Suuri seikkailu

Tänään on Suuri Päivä.
Itu matkustaa mummon ja papan kanssa Jyväskylään, mummon ja papan valkoiselle talolle. Ihan yksin. Ensimmäistä kertaa.

Sitä on odotettu kuin kuuta nousevaa. Pakattu ja purettu pientä pandareppua. Kyselty Skypessä, että joko te tuutte hakemaan mut. Muistettu, että äiti ja isi ei tule sinne. Tai tulee kyllä, mutta sitten myöhemmin. Varmistettu, että voihan Rakkain Lammas tulla mukaan. Kerhossakin tämä yksin matkustaminen on kerrottu ja vetäjien piti ihan tarkistaa, että pitikö tarina paikkansa. Sen verran Itu on satutädin maineessa, että ihan kaikkia tarinoita ei suoralta kädeltä uskota.

Jännä on nähdä, miten tämä kuukauden päästä kolme vuotta täyttävä terhakka ja reipas, mutta myös herkkä ja läheisyydenkipeä taaperoisemme reissussa viihtyy. Hetkittäisistä ujoudenpuuskista huolimatta innostus matkaan lähtöön on koko ajan ollut suurta, joten toivottavasti se kantaa ne muutaman päivät, jotka hän reissussa yksin on.

Kommentit

  1. Toivottavasti Idulla on onnistunut reissu! Vaikka jännittääkin, niin ihanaa, että hänellä on mahdollisuus viettää isovanhempien kanssa aikaa ihan roppakaupalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi nuori matkaaja on vaikuttanut tyytyväiseltä. :) Mulla itselläni ei koskaan ollut mahdollisuutta mummolavierailuihin, joten kernaasti suon Idulle mahdollisuuden siihen kokemukseen.

      Poista

Lähetä kommentti

Sana on vapaa.

Suositut tekstit