Ja kun viimein koittaa aika toivotella keppeet mullat


Syystä jos toisestakin on tullut mietittyä elämän päättymiseen liittyviä asioita. Viimeisimpänä siksi, että ennen pääsiäistä olimme iäkkään sukulaisen hautajaisissa. Juuri ennen sitä retkeä tulin myös lukeneeksi Itse Minna Mänttärin ajatuksia asiasta ja se sai omatkin aivonystyräni liikkeelle kun aloin pohtia, millä tavalla tahtoisin itse tulla hyvästellyksi. Sitten kun (toivottavasti) lähempänä sataa ikävuotta kuukahdan.

Tahtoisin, että asiaa lähestyttäisiin ilon kautta. Ei surtaisi eroa vaan iloittaisiin siitä, mitä on ollut. Ja kyllä minä tahtoisin, että olisi ihan kunnon juhlat! Samppanjaa ja leivoksia ja musiikkia. Iloisia värejä ja kukka-asetelmia, ei niitä tarvitsisi sinne haudalle jättää. Puheita voisi pitää, kunhan ne eivät menisi liian synkiksi. Korvikkeeksi kävisi kyllä ihan hyvin diashow elämäni kohokohdista, mutta sen kuvan, jossa oksennan synnytyksen alettua ämpäriin, saa jättää pois. Pari karjalaista itkijänaista voisi tietysti olla, ihan kotiseuturakkaudesta. Robbie Williamsin No Regrets saisi soida kun arkku lasketaan hautaan, loppuillasta ehkä Angelskin. Pappi ei saisi kahvia juodakseen, koska en kirkkoon kuulu.

Semmoiset hautajaiset minä tahtoisin.

Kommentit

  1. Jännä juttu, miten kuolemaa välillä tulee todella ajatelleeksi ja sitä miten täältä haluaisi lähteä. Meillä on aina ollut sellainen periaate suvussa, että jäljelle jääneet järjestävät eikä vainaja ole itse ehkä koskaan asiasta sanonut halaistua sanaa. Oman isän kuoltua muistin vain, että hän oli sanonut aikoinaan, että kuoltuaan hän haluaa surumarssiksi Peltoniemen Henriikan surumarssin ja se myös soi, kun arkku kannettiin pois kirkosta. Itse olen kaikille sanonut, että muuten ei ole väliä, kunhan eivät minua polta. Ennemmin matojen syötäväksi kuin tuleen. Ja kyllä hautajaisissa saisi hymyillä ja miksei nauraakin. Kunhan eivät vahingonilosta tai onnellisuudesta siksi, että olen joukosta poistunut. Ja tietysti sitä toivoo, että vuosia olisi jäljellä vielä ainakin 50 eli lähemmäs sataa on täälläkin toiveet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa varsin mukavalta, että otitte isäsi musiikkitoiveen huomioon. Useammin kuulee ikävä kyllä niitä tarinoita, joissa vainajalla on joku toive ollut, mutta jäljelle jääneet eivät sitä ole kunnioittaneet kun se ei ole heidän omaan näkemykseensä sopinut. :( Tosin vielä useammin taitaa olla, ettei vainajalla niitä toiveita juuri ole ollutkaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Sana on vapaa.

Suositut tekstit