sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Jouluajatuksia



Joulukorttikuvissa tuli sitten taas käytettyä lapsityövoimaa. Vaikka ei pitänyt.

Paitsi että tiedossa on ensimmäinen joulu ilman äitiä, on myös ensimmäinen joulumme kotona. Ensimmäinen oma joulukuusi. Ensimmäiset omat jouluruokasuunnitelmat. Ensimmäisen oman joulurutiinin luominen.

Kuusi kasattiin eilen ja se on edelleen pystyssä, koristeltuna. Pieni käsi on yllättävän hyvin antanut kuusen olla rauhassa ja yllättävän taitavasti se myös koristeli kuusta. Ripusti pallot toki ihan oksan kärkeen ja levitti oksille kynttilänsydännauhaa sekä serpentiiniä, ne kun sattuivat olemaan samassa laatikossa koristeiden kanssa.

Bataattilaatikon ohje on etsitty ja konjakkikylmäsavulohta on jääkaapissa. Oman jännittävän lisänsä joulupöytään tuo tämä minun vasta-aloitettu vehnättömyyteni ja sokerittomuuteni. Mutta emmeköhän me jotain herkkujakin saa aikaiseksi.

Millä mallilla Sinun jouluvalmistelusi ovat?

4 kommenttia:

  1. Ihania tunnelmakuvia. Peukku sokerittomuudelle ja vehnättömyydelle. Kokeileppa raakapiparia !

    Raakapiparit

    10 tuoretta taatelia

    3 rkl mulperimarjoja

    1 dl tiikeripähkinäjauhoa tai mantelijauhoa

    1 dl cashewpähkinöitä tai saksanpähkinöitä

    2 rkl kookosöljyä

    Maustamiseen:

    8 neilikkaa tai 1/2 tl neilikkajauhetta

    3 tl Ceylonin kanelia

    2 tl inkiväärijauhetta

    ripaus cayennepippuria

    1-2 rkl vettä

    Laita kaikki piparitaikina-ainekset tehosekoittimeen ja sekoita taikina sopivan sileäksi. Sekoita piparimassan ainekset ensin ja lisää mausteet vasta sen jälkeen tehosekoittimeen muun massan joukkoon. Leivo taikinasta pipareita tai syö taikinaa sellaisenaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raakapiparit! Eli sehän on just pipari parhaimmillaan, taikinana. :) Kiitos tästä!

      Poista
  2. Toivottavasti teillä on hyvä joulu. ♡

    Täällä on lahjat (4kpl) vielä pakkaamatta - isoin homma on pakata laukut mummilareissua varten. Muuten kaikki saakin olla niin kuin on - joulusiivouskin jää tänä vuonna tekemättä. Kummallista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuttavan rennolta kuulostaa teidän joulunne. Se on oikein! :)
      Hyvää ja ihanaa joulua sinullekin!

      Poista

Sana on vapaa.