09-26T22:16:00.002+03:00

Ihmisten typeryys on laaja kuin rannaton meri, se tuli taas todistettua.

Don saattoi minut aamulla junaan ja juuri kun hän nosti laukkuani hyllylle, edessä olevalla paikalla istuva keski-ikäinen Pirkko kellisti penkkinsä lepoasentoon. Onneksi en vielä siinä vaiheessa istunut paikallani, tai viikonlopun vaivannut flunssa olisi ollut pienin harmini rikkinäisten polvilumpioiden rinnalla. En nimittäin hetkeäkään epäile, etteikö tätönen olisi penkkiään laskenut vaikka olisin jo paikoillani ollutkin.

Ikävä kyllä olen (liian?) kiltti ihminen enkä saanut suutani auki vaan nöyrästi luikersin omalle paikalleni (koska ikkunapaikastahan ei luovuta). Toki enhän voinut välttää sitä, että jalkani saattoivat hiukan tönäistä Mirkun penkin selkänojaa... Kokeilin kyllä käytävän puolella istumista, mutta ei sekään mukavaa ollut, niin lähelle Ritu tuli joka tapauksessa minun reviiriäni.

Sitkeästi Sirkka lötkötti koko matkan Oulusta Rovaniemelle lepoasennossa, vaikka varmasti huomasi olemassaoloni. Kivahan sitä on matkustaa kun vieraan ihmisen pää tulee käytännössä syliin.

Mutta oikeesti. Jos VR:n juna kerrankin toimii, niin miksi ne matkustajat ovat sitten totaalisia älykääpiöitä?

262/365 Nämä kadut kaupungin

2011-09-19T17:58:00.000+03:00

Tämä on jotenkin kummallinen kaupunki. Oudon tyhjä, ainakin hetkittäin. Kävelen keskustasta kotiin kun kello on vasta ylittänyt puoli viiden. Pari korttelia pääkadusta etelään on hiljaista kuin pyhäaamuna. Kivijalat ovat täynnä liikkeitä, mutta niiden ovet eivät käy. Kaikki on jo kiinni tai ainakin sulkeutumassa. Tähän on vaikea tottua, vaikka en miljoonakaupungeissa ole aiemminkaan asunut. Tämä on outoa, ja samalla jotenkin tuttua. Tällaista kaupungin hiljaisuus oli lapsuudessani.

Mustavalkomaanantai - Muisto

2011-09-18T22:50:00.002+03:00

Kesäkuu vuonna 2009. Lahden satama. Kotiteollisuus esiintyy puolen yön aikaan ja kiitos erään ystäväni, olen uskaltautunut paikalle yksin, ensimmäiselle keikalleni koskaan. Tihkuttaa vettä ja kotimatkalla polkupyörällä kastun läpimäräksi. Siitä huolimatta oloni on euforinen. Keikan takia ja sen vuoksi, että menin sinne. Teon suuruuden ymmärtääkseen olisi tiedettävä millaista elämäni oli aiemmat yhdeksän vuotta.

Seuraavana päivänä (tai teknisesti ottaen myöhemmin samana päivänä) minulla oli ensimmäiset treffit Donin kanssa.

Lisää muistoja täällä.

261/365 Syksyisen meren rannalla

2011-09-18T16:05:00.000+03:00

Vanhan sahan alue olikin hiukan muuttunut siitä, kun siellä viimeksi kävin. Vuosi sitten se oli unohdettu ryteikkö. Nyt paikan olivat valloittaneet maansiirtokoneet ja sorakasat. Poissiirretyn maan tilalle oli sateesta syntynyt uusi litteä järvi. Hieno paikkahan se on taloille, joita rannalle varmaankin nousee. Kyllä minäkin mieluusti katselisin utuisena siintävää merta ja punaisina rusottavia lehtiä olohuoneen ikkunasta.

260/365 Kerttu Kiinanruusu

2011-09-17T14:12:00.003+03:00

Kiinanruusumme Kerttu on kotoisin Lahden Plantagenista ja ikää hänellä on reilu vuosi. Pohjolan talvessa Kertulta kuoli yksi oksa ja olin hiukan huolissani. Kesällä Kerttu vietti pitkän aikaa takapihalla auringonpaisteessa, sateessa ja hämähäkkien seitintekopuuna. Elättelin toiveita, että Kerttu olisi innostunut siellä kukkimaan, mutta ei. Kun alkoi tulla viileämpää, pääsi Kerttu takaisin keittiön pöydälle. Jossain vaiheessa huomasin Kertun tehneen nuppuja. Sitten niitä olikin jo yhdeksän. Nyt Kerttu on muutaman viikon aikana tuottanut kolme kukkaa. Kun yksi tipahtaa pois, avautuu toinen ja nuppujakin ilmestyy lisää. Nyt niitä on vielä seitsemän.

Elämän pieniä tappioita

2011-09-15T21:47:00.000+03:00

Aateltiin käydä kaupassa töiden jälkeen. Piti vaan ensin hakea kotoa tyhjät pullot ja vähän laatia ostoslistaa, ruokaohjeitakin tarkistella netistä. Siinähän minä sitten pudotin Edwardin (läppärin) jalkani päälle. Jalka toipuu, mutta yhden usb-portin elontaival päättyi.

Kun olin tuosta tragediasta toipunut, lähdettiin sinne kauppaan. Meillä oli yksi kymmenen euron alennuskuponki tiettyyn puotiin, sen sai käytettyä kun ostoksia oli yhteensä yli viidellä kympillä. Kuponki plus tyhjät viinipullot rajasivat kauppavaihtoehdot niin, että köröttelimme viidentoista kilometrin päähän ostoksille.

Noin tunnin kaupassa harhailun jälkeen olimme kassalla. Mutta missä oli kahdeksan euron pullokuitti? Ei ainakaan Donilla, joka viimeiset pullot automaattiin palautti. Alennuskuponki kyllä tuli käytettyä, että olihan se taas aika kannattava reissu...

254/365 Siilin sunnuntai

2011-09-11T19:06:00.000+03:00

Kävimme kävelyllä Oulujoen rannalla. Pikkuinen siili paistatteli päivää jonkun pihassa, etsi kai sopivaa lehtikasaa mutta eihän niitä vielä ole. Puissa on kuitenkin jo jotain vikaa eivätkä lehdet meinaa pysyä oksissa kiinni. Vuoden kulun voisi minusta pysäyttää tähän ja siirtyä suoraan kevääseen.

Nappisuoritus

2011-09-08T23:39:00.000+03:00

Tämä oli taas niitä päiviä.

Kun bussissa kaivaa käsilaukusta nenäliinaa ja ryhtyessään niistämään toteaa, että kädessä onkin terveysside.

Kun tulee kotiin kolmen toisessa kaupungissa vietetyn yön jälkeen ja huomaa, että herätyskello on unohtunut soimaan.

Vaikutteita Pariisista

2011-09-08T14:50:00.000+03:00

Aamupäivän luennolla ranskalainen julistetaiteilija Michel Bouvet kertoi työstään ja esitteli aikaansaannoksiaan. Minä (pakko myöntää oma tyhmyyteni) en ollut herrasta aiemmin kuullutkaan ja menin paikalle lähinnä päästäkseni kuuntelemaan englantia.

En tiedä oliko se lempeä ensijulisteella (siis töitä kohtaan, ei sinänsä että Michelissäkään olisi mitään vikaa ollut), mutta aika pian kuitenkin. Ihan kaikki työt eivät auenneet, mutta jotkut näytelmäjulisteet sekä "vihannessarja" Arlesin kansainvälisille valokuvafestivaaleille olivat mielettömiä.

Lohduttavinta oli kun taiteilija itse totesi, että "en minä oikeastaan osaa piirtää kovin hyvin".