lauantai 12. maaliskuuta 2016

Riippakivi



Minä oon aina suhtautunut vähän nuivasti ihmisiin, jotka opiskelevat, mutta eivät saa lopputyötä tehtyä. Siksi on ollut aikamoinen sokki huomata olevansa itse ihan samanlainen.

Toki minulla on jo kaksi ammattikorkeakoulututkintoa alla, mutta tämä gradun nilviäinen... Olen tehnyt sitä nyt kutakuinkin neljä vuotta. Niistä neljästä vuodesta olen toki suurimman osan lorvaillut ja tehnyt kaikkea muuta (mm. lisääntynyt ja muuttanut kolmesti, mikä on aina onnistuneesti sekoittanut pakkaa), mutta silti tämä riippakivi on alkanut syödä naista. Motivaatio on hukassa, aihe ei enää kiinnosta ja ja ja... Tahdon vain saada sen penteleen valmiiksi, pois käsistäni ja päästä eteenpäin elämässä, sillä yllättävän hyvin tämmöinen keskeneräisyys toimii (henkisenä) esteenä monelle muulle tekemiselle.

Sillä huolimatta homman venymisestä ja vanumisesta, kesken jättäminen ei ole koskaan ollut vaihtoehto. Minä haluan maisteriksi. Minä en halua, että 227 suoritettua opintopistettä menee hukkaan.

Joten.

Nyt minä istun Pauligin Gold Labelin voimalla epäkätevästi makuuhuoneen nurkkaan sijoitetun työpöydän ääressä kunnes se perkele (anteeksi) on valmis.

4 kommenttia:

  1. Nyt rauhotut ja juot rauhassa sen teesi, ihan vaan keskityt teen juontiin. Sen jälkeen teekuppi syrjään ja siirrät ajatuksesi graduun, ja rupeat pikkuhiljaa tekemään. Vaikka en ole graduja tai muitakaan ole kirjoitellut, sen tiedän että jos on oikein hermostunut ei mikään asia , tekeminen suju, etene. Kyllä sinä sen valmiiksi saat. Lähetän täältä voimia, intoa, tsemppausta sinulle systeri :-)

    VastaaPoista

Sana on vapaa.