perjantai 18. heinäkuuta 2014

Harmaata massaa

Iltapäivälehdistössä on taas vaihteeksi taivasteltu erikoisia nimiä.

Minua tuossa (ja kommenteissa eritoten) järkyttää eniten ihmisten pöljyys. Että älä nyt vaan herrantähen anna lapselle erikoista nimeä, kun sitä saatetaan kiusata koulussa! Että ei pitäs kerjätä verta nenästään. Ollaan vaan pekkoja ja liisoja kaikki niin ei kellekään tuu paha mieli. Pistetään varmuuden vuoksi vielä samanlaiset vaatteetkin päälle, niin ei kukaan liikaa erotu massasta.

Onhan osa tuolla listalla mainituista nimistä vähintäänkin erikoisia, mutta ei se anna lupaa kiusaamiselle. Ihan niin kuin lyhyt hame ja kolmen promillen känni ei anna kenellekään lupaa raiskata. Tai takataskusta pullottava lompsa ei ole käsky poimia se omaan povariin.

Että milloinka se kuuluisa Suuri Yleisö sen mahtaisi hoksata. Että syy on aina siinä joka kiusaa (tai raiskaa tai pöllii) eikä siinä, jolla sattuu olemaan uniikki nimi tai paksummat silmälasit tai isoluisempi ruumiinrakenne. Toivottavasti siihen mennessä, kun Itu menee kouluun. Kaimoja kun tuskin luokalta löytyy.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Hellettä paossa







Lauantai oli uutuuspäivä.
Tuli uusi tukka, testattiin uusi kahvipaikka ja vauva pääsi uuteen puistoon.
Ainolanpuiston viileydessä voisi viettää vaikka kokonaisen päivän. Vaikka sitten kukkasilla kävellen.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Seitsenhampaisen hymyn kosto

Tänään löysin lapseni suusta kolme uutta hammasta.

Hän valloitti eteisen ja seurasi minua kiskoen itseään lattialla pääasiassa käsivoimin eteenpäin, välillä mölisten, välillä aavemaisen hiljaa edeten. Katse tiukasti minussa ja leveä seitsenhampainen hymy pienellä naamallaan.

Olen kai katsonut liian monta kauhuelokuvaa, koska se oli hetkittäin hiukan karmivaa.

Päiväunet torkuimme iho ihoon liimaantuneena viileimmässä huoneessa.

Seitsemältä tuli ukonilma.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kahdeksan


Itu onkin nyt yhtäkkiä kahdeksankuinen vintiö. Hauska, eloisa ja riemukas. Itsepäinen, ärhäkkä ja dramaattinen. Varpaita rakastava leluihinsa kyllästynyt seurankipeä ryömijä. Iso vonkale, jonka nosteleminen käy työstä.

Mutta miten iso, sitä emme saa vieläkään tietää, sillä kahdeksannen kuun neuvola muuttui yhdeksännen kuun neuvolaksi. Kaupunki kaiketi säästää jälleen.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Nyt sitä ei pysäytä enää mikään

Itu oppi ryömimään aika tarkalleen viime sunnuntaina.

Siihen saakkaa liikuskelu oli raivoisaa yritystä, kiivasta turhautumista ja lähinnä pyörimistä oman navan ympäri. Yritys on toki raivoisaa edelleen, sillä konttaamaan pitäisi päästä. Pari horjuvaa konttausaskeltakin on tainnut tulla otettua, mutta enimmäkseen konttausasennossa vain nytkytetään pikkuvartaloa ees taas. Erityisesti käsien irrottaminen maasta taitaa hirvittää.

Toistaiseksi on ollut ihan kivaa, että Itu osaa liikuskella, vaikka vauhti ei vielä päätä huimaakaan.
Pahoin kylläkin pelkään, että tilanne tulee muuttumaan. Sen verran kovasti johdot (ja kaikki muu kielletty) tuntuvat jo nyt kiinnostavan.

torstai 10. heinäkuuta 2014

Uusi harrastukseni

Tälleen kesällä kun ei ihmisellä muuta tekemistä ole, niin olen aloittanut uuden harrastuksen.
Nimittäin reklamoinnin asiakaspalautteen antamisen.

Toistaiseksi olen antanut palautetta pullotuteista (tuttipullon mukana oli väärä), vessapaperista (pakkauksen kantohihna katkennut kahdesti), äidinmaidonkorvikkeesta (huono aukaisusysteemi) ja verkkokaupasta (typerä filtteröintimahdollisuus). Kovasti näyttää siltä, että seuraava palaute lähtee erääseen ruotsalaiseen huonekaluliikkeeseen, jonka verkkokaupan tilausseuranta on hanurista. Mielelläni reklamoisin myös edesmenneelle suomalaiselle kännykkävalmistajalle siitä, että puhelimeni kosketusnäytön lasi on rikki. Mutta en kai voi, koska tipautin luurin itse lattialle.

Mutta olen minä antanut iloistakin palautetta.

Toissapäivänä (kun kaksi oikeanlaista pullotuttia tuli) ovikello soi puolenpäivän maissa. Siellä seisoi nuori postinkantajanainen, joka ojensi minulle postit suoraan käteen. Olin niin järkyttynyt, etten tiedä hoksasinko edes kiittää. Normaali protokollahan tuntuu olevan se, että postinkantaja automaattisesti jättää sen "teille on isokokoinen kirje, joka ei mahtunut postiluukusta (enkä mä jaksanut mitään ovikelloja soitella), voitte hakea sen postista" -lapun.

Kun lopulta toivuin järkytyksestä, oli pakko laittaa postillekin palautetta.
Että kiitos vaan, tästä tuli kerrankin hyvä mieli!

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Kesäretki takapihalle



Teimme Idun kanssa rohkean retken takapihalle. Leiriydyimme syreenin varjoon jonkun tuntemattoman naapurin parvekkeen eteen ja ihmettelimme ulkoilmaa. Pikkukädet nyhtivät riemukkaasti nurmikkoa ja minä kuvasin ensi kertaa tuolla tavalla ulkoilevan vauvan kummastelua.

Äidin ensikertalaisuuden huomasi siitä, että se tärkein unohtui sisälle asuntoon.
Pukluriepu siis.

Ensimmäinen kesäloma






Helteet alkoivat ja Don pakeni niitä loman päätyttyä takaisin ilmastoituun konttoriinsa. Kolme viikkoa meni luvattoman äkkiä, etenkin kun reilu viikko kärsittiin sitä vesirokkoa. Muutoin lomaohjelma oli hyvin tutunoloinen: autossa istumista ja matkaamista Etelä-Suomessa, sukulaisten ja ystävien tapaamista. Joskaan ei ihan niin kiihkeällä tahdilla, kuin silloin kun vielä matkasimme kaksin.

Itu oli varsin tyytyväinen kesälomareissaaja. Välillä käytiin vähän keinumassa, sylejä oli monta ja paijauksia paljon. Imatran mummilassa päästiin saunaan pärskyttelemään ja puuron sekaan löytyi mummin pihasta keräämiä metsämansikoita. Syödessä vilkuteltiin kiivaasti ja kuninkaallisesti. Isin ja papan ja ukin kanssa tuli vähän katsottua jalkapalloakin.

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Vesirokkoavautuminen

Jos minä joskus olen jotain tautia pelännyt, niin se on vesirokko.
Tietojen mukaan kun en sitä lapsena ole sairastanut.

No en pelkää enää.

Virus luikahti meille kaiketi eräästä vyöruususta, joka oli niin varhaisessa vaiheessa, että neuvolassakaan ei uskottu sen vesirokkoa aiheuttavan. Kaikesta huolimatta kävin kuukausi sitten ottamassa ensimmäisen osan vesirokkorokotusta. Viikko siitä ja Idulle pullahti ensimmäinen rakkula päänuppiin. Samaan aikaan kärsin itse niin järettömästä päänsärystä, että teki mieli leikata pää irti. Jollain tosi tylsällä välineellä. Jokunen päivä Idun ensirakkulan jälkeen löysin samanlaisen itsestäni.

Juhannusviikko (ja ensimmäinen lomaviikko) meni leppoisasti Atarax-pöllyssä anoppilan sohvalla. Paitsi että kaikesta siitä kuumeisuudesta, syömisen estävästä kurkkukivusta ja muusta mukavasta oli leppoisuus kaukana. Peiliin katsominen lähinnä itketti, sen verran turvonnut ja paiseinen naamani oli. Itu kärsi samaan aikaan omaa tautiaan Donin hoivissa, sillä minä en jaksanut edes nostaa iloista kymmenkiloista rakkulapäätä. Muutama yö meni Idulla jumpatessa, sillä vaipan alla olevat rakkulat taisivat kutittaa vietävästi. Yksi annos Ataraxia saatiin Idulle annettua, sen jälkeen vauvan lääkitseminen alkoi muistuttaa epäilyttävästi matolääkkeen antamista kissalle.

Intternetti lohdutti kovasti vesirokkoparantolassamme.

Alle vuoden ikäisille vesirokko tulee kuulema tosi lievänä, ehkä vain parilla rakkulalla.
No ei muuten tule. Niitä rakkuloita oli sen seitsemänsataatuhatta.

Ja jos rokon sairastaa alle vuoden ikäisenä, niin ei välttis tuu elinikäistä immuniteettia.
Jos ei tuosta Idulle immuniteettia tule, niin reklamoin kyllä jonnekin.

Ja että aikuisena sairastettu vesirokko vie monesti sairaalaan.
No vei minutkin, mutta onneksi vain päivystykseen. Joten ehkä siitä rokotteesta oli sen verran hyötyä, että selvisin kotihoidolla. Mutta taisipa säästyä 77 euroa kun ei tarvitse mennä tehosterokotusta ottamaan...

Tämän kesäseikkailun jälkeen heräsi kaksi kysymystä.
Miksi ihmeessä vesirokkorokote ei ole vielä rokotusohjelmassa???
Miksi ihmeessä jotkut käyvät hakemassa taudin lapsilleen vapaaehtoisesti???