maanantai 29. syyskuuta 2014

Synttärikortti siskolle...

...ompi tällä kertaa tämmöinen.

Muutama tuommoinen pikkuruinen piparinmuotoinen paperinpala putosi tätä tehdessä lattialle ja niiden poimiminen tuotti vähän vaikeuksia. Vasta jälkeenpäin tajusin, että apu olisi ollut lähellä. Itu, tuo perheemme elävä rikkaimuri. Mikään ei varmastikaan poimi mikroskooppisia roskia lattialta yhtä tehokkaasti kuin pinsettiotteen hallitseva vauva. Ei mikään. Tuskin mikään myös syö niitä yhtä tehokkaasti.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Keinuva koivunlehti

Mummi vietti yhden päivän junassa ja matkasi luoksemme tänne kaukaisuuteen. Neljä yötä kestänyt vierailu meni aivan liian nopsasti, mutta niinhän se aika tuntuu aina menevän kun kivaa on. Ehdimme sentään käydä vauvauinnissa, ulkona syömässä, shoppailemassa ilman vauvaa ja keinumassa. Äitimuorin läsnäolo sai myös minut tehokkaaksi, sillä ompelin kaksi viikkoa suunnittelemani uimakassin sekä puoli vuotta työn alla olleen lakanan Idun petiin. Ontelokudettakin tuli virkattua.

Keinureissulla tuli koeajettua Idun koivunlehdenkeltainen välikausihaalari. Tulin ostaneeksi sen aika ex tempore tuossa puolisentoista kuukautta sitten alennusmyynnistä kun oikea väri ja ei-ihan-niin-järkyttävä-hinta kohtasivat. Koska äitiyspakkauksen ohuempi toppahaalari alkaa olla vähän pieni, päätin, että nyt se mystillinen välikausi vihdoin koitti. Haalarin lisäksi vauvan pukeminen onkin aikamoista salatiedettä, sillä yhtään en tiedä onko sillä kylmä/kuuma/joku muu, mikä. Idun akrobaattiset taivutukset pukeutumisen yhteydessä ovat lisäksi asia erikseen...

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Suuri taiteilija ja nero

Itu on aloittanut valmentautumisen Suureksi Taiteilijaksi. Jonain päivänä hän vielä kaikkien kuuluisuuksien tavoin matkustaa Pariisiin hakemaan vaikutteita, mutta tänään matkamme vei vain Oulun taidemuseolle värikylpyyn. Pari viikkoa sitten oli ensimmäinen taiteilutuokio ja silloin taiteilijamme kävi syömässä naapurin mustikat. Mitäs oli niin pieni, ettei itse hoksannut sitä tehdä!

Tänään koimme herkän äiti-lapsi -hetken, kun taiteilija kesken luomisen päätti kavuta päälleni roikkumaan kaula-aukossani. Erityisen herkäksi hetken teki taiteilijan äärimmäisen persiljainen ja ruispuuroinen habitus. Tai ehkäpä minä olinkin osa hänen performatiivista tilataideteostaan!

Kyllä. Lapsemme on nero.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Sirkusvauva

Pitäisi ruveta myymään lippuja sirkusesityksiin.

Tänään iltasirkuksessa yksi soitti kitaraa, toinen oli puurolusikka ojossa ja kolmas, esityksen päätähti, lauloi, päristeli ja hytkyi tuolissaan.

Lopputulos oli kuitenkin toivottu eli lähes tyhjä puurokulho. Vain hiukan päätyi pöydälle, lattialle ja sirkusvauvan päälle.

perjantai 5. syyskuuta 2014

Poikatyttö

Idun tämänhetkinen garderobi.
Neljä kertaa joku tuntematon on luullut Itua hänen elonsa aikana pojaksi. Tytöksi ei minun kuulteni kertaakaan.

Pojaksi luuli naapurin muori vauvaa näkemättä, kun tämä talvella pötkötti vaunuissaan. Äitiyspakkauksen pöllöhaalarissa on myös luultu pojaksi. Mikkelin ABC:llä naapuripöydän setä tiedusteli pojan ikää, kun jo noin jämäkästi istuu syöttötuolissa. Tuosta toisesta pojasta puhui naapuripöydän nainen vauvalleen pitsapaikassa.

Minua tämä sukupuolisekaannus ei sinänsä haittaa, itse kun ajattelen Itua melko sukupuolettomana olentona. Hän on vauva ja vauvuus hänen olemistaan kaikkein eniten määrittää. Sekaannuksen syy kuitenkin kiinnostaa kovasti.

Loogisin (eikä kuitenkaan yhtään looginen) päätelmä on, että vaatteiden värit saavat aikaan näitä sukupuolipäätelmiä. Pärstävärkistä kun en ainakaan itse uskalla arvailla vauvaikäisten pallopäiden sukupuolta suuntaan enkä toiseen. Vaunut ovat tummansiniset ja pöllöhaalari beige. Mikkelin ABC:llä päällä oli oranssi tiikeripaita ja keltaiset housut, pitsapaikassa sinireunainen vihreäraitainen paita ja samat keltaiset housut. Tällä logiikalla ne sitten ovat niitä "poikavärejä".

Myönnän kyllä, että välttelen Idun pukemista vallitsevan tyttöstereotypian mukaan ja saan anafylaktisen reaktion jos joku alkaa puhua tyttöväreistä ja poikaväreistä ja siitä, että vauvaa ei voi pukea johonkin väriin, koska se nyt ei vaan sille sukupuolelle sovi. Kyllä Idultakin löytyy vaaleanpunaisia ja pinkkejä vaatteita, mutta varsin vähän. Osa niistä on hankittu jo silloin, kun vauvan sukupuolesta ei ollut tietoakaan ja käyttöön ne olisivat yhtälailla tulleet, vaikka tulokas olisi ollut poika tai intersukupuolinen. Mekkoja ei juuri käytetä, koska ne eivät ole niitä kaikkein käytännöllisimpiä vaatteita konttausikäisellä.

Välttelen toki myös Idun pukemista vallitsevan poikastereotypian mukaan. Sinisiä vaatteita on vielä vähemmän kuin vaaleanpunaisia (koska en itse erityisemmin pidä sinisestä), mutta vihreää ja turkoosia jonkin verran. Niitä vaatteita, joiden kohdalla Prisman kassakuitissa lukee poikien collegepuku, jostain käsittämättömästä syystä.

Tämä väriperustainen lajinmääritys on siis ainoa asia, jonka olen itse keksinyt poikapäätelmien syyksi. Ja vaikka varmasti joskus sorrun samaan itsekin (jolloin tietysti lyön henkisellä viivottimella itseäni sormille. Lujaa), minusta se on äärimmäisen huono perustelu päätellä yhtään mitään. Toki värit luovat mielikuvia ja se on väistämätöntä ja ihan okei. En kuitenkaan itse halua olla stereotypioita ylläpitämässä. Ehkä jossain mielen perukoilla piilee pelko kasvatuksen vaikutukset kumoavasta porttiteoriasta, että jos vauvan kuorruttaa pinkillä hörhelöllä, kohta se pyrkii missikisoihin ja uskoo, että tyttönä sen tehtävä on olla vaan nätti ja aivoton eikä se voi ruveta vaikka pelastajaksi. Tai formulakuskiksi.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Kosto elää

Sitten kun vanhana ja seniiliniä majailen vanhainkodissa ja tyttäreni tulee minulle puuroa suuhun lusikoimaan, niin pitääpä muistaa päristellä se ympäriinsä.