Kirsikanpunaista hattaraa



Lauantaisissa häissä pääsin vihdoin korkkaamaan jo kaksi vuotta sitten neulomani huivi-ihanuuden. Ohje Evelyne-huiviin löytyi täältä ja muistelen sen olleen aika helppo neulottava. Tarkoituksena oli käyttää sitä jo kesällä 2013 yhden ystäväni häissä, mutta jostain syystä muutin mieleni ja laitoinkin sinne tämän keepin, jonka myös näpersin samana kesänä. Nyt ihana Evelyne pääsi kuitenkin käyttöön ja lämmitti mukavasti illan viilentyessä. Lankana Evelynessä on Garnstudion Drops Kid-Silk. Kirsikanpunaisena, tietenkin.

Askartelin vihreästä sifongista ja valkoisesta satiininauhasta juhlakolttuun sointuvan tukkakukan. Samanmoisia kukkasia olen aiemmin tehnyt organzasta, mutta sifonkisesta tuli paljon kivempi.

Kortti hääparille piti tietysti myös tehdä ite. Värimaailman nappasin kutsukortista ja yritin tavoitella teemanmukaista Hollywood-henkeä. En tiedä miten siinä onnistuin, mutta muutoin tykästyin itse lopputulokseen aika lailla. Pitsin ja satiininauhan kanssa kikkailukin onnistui, vaikka siitä on aiemmin vähän huonoja kokemuksia.

Kommentit

  1. Kortti on hyvin sopiva teema, tyylikäs. Ja että tuo huivi on ihana, pehmoiselta näyttää. Hieno kuva siusta tuossa alimpana, käsikin on niin tyylikkäästi että.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana on vapaa.

Suositut tekstit