tiistai 17. kesäkuuta 2014

Kiva pieni lastentauti

Minulla ja Idulla on paljon yhteistä.
Esimerkiksi vesirokko ja kolmiolääkkeet.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Graafikkoretriitti

Viikonloppuna pitäisi taas riekkua hiljentyä entisten opiskelukavereiden kanssa järven rannalla. Tämä on nyt neljäs perättäinen kesä jona kohtaamme sen jälkeen, kun tiemme Lahdessa erkanivat. Viime kesänä minulta jäivät karkelot väliin, joten pitänee ottaa menetetty ilakointi takaisin...

Neljäs "kiertuepaita" on ymmärtääkseni myös työn alla (tai toivottavasti jo valmis).

torstai 12. kesäkuuta 2014

Unissamönkijän yöt

Huomaan vältteleväni erästä keskustelun aihetta toisten vanhempien kanssa. Tosin sitä on hyvin vaikea vältellä, koska yleensä siitä puhutaan aika usein. Etenkin jos tapaa jonkun lapsellisen ihmisen ensimmäistä kertaa, asia nousee helposti esille.

"Mitenkäs se teidän vauva nukkuu?"

Kysymys vaikuttaa olevan aika vakiokamaa. Ja jos kysyjällä itsellään on vauvaiän ylittäneitä lapsia tuntuu, että äänensävy on hiukan vahingoniloinen.

Siinä tilanteessa minusta tuntuu aina vähän nololta vastata, että vauva nukkuu. Se nukkuu hyvin. Se viedään illalla omaan petiin omaan huoneeseen ja noudetaan sieltä aamulla, parhaimmillaan kaksitoista tuntia myöhemmin. Joskus isi käy yöllä laittamassa tutin suuhun tai kääntämässä unissamönkijän oikein päin. Esimerkiksi viime yönä ei tarvinnut tehdä sitäkään, sillä pinnasängystä ei kuulunut pihaustakaan. Minä ja Don nukuimme yhdeksän tuntia putkeen, Itu kaksitoista.

En toki ole tuudittautunut siihen, että tällainen nukkuminen jatkuu kunnes Itu muuttaa pois kotoa. Sehän voi muuttua jo ensi yönä. Mutta tällainen tilanne on ollut jo pitkään. Viimeinen yösyöttö jäi pois toukokuun alussa ja sitä ennenkin Itu oli rauhaisa yönukkuja.

Suurin "ongelma" on koko ajan ollut se, että minusta tuntuu nololta iloita Idun hyväunisuudesta.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Omin sormin suuta kohti



Olen huomannut, että tuommoinen semilämmin halloumisalaatti on aika kätevä ateria, kun pöytäseurana on seitsenkuinen omin käsin syömään opetteleva ihminen. Ehtii hyvin poimia takaisin nuoren ruokailijan lautaselle kurkkuja, avokadoja ja hunjameloneita, noita liukkaita penteleitä, eikä haittaa vaikka oma ruoka vähän jäähtyy.

Kuukauden verran olen jo suunnitellut suurta vauvanruoka-aiheista postausta, mutta se ei ole vielä suostunut tulemaan ulos. Siinä ajassa Itu on tosiaankin ehtinyt aloittaa tutustumisen ruoka-aineisiin ihan omin käsin. Sormiruokailu on vielä hyvin satunnaista ja rajoittunut aika pitkälle kurkun (kiivaaseen) järsimiseen kahdella alahampaalla. Olen päättänyt luottaa siihen, että lapsi ei tukehdu palasiin, niin tehokkaasti ja nyrpistäen hän kaikki yhtään isommat kokkareet sylkee ruokalapulle. Syöttötuolille. Tai lattialle.

Lisäksi olen päättänyt, että Itu on hyvin onnekas lapsi, koska hänellä on niin laiska äiti, ettei se jaksa esimerkiksi nokkamukia ihmeemmin putsailla satunnaisten lattiakosketusten jälkeen. Isin hiukset, partakarvat ja muut vastaavat nypitään kyllä pois, mutta sitten voi harjoittelu jatkua. Samalla toivottavasti puolustuskyky pöpöjä vastaan kasvaa.