torstai 31. joulukuuta 2015

Serkulle ja sedälle


Serkku täyttää vuoden ja setä vähän enemmän. Onnittelukorttien askartelu oli tällä kertaa yllättävän sujuvaa ja etenkin tuohon yksivuotiskorttiin olen valtavan tyytyväinen. Välillä käy näköjään niinkin.

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Kynien piilopaikka




Kesällä sain Donin houkuteltua laittamaan minulle hyllyn työpöydän päälle. Itu on niin innokas piirtäjä (etenkin muiden kynillä), että halusin saada omat kynäni jonnekin turvaan, mutta silti helposti saataville. Tämmöinen hylly tuntui helpoimmalta ratkaisulta nykyisessä asuntotilanteessa ja ihan sieväkin siitä tuli, kun koristin reunan tuollaisella graafikkohenkisellä lintuteipillä.

Hyllyllähän on tähän asti ollut tietenkin kaikkea muuta kuin kyniä, mutta ennen joulua jossain siivousvimmassa sain hyllyn järjestettyä. Kynäpurkkien askartelu on ollut vaiheessa elokuusta asti ja vähän epäilen, tuleeko niistä ikinä valmiita. Onneksi hoksasin, että minullahan on keittiötä koristamassa chai latte -purkkeja. Ei muuta kuin kannet pois ja ongelma oli ratkaistu!

tiistai 29. joulukuuta 2015

Gluteenittoman pastan toinen mahdollisuus eli pohdintaa ruokavaliosta

Kolme viikkoa sitten hankkiuduin eroon taloutemme vehnistä ja sokereista. No, ainakin melkein kaikista. Yllättävän helppoa on ollut, mitä nyt kaupassa käydessä alkaa ottaa päähän, kun tuntuu että mitään ei voi ostaa. Hysteerisesti en ole esimerkiksi tuotteiden ainesosaluetteloita syynännyt ja jouluna sorruin syömään 12 Wiener Nougatia. Niistä ei vielä tullut paha olo, mutta ei myöskään himo saada lisää.

Vaikeinta on päivittäinen ruoanlaitto, mutta se on ollut vaikeaa aina. Pääasiassa siitä syystä, ettei jaksaisi eikä huvittaisi eikä keksi mitä syötäisiin. Tänään uskaltauduin kokeilemaan gluteenitonta pastaa avokadopastassa. Eihän se ihan samanlaista ollut, mutta ei myöskään ihan niin kamalaa, kun mitä muistelin. Kerran aikaisemmin olen nimittäin gluteenitonta pastaa syönyt, ja silloin vannoin, että jos tämä on ainoa pastavaihtoehto, niin elän ilman pastaa... Idullehan avokadopasta maistuu aina ja nytkin upposi kukkurallinen kulhollinen. Hän ei tämmöisissä asioissa ole niin ronkeli. Minä sen sijaan saatan olla ja siksi ilahduin kovasti, että tästä pastasta tuli näinkin hyvää!

Mistä syystä minä sitten ryhdyin tämmöiseen ruokapöljäilyyn? Laukaiseva tekijä oli lokakuussa televisiosta tullut sokeridokumentti yhdistettynä joulukuun alun pitsansyöntiin, jonka jälkeen olin loppuillan pinkeä kuin ilmapallo. Reaktio, joka on esimerkiksi pullasta ja monista leivistä usein tullut. Kolmeen viikkoon ei ole semmoista tunnetta tullut, joten ehkäpä tämä toimii. Tarkoitukseni ei ole elää loppuikääni vehnättä ja sokeritta, mutta toivon, että pääsen niistä jollakin tavalla irti. Niin, että tulevaisuudessa on helpompi jättää karkkipussi kauppaan ja pullansyönti erityisiin juhlapäiviin. Makeutusmyrkkyjähän minä en ole koskaan käyttänytkään, joten ne eivät ole ongelma saati vaihtoehto tavalliselle sokerille.

Eikä kai siitä haittaa ole, jos samalla onnistuu olemaan hyvä esikuva Idulle. Hänhän on ikävästi kaikkien sokerijogurttien ja muiden ravitsemuksellisten turhakkeiden kohderyhmää. Nyt on jo pikkukäsi alkanut kaupassa maitohyllyn äärellä ojentua kohti iloisenvärisiä vanukaspurkkeja sun muita. Onneksi pikkukäsi on kuitenkin vielä varsin helposti harhautettavissa ja henkilö siellä käden päässä ilahtuu ihan yhtä paljon kurkusta kuin keksistä.

Mutta se siitä paasauksesta. Nyt aion keittää ison kupillisen kahvia, syödä palan tummaa suklaata (joka, loogista tai ei, on sallittua ruokavaliossani) ja virkata pari afrikankukkaa.

maanantai 28. joulukuuta 2015

Itu kuvaa ite!




Päivänä muutamana annoin Idulle käyttöön ensimmäisen digikamerani, kun se sattui tavaroita tonkiessa tulemaan vastaan.

Vastaanotto oli innostunut, vaikkakaan Itu ei vielä oikein ole oppinut niitä kuvia ottamaan. Kameraa on kuitenkin hauska kanniskella ympäriinsä ja tietenkin sillä pitää soittaa puheluita. Itsensä pitää tunkea istumaan taaperokärriin selkä minuun päin ja lörpötellä "puhelimeen" kaikkea mahdollista.

Muutaman kuvan Itu onnistui jo ottamaan (nallesta, itsestään ja yläkerran käytävämatosta), mutta minä en ole vielä löytänyt kortinlukijaa, jolla kuvat saisi ulos. Ihan vielä ei siis ole tarjolla nuoren kuvaajan otoksia.


lauantai 26. joulukuuta 2015

Nallekarhunen


Tämä hempeä nallekarhu matkasi Etelä-Suomeen ilahduttamaan yhtä pikkuista serkkua. Ohje löytyi Ravelrystä kun aikani olin etsinyt jotain kivaa lelua, johon saisin noin sata vuotta vanhaa Novitan Samosta ja/tai Sandnesin Mandarin Fiestaa käytettyä. Langat eivät valitettavasti vieläkään loppuneet, mutta sainpahan nyt edes osan muutettua hyödyllisempään muotoon.

Joululahjan saajakin vaikutti kuvan perusteella olevan nallekarhusesta ihan kiinnostunut.

perjantai 25. joulukuuta 2015

Jouluaattona...













...syötiin banaani-taateli-suklaakakkua ja riisipuuroa ja kinkkua ja omatekoista bataattilaatikkoa ja toisten äitien tekemiä laatikoita ja lohta ja luumurahkaa ja vähän juustoa. Ja kaikki syötiin sotkematta pöytäliinaa, jonka edellisenä iltana ompelin varmaan kymmenen vuotta sitten äidiltä saadusta kankaanpalasta.


...poltettiin kynttilöitä ja nukuttiin päiväunia ja tehtiin lumilyhty, kun lunta kerran oli. Ei ole enää, nyt sataa vettä.

...katsottiin lastenohjelmia ja kuunneltiin levyjä ja soitettiin skypellä isovanhemmille ja serkkulikalle ja avattiin lahjapaketteja ja leikittiin niillä, mitä sieltä paljastui. Soitettiin huikea rumpusoolo uudella puurummulla ja laulettiin samalla naminaa, naminaa, NAMINAAAAA.

...katsottiin yksi keskinkertainen elokuva ja juotiin vähän kuohuvaa.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Jouluajatuksia vol. 2




Kävimme ostamassa kinkun ja jotain muuta "pientä" joulupopsittavaa. Kaupassa oli yllättävänkin väljää ja jopa nuori asiakas jaksoi melkein käyttäytyä. Iso itku tuli kuitenkin siitä, kun piti mennä kassalle. En tosin tiedä, oliko itku puolesta vai vastaan.

Halusin joulukukan, mutta sitten tajusin, etten erityisemmin pidä joulukukista. Ostin tulppaaneja.

Aiemmin päivällä leivoin kakkua ja muffinsseja. Kakuksi valikoitui sokeriton ja vehnätön banaani-taateli-suklaakakku. Sokerittomuudesta ja vehnättömyydestä huolimatta kakku näyttää ihan "oikealle" kakulle, mausta en vielä osaa sanoa koska maistaminen saa odotella aattoiltaa. Banaanimuffinsseista puuttuu myös sokeri ja vehnä sekä rasva, se tosin vahingossa. Vähän kuivakan oloisia ovat, mutta kahvin kanssa maistuivat ihan hyvin ja Itu tuntuu tykkäävän "pullista" kovasti.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Jouluajatuksia



Joulukorttikuvissa tuli sitten taas käytettyä lapsityövoimaa. Vaikka ei pitänyt.

Paitsi että tiedossa on ensimmäinen joulu ilman äitiä, on myös ensimmäinen joulumme kotona. Ensimmäinen oma joulukuusi. Ensimmäiset omat jouluruokasuunnitelmat. Ensimmäisen oman joulurutiinin luominen.

Kuusi kasattiin eilen ja se on edelleen pystyssä, koristeltuna. Pieni käsi on yllättävän hyvin antanut kuusen olla rauhassa ja yllättävän taitavasti se myös koristeli kuusta. Ripusti pallot toki ihan oksan kärkeen ja levitti oksille kynttilänsydännauhaa sekä serpentiiniä, ne kun sattuivat olemaan samassa laatikossa koristeiden kanssa.

Bataattilaatikon ohje on etsitty ja konjakkikylmäsavulohta on jääkaapissa. Oman jännittävän lisänsä joulupöytään tuo tämä minun vasta-aloitettu vehnättömyyteni ja sokerittomuuteni. Mutta emmeköhän me jotain herkkujakin saa aikaiseksi.

Millä mallilla Sinun jouluvalmistelusi ovat?

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Yhdessä ulkona





Kun useampi kuukausi on mennyt niin, että toinen on lähes kaikki vapaa-ajat runnonut lopputyötään valmiiksi ja toinen on sillä välin juoksuttanut taaperoa, on vähän epätodellinen olo kun vihdoin on mahdollista ulkoilla ihan rauhassa, ihan yhdessä. On vähän semmoinen tunne, kuin jotain tärkeää olisi unohtunut.

Vaan eipä ole. Yksi tärkeä lomake on melkein loppuun täytetty, mutta tänään en jaksa siihen paneutua. Nyt menen ottamaan teetä ja pähkinöitä ja lukemaan kirjaa. Sillä huomasin, että tästä tulee vielä kiireinen loppuvuosi. Minulla on nimittäin aika monta kirjaa lukematta, jos aion saada kaikki lukuhaasteen kirjat luettua...

torstai 10. joulukuuta 2015

Halkeamista valo paljastuu

Haluaisin sanoa, että elämme jännittäviä aikoja.
Että työn alla on paljon kaikenlaista.
Varmaa ei ole kuin äidin perunkirjoitus, mutta epävarmaa paljonkin.

Kävin tänään kuuntelemassa yhden tuttavan (ja asiakkaan?) kauniita sanoja siitä, mitä tämä blogi minusta kertoo. Toissapäivänä vastailin ihanien naisten vaikeisiin kysymyksiin. Nyt istun sohvalla syömässä raejuustomunakasta, sillä päätin yrittää sanoa heipat vehnälle ja lisätylle sokerille. Valmistuminenkin on ihan lähellä, ei tosin minun. Joululahjat on kai ensimmäkseen ostettu, jouluverhot ripustettu ja maljakossa punaisia tulppaaneja. Kahvikupissa köntti voita.

Tänään on tuntunut siltä, että se elämä minkä haluaisin, on mahdollista saavuttaa.
Suurin este on pelko.

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Itkuja varten on ihmisen silmät

Äiti olisi täyttänyt tänään 77 vuotta.

Sen sijaan, että olisimme skypettäneet onnitteluja ja ihastelleet kammarin pöydällä olevaa kukkamerta, minä sain ihastella siskolta tekstiviestitse tullutta kuvaa kukkamerestä valkoisen ristin juurella. 77 vuotta sitten alkanut ympyrä sulkeutui, kun tuhkauurna tänään laskettiin maahan. Hautajaisia vietimme viime viikolla ja siltä matkalta Idun kanssa junalla tänään palasimme.

Kaksi ja puoli vuotta ehti varjo nimeltä Syöpä häilyä yllämme.
Ja voittihan se lopulta.

torstai 19. marraskuuta 2015

Mietteitä hiekkalaatikon reunalta

Tässä äitiyden äärellä on yksi asia alkanut ihmetyttää erityisesti.

Nimittäin se, mitä ihmettä ihmiset tekevät päivisin pienten lasten kanssa!?

Olemme Idun kanssa kiertäneet erinäisiä leikkipuistoja vaihteleviin aikoihin ja lähestulkoon aina siellä saa olla kahdestaan. Aamulla ei ole ketään, puolenpäivän aikaan ei ole ketään ja illalla ei ole ketään. Lähileikkipuistoon emme enää juuri edes vaivaudu, siellä tuskin on ketään. Sama juttu muissa lähiseudun puistoissa. Kauempana isommassa leikkipuistossa saattaa hyvällä tuurilla olla joku, mutta monestikaan ei ole. Keskustan isossa leikkipuistossa varmimmin on porukkaa, mutta ei sinne kovin usein jaksa matkustaa. Sääkään ei voi vaikuttaa, sillä olemme olleet puistossa niin paisteella kuin sateellakin.

Tulee vähän semmoinen olo, että olen jotain ymmärtänyt väärin. Pitäisikö Idun olla kahdeksasta neljään hoidossa, sielläkö kaikki muut ovat? Onko jossain joku salainen kotihoidossa olevien taaperoiden kohtaamispaikka, jonne meitä ei haluta? Onko meillä niin ihmeellinen päivärytmi, että se ei vaan osu yksiin toisten ulkoiluaikojen kanssa?

Tämä alkaa oikeasti olla vähän masentavaa, sillä Itukaan ei enää viihdy puistossa ilman lajitovereita. Ulos olen kuitenkin yrittänyt hänet kiikuttaa vähintään kerran, usein jopa kahdesti, päivässä, sillä sisällä kököttämisestä menee järki kaikilta. Näin rivariasujana omassa pihassa temmeltämisen mahdollisuudet ovat aika rajalliset enkä ole vielä oikein löytänyt metsäretkimaastojakaan tutkittavaksi. Siksi leikkipuistot olisivat se paras paikka rymytä.

Kaiholla muistelen taannoista reissuamme Imatralle ja sitä, kun leikkipuistossa oli samaan aikaan Idun lisäksi 16 pientä taapertajaa!

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Riemuhaalari





Etsiskelin taannoin Idulle uutta fleecehaalaria, mutta sitten alkoi pieni ääni huutaa päässäni, että voihan haalarin neuloakin.

Noh, minulla oli villahousuja varten ostettua punaista Karismaa sekä lajitelma eri värisiä keriä samaa lankaa, jotka olivat jääneet käyttämättä kun joku vauvanpeitto jäikin neulomatta. Malliksi valikoitui tämä Garnstudion housupuku, jollaisen mummi neuloi Idulle jo viime talveksi. Silloin selvisi, että ainakin kaula-aukko oli vähän kummallinen eikä oikein toiminut, joten minä päätin sitä vähän parantaa. Samalla päätin vaihtaa napit paljon käytännöllisempään vetoketjuun, vaikka en koskaan ole neuleeseen sellaista ommellut.

Hippusta vaille kaksi viikkoa siinä meni. Raidoituksessa tuli pieni kömmähdys kun yksi ruskea raita jäi välistä, mutta semmoisen takia ei aleta purkamaan. Hihoista olisi voinut tulla hiukan pitemmät, sillä niissä ei kasvunvaraa ole ihan yhtä paljon kuin lahkeissa.

Täytyy sanoa, että olen lopputulokseen kaikista pikkuvioista huolimatta erittäin tyytyväinen. Noin psykedeeliseen väritykseen en olisi tarkoituksella päätynyt, mutta onneksi oli tuota Karismaa varastossa. Sillä onhan haalari nyt aikamoisen riemukkaan näköinen!

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Kaksivuotias vol. 2 - Juhlat







Eilen laitettiin muumikupit riviin ja puhallettiin kolmekymmentä ilmapalloa. Vieraita ei ollut ihan yhtä paljon, mutta tupa tuli täyteen kuitenkin. Sankaritar oli aivan elementissään ja oppi varsin nopeasti huutamaan ovikellon soidessa:
"Palikoita! Palikoita!"
Kertonee jotakin lahjaksi saatujen Duplojen määrästä.

Elämäni ensimmäinen voileipäkakku oli mitoitettu täydellisesti riittämään vierasjoukolle mutta jättimäistä keltaista synttärikakkua syömme ehkä vielä joulun jälkeenkin. Ylitin itseni päällystämällä kakun sokerimassalla ja vaikka sokerimassakukkaseni alkoivat hiukan hajoilla koristeluvaiheessa, lopputulos näytti aika lailla siltä millaiseksi sen suunnittelinkin.