sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Kasvatusperiaatteellisten pohdintojen arviointi

Heinäkuussa 2013 tein näköjään suuria periaatteellisia päätöksiä lapsenkasvatuksen suhteen. Onneksi tulin kirjoittaneeksi ne tänne blogiin, joten nyt, kahden ja puolen vuoden äitiyden tuomalla vankalla kokemuksella voin katsoa miten on käynyt. Alkuperäinen postaus löytyy täältä, mutta tässä alla kursiivilla periaatteelliset pohdintani tiivistetysti.

Minusta on vaikea kuvitella, että koko elämäni pyörisi lapsen ympärillä.
No. Välillä on pyörinyt ja välillä ei. Ensimmäinen vuosi oli kaiken uuden opettelua ja sikäli hankalaa, että monen asian oli pakko pyöriä vauvan ympärillä. Nyt kun Itu on jo iso, elämä pyörii vähemmän hänen ympärillään ja omia asioita on helpompi tehdä. Ainakin välillä.

Olen allerginen lastenmusiikille ja siksi olen päättänyt (yrittää) ulkoistaa mahdolliset lastenmusiikkikonsertit Donin vastuulle.
Itu rakastaa musiikkia, joten lastenmusiikkia olen joutunut kuuntelemaan. Soiva Siili on ollut suuri suosikki ja Yle Areenan Musarullaa-ohjelmat. Onneksi tässä on ollut helppo tehdä kompromissi: vaikka minä olen joutunut ns. kuuntelemaan musiikkia, en ole sitä kuullut häiritsevän paljoa. Kiitos siitä kuuluu kuulovammalleni, jonka ansiosta Itu voi jammailla rauhassa samassa huoneessa ja ilman kuulokojetta minä saan myös olla rauhassa. Kätevää!

Lapsellani on tosiaankin isä, joka mahdollisista puutteistaan (mm. insinööriys) huolimatta on järkevä ja älykäs ja erinomaisen kykenevä hoitamaan lasta.
Kai tämän saa sanoa myös äitienpäivänä, mutta lapsellani todellakin on aivan erinomainen isä, joka on Idulle suunnattoman rakas ja tärkeä ja joka on saanut hoitaa taaperoista aivan riittämiin ja jota ilman mm. se gradu olisi edelleen tekemättä.

Minusta lapsella pitää olla selkeät rajat, tyhjiä uhkauksia ei pidä tehdä.
Itu on onneksi ollut helppo lapsi. Suurimman osan ajasta hän syö ja nukkuu mainiosti ja totteleekin kohtalaisesti. Toisinaan kyllä huomaan olevani (laiskuuttani) liian lepsu, sillä esimerkiksi käsky tule tänne tulkitaan aivan päinvastaisesti ja saatan sitä toistella välillä aika montakin kertaa, ennen kuin menen hakemaan vintiön.

En aio laittaa lapselle kestovaippoja mutta ruokaa voin tehdä itse.
Tämä on toteutunut melko täydellisesti. Kestovaippoja ei ollut ja suurin osa Idun syömästä ruoasta on itse tehtyä. Purkkiruokaa on syöty aina välillä tai joitain muita eineksiä kuten pinaattilettuja. Pääosa Idun syömästä ruasta on kuitenkin ihan tavallista, oikeaa itse tehtyä kotiruokaa.

Toivon, ettemme kovin usein sortuisi käyttämään viihde-elektronisia vempaimia apuna lapsen viihdyttämisessä.
Tämä on suurin epäonnistumiseni näissä periaatepäätöksissä. Kaksivuotiaana Itu jo osasi itse hakea tabletin, avata sen ja etsiä sieltä lastenohjelmia. Se on kuitenkin eri juttu, saako hän tehdä niin aina kuin haluaa.

Toivon, että oppisin tekemään pienempiä ruoka-annoksia, vähemmän herkkuja ja jaksaisin raahata lasta pihalle ja leikkipuistoon ja hiekkarannalle ja kasvitieteelliseen puutarhaan ja taidemuseoon ja vauvauintiin ja muihin kehittäviin paikkoihin.
Vauvauintia kokeiltiin vajaa puoli vuotta, värikylvyssä käytiin kaksi lukukautta. Leikkipuistossa olemme käyneet lähestulkoon päivittäin siitä saakka kun Itu oppi kävelemään. Oli sää mikä tahansa. Parhaina päivinä ulos on menty kahdesti. Verrattuna aikaisempaan elämääni, tämä ulkoilumäärän lisäys on ollut aivan valtaisa.

Aion opettaa lapselleni, että ei ole olemassa tyttöjen ja poikien värejä. Ei ole tyttöjen ja poikien leikkejä. Ei tyttöjen ja poikien leluja. Ei tyttöjen ja poikien ammatteja.
Tämän toteutumista on vielä vähän vaikea arvioida. Itua on puettu kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin väreihin. Hänen kanssaan on ihmetelty vauvoja, kissoja, lumiauroja, traktoreita, koneita ja laitteita ja ripsenkihartimia ja huulirasvoja. Toisista ihmisistä puhun hänelle yleensä jonkin muun asian kuin sukupuolen kautta. On toisia lapsia, isoja lapsia, vauvoja, polkupyöräilijöitä, lääkäreitä, myyjiä... Ei niinkään tyttöjä ja poikia ja tätejä ja setiä (paitsi silloin kun on kyse biologisista tädeistä ja sedistä). Väreistä Itu tuntuu mieltyneen siniseen, sillä hän haluaa usein ostaa sinisiä asioita kaupasta. Lempiväriä hän ei vielä osaa kertoa.

Tahdon, että lapseni oppii suhtautumaan ihmisiin ennakkoluulottomasti.
Tämänkin arvioiminen on vielä vaikeaa. Itu on kuitenkin melko rohkea ja touhukas ja kiinnostunut ihmisistä. Vilkuttelee joskus vieraillekin, mutta ei mitenkään pöljästi lyöttäydy seuraan. Osaa kysyttäessä kertoa olevansa kaksi vuotta ja saattaa muutenkin jutella vieraille.

Aika hyvin siis näyttävät nämä periaatteeni toteutuneen. Ehkä rima on ollut alhaalla tai näitä on muuten ollut helppo noudattaa. Tokihan tämä on ollut ilmeisesti se helppo osuus ihmiselämästä, sillä eihän tässä vielä hirveästi ole tarvinnut kasvattaa taikka vastailla vaikeisiin kysymyksiin. Niitä odotellessa taidan jatkaa samaan mallliin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa.