maanantai 30. maaliskuuta 2015

Pohdintoja kirjahyllyn äärellä


Löysin taas itseni vainoamasta kirjahyllyä.
Tai pikemminkin sen sisusta.

Mitä me teemme näillä kaikilla kirjoilla? Luemmeko niitä enää uudestaan? Luemmeko edes ensimmäistä kertaa? Olisiko minun oloni kevyempi ilman seinänlevyistä kirjahyllyä?
Todennäköisesti oloni olisi raskaampi ilman sitä, mutta silti. Täytyykö kaikki kirjat omistaa ja jos ei, kuinka niistä pystyy luopumaan? Mistä tietää, mitkä ovat sellaisia, jotka voi päästää eteenpäin?

Samaa olen pohtinut aiemminkin, muun muassa vuosi sitten. Todellisuudessa luulen, että en niinkään halua päästä kirjoista eroon, kuin tavarasta ylipäätään. Kirjahyllyn karsiminen tuntuu kuitenkin niin paljon helpommalta ja selkeämmältä kuin vaikkapa ryhtyä käymään läpi lipastoja, joiden laatikot tursuavat kuitteja ja lappusia. Kirjahyllyn sisällön karsiminen myös näkyy paljon selvemmin ja nopeammin.

Ehkä minun on kuitenkin suunnattava katseeni muihin kohteisiin niin kauan, kun kirjahylly oikeasti on ihan järjestyksessä ja siisti. Luulen myös, että lukuhaaste on yksi syy tähän kirjahyllyn tutkailuun. Olen nimittäin paneutunut siihen yllättävällä innolla. Lyhyessä ajassa olen lukenut hurjan monta kirjaa ja sen lisäksi olen tehnyt listaa siitä, mitkä vielä ovat lukematta ja mihin kohtaan ne lukuhaasteessa sopivat. Joten äiti, jos luet tämän, niin alapa miettiä mitä kirjaa rakastat. Semmoinenkin minun pitäisi tänä vuonna lukea...

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Liitukausi



Kevään kolmas räkäjakso alkoi eilen.

Sen kunniaksi päätin jättää tämänpäiväisen värikylvyn välistä ja tarjosin nuorelle taiteilijalle mahdollisuuden vapaaseen piirusteluun. Nyt Itu jaksaa jo keskittyä ihan kunnon tovin liiduilla piirtelyyn eikä niitä yritetty työntää suuhunkaan kuin pari kertaa.

Kun joskus loppuvuodesta ostin väriliidut, ajattelin optimistisesti, että sitten taiteilemme tuon tuostakin. Noh. Alussa piirtely meni liitujen jyrsimiseksi ja sittemmin olen tainnut vain pari kertaa muistaa tarjota Idulle mahdollisuuden taiteen tekemiseen kotona.

Sen verran kiinnostunut hän tuntuu piirtelystä olevan, että ehkä yritän parantaa tapani ja lykätä liidut kouraan useammin.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Vastasatanutta lunta








Meillä on Idun kanssa oma salainen paikkamme meren äärellä. Tai eihän se kovin salainen ole, mutta hyvä paikka kumminkin. Semmoinen, jonne pääsee kärrien kanssa ja missä nuoren ihmisen on hyvä taapertaa omin jaloin. Kellahtaa kumoon ja jäädä mahalleen syömään lunta. Sillä se tuntuu olevan ainoa asia, mitä Itu haluaa ulkona tehdä.

Katsotaan miten meidän salaisen paikkamme käy, kun tämä uusi talvi poistuu ja lumet sulavat. Minulla on tunne, että kesäksi joudumme etsimään toisen lempipaikan, mutta jos uusia talvia täällä tulee, voimme palata rannallemme.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kesällä 2001

Kaikenlaisista asioista sitä tuleekin muistoja mieleen.
Kuten vaikka siitä, kun on lähdössä marketin pihalta, radiossa laulaa Egotrippi ja ihminen huomaa edelleen kuuntelevansa Radio Suomipoppia.

Ihan niin kuin kesällä 2001. Silloin piti mennä puoli neljäksi töihin siivoamaan toisten sotkuja. Meillä oli valkoinen Volkswagen, Suomipopilla Edu Kettusen Taivaansininen BMW ja Anssi Kelan Nummela. Siivosimme toimistoja, ruokakauppaa ja autoliikettä. Inhosin jauhelihamyllyn putsaamista, pidin autokorjaamon roskisten tyhjentämisestä. Niihin kahdensadan litran jätesäkkeihin jäi sinä kesänä ainakin viisi kiloa, vaikka haimme grilliltä makkaraperunat (kahdella makkaralla) melkein joka päivä. Sitä kampaamoa inhosin, jossa ne etsimällä etsivät roskisten takaa siivoamatta jääneitä hiusten pätkiä. Sekä sitä autiota toimistorakennusta, josta piti poistua yhdentoista aikaan hetkeksi pihalle kun hälyt menivät päälle. Siellä pihalla väänsimme autoradion nupit kaakkoon ja tanssimme haaleassa kesäyössä kuin mielettömät. Eikä se silloin oikeastaan edes haitannut, että työtunnit venyivät yli sen mistä meille maksettiin. Olimme nuoria, olimme kauniita sinisissä smurffihaalareissamme ja meillä oli hauskaa.

Sinä kesänä opin, että ihmisestä kertoo aika paljon se, miten hän suhtautuu työpaikkansa siivoojaan.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Ensimmäisiä kertoja




Sunnuntain ristiäismatka tarjosi Idulle paljon uusia kokemuksia.
Oli ensimmäinen kerta lentokoneessa.
Ensimmäinen kerta kirkossa.
Ensimmäinen kerta junassa.

Minä jännitin etukäteen eniten tuota lentomatkaa, eikä elohiiremme hirveän tyytyväinen ollutkaan tunnin paikallaoloon. Suurta parkua ei kuitenkaan tullut mennen eikä tullen, joten kenellekään ei tainnut jäädä traumoja. Ehkä ei edes kanssamatkustajille.

Tulipa matkalla minullekin yksi uusi kokemus. En ole nimittäin koskaan tainnut herätä aamulla kuudelta niin, että olen siihen mennessä ehtinyt nukkua liki yhdeksän tunnin yöunet. Nyt näin pääsi käymään, sillä sammuin sunnuntai-iltana jo hiukan yhdeksän jälkeen. Vaan mikäpä oli sammuessa hotellivuoteen pehmoiseen syliin.

Kuinka vauvoja kohdellaan




Ennen viime sunnuntaita olin ollut ristiäisissä viimeksi yhdeksäs kesäkuuta vuonna 1979. Silloin minut liitettiin seurakuntaan, josta sittemmin olen eronnut. Koska en sattuneesta syystä muista omia ristiäisiäni, oli hiukan jännittävää päästä osallistumaan Idun serkkuvauvan ristiäisiin. Huomasin pohtivani kaikkea hupsua, kuten sitä, että tulevatko ne sitten vauvan kanssa alttarille sitä käytävää pitkin...

Pakanuudestani huolimatta olen aina nauttinut kirkkojen arkkitehtuurista ja sunnuntainen ristiäiskirkko tarjosi sikäli paljon silmänruokaa. Jännittävintä oli toki nähdä pieni serkku ensimmäistä kertaa sekä kuulla hänen nimensä. Ja se nimi olikin heti jotenkin itsestäänselvä, tietysti juuri se on hänen nimensä.

Itu ei ollut vielä erityisen kiinnostunut serkusta, vaikka vauvanuken kanssa olimmekin etukäteen harjoitelleet sitä, kuinka vauvoja kohdellaan. Eli silitetään hellästi päätä ja seuraavassa hetkessä napataan puolinelsoniin... Mistä syystä olikin oikein hyvä, että Itua kiinnostivat enemmän vähän isommat ihmiset.

Hyvä oli myös se, että isommat ihmiset olivat kiinnostuneita Idusta.
Minä sain siis rauhassa syödä itseni ähkyyn kakkupöydässä. 

torstai 12. maaliskuuta 2015

Lukuhaaste

Lukeminen on semmoinen harraste, joka on aika hyvin jäänyt taaperon jalkoihin. Tiineyden loppumetreillä suorastaan ahmin kirjoja, pääasiassa pohjoismaisia dekkareita. Mitä väkivaltaisempia, sen parempi. Idun ensimmäisen elinvuoden aikana ei tullut kovin montaa kirjaa luettua, joululahja-Cornwell sentään.

Tässä joku aika sitten huomasin kuitenkin tympiintyväni telvision katseluun ja muistin, että onhan kirjojakin olemassa. Meillä on myös kiva pieni lähikirjasto tuossa kuudensadan metrin päässä, niinpä olen ryhtynyt sitä hyödyntämään. Yleensä en jaksa siellä hyllyjä juuri tonkia, mutta olen ottanut tavaksi varata kirjoja netin kautta ja noutaa ne sieltä. Käyhän se niinkin.

Viiu, joka on ennenkin altistanut minut "pahoille" vaikutteille, sai minut myös innostumaan lukuhaasteesta. Sen seurauksena tuolta yläpalkista löytyy oma lukuhaastesivuni. Jännityksellä seuraamme, kuinka monta kirjaa tule tänä vuonna luettua!

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Hunajan ja mustaherukkamehun voimalla

Viikko on kärsitty flunssasta. Nukuttu kahdet päiväunet päivässä ja yritetty koomaisina pysyä eloisan nuoren nuhanenän perässä. Hänen vauhtiinsa eivät vaikuta räkä taikka yskä.

Mutta ehkä täältä pikkuhiljaa noustaan, hunajan ja mustaherukkamehun voimalla. Vaikka ääni ei vielä ihan kuljekaan.

Eilen jaksoin jo kampaajalle ja yhdessä Donin kanssa kykenimme rymsteeraamaan asunnon uudelle tolalle. Nyt on kunnon työhuone missä kirjoittaa gradu loppuun.

Tänään lapsi yritti nauttia välipalaksi hippusen Talensin sitruunankeltaista guassiväriä. Siitä inspiroituneena kävin läpi laatikollisen vanhoja piirustuksia, valokuvasin ne ja tein niistä kauniin kasan odottamaan sitä, että joku jaksaa kantaa ne paperiroskikseen.