torstai 22. syyskuuta 2016

Metsäretkellä








Sunnuntaisesta metsäretkestä piti raportoimani luonnollisesti heti samana päivänä, mutta tietokone päätti ruveta ikäväksi ja lykkäsi siten bloggaamista. Mutta nyt tekniikkaa taas toimii, ainakin hetkellisesti.

Olen jo pitemmän aikaa haaveksinut metsäretkestä, ehkä jopa makkaranpaistosta, kun meillä lähtee tuo luontopolku miltei takapihalta. Olemme kuitenkin käyneet siellä viimeksi kai neljä vuotta sitten... Nyt kun Itu alkaa olla jo iso, uskaltauduimme lopultakin sunnuntai-aamuna matkaan. 

Tavoitteemme ei toki edes ollut päästä nuotiopaikalle asti, emmekä sinne päässeetkään. Yllättävän pitkään Itu kuitenkin jaksoi taapertaa, ennen kuin alkoi vonkua syliin. Eväskeksit söimme pitkospuilla istuskellen ennen kuin käännyimme takaisin. Mieleenpainuvinta Idulle taisi olla, kun kaksi kerhokaveria tuli vastaan. Risuja ja oksia oli myös hauska kerätä.

Ei metsäretkemme siis mikään suunnaton suksee ollut, mutta varmasti ihan hyvää harjoitusta Idulle. Mekään emme Donin kanssa tainneet liiaksi traumatisoitua, etenkin kun Itu sitten lopulta käveli lähes koko matkan itse, emmekä joutuneet kantamaan viisitoistakiloista lisäpainoa.

Seuraavalle retkelle voisi joka tapauksessa ottaa sen Manducan mukaan...

tiistai 13. syyskuuta 2016

Leivonnasta ja läheisyydestä



Eilen leivoimme Idun kanssa gluteenittomia mustikkamuffinsseja. Ajatus lähti siitä, kun hän katsoi tabletilta jotakin lasten leivontaohjelmaa ja alkoi tohkata, että tahtoo myös leipoa. Satuin olemaan helposti suostuteltavissa, koska sillä onnistuimme välttämään ulos myrskytuuleen menemisen.

Itu on jo varsin taitava leipoja. Siitä en voi ottaa kunniaa itselleni, sillä eniten Itu on leiponut mummon kanssa. Näppärästi pikkuleipuri sekoitti taikinaa ja varsin tarkasti annosteli sitä muffinssivuokiin. Välillä homma tosin keskeytyi onnelliseen hykertelyyn, niin kivaa leipominen oli.

Ilmeisesti leivontaa pitäisi harrastaa vähän useamminkin. Voisimme vaikka ottaa maanantain leivontapäiväksi, sillä tätä nykyä se on ainoa päivä, jolloin olemme Idun kanssa aamupäivät kaksin kotona. Kolmena aamupäivänä hän käy yksin kerhossa ja perjantai-aamupäivät vietämme yhdessä perhekerhossa. Olen huomannut, että tällainen rytmi on minulle aika sopiva. Jos jotain olen tässä hippusta vaille kolmen vuoden äitiyden aikana oppinut, niin sen, että minusta ei saa tekemälläkään ns. ammattiäitiä. Olen keksinyt termin kuvaamaan äitejä, joiden elämä pyorii kodin ja lasten ympärillä ja jotka eivät edes kaipaa muuta. Semmoisia, jotka osaavat, jaksavat ja haluavat keksiä kotona viihdykettä ja virikkeitä lapsukaisille. 

Minusta ei siihen ole ja se on valjennut aika kirkkaasti. Onneksi myös Idun rohkealle ja sosiaaliselle luonteelle tuntuu sopivan kerhopäivien viettäminen lajitovereiden joukossa. Vaikka Itu on rakkain olento maan päällä, en halua olla hänen kanssaan 24/7/365. Sellainen symbioosi ei tekisi meille kummallekaan hyvää.

Leivontapäivät sen sijaan voisivat tehdä hyvää. Vaikka pieni leipuri hiivamme ei ensialkuun ollutkaan tyytyväinen kättemme tuotoksiin. Kun hän lopulta tottui pettymykseen siitä, että lämmin muffinssi ei irronnutkaan paperivuoasta vaan sen joutui syömään lusikalla, ilme lopulta kirkastui.

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Syysmarkkinoilla













Tänään kävimme Turkansaaren ulkomuseossa syysmarkkinoilla. Sattumalta tuossa viikolla Facebookin kautta törmäsin tapahtumaan ja kun ilmakin suosi, suuntasimme sinne. Vieraisilla olleet mummo ja pappa otettiin tietenkin mukaan.

Olemme Donin kanssa käyneet Turkansaaressa aikaisemmin tasan kerran, näköjään viisi vuotta sitten. Ihan hirveän kirkkaita muistikuvia paikasta ei siis ollut emmekä nytkään museon taloihin juuri tutustuneet. Aika meni kivasti markkinakojuja ihmetellessä ja makkaraa syödessä. Mukaan tarttui tyrnimehua, nokkossaippuaa, mummon Idulle ostama norsukolttu sekä pari auringonkukkaa. Urheasti vältin langan ostamisen...

Markkinat ovat muuten auki neljään asti, joten vink vink oululaiset, vielä ehtii!