tiistai 27. toukokuuta 2014

Hyvä tietää

"Päivää. Missä te oikein olette? Tulin kotiin ja täällä on tyhjä asunto."
"Etkö sä tiedä missä me ollaan?"
"En."
"No pitäisi tietää. Ajoit meistä autolla ohi noin kahden metrin päästä... Kävellään siis tässä kotikadun varrella."

Hyvä tietää, että aviomieheni ei autolla ajellessaan katsele kadulla kulkevia naisia.
Ainakaan sellaisia, jotka liikkuvat lastenvaunujen kanssa.

torstai 22. toukokuuta 2014

Pitkä viikonloppu






Minilomamme eteläiseen Suomeen oli täynnä mukavia kohtaamisia. Mummon ja papan tapaamisen lisäksi Itu pääsi pomppimaan isotädin syliin ja setä suostui vihdoinkin vaipanvaihtoon (josta suoriutui kiitettävästi). Lounasta syötiin Espoossa Kuutin kanssa käsi kädessä ja uusinta pikkuserkkua piti tarttua taputtaa päästä. Kaksi hotelliyötä sujui mallikkaasti ja pääsipä Itu viettämään luksusaikaa isin kanssa kahden. Kun äiti oli treffeillä vieraan miehen kanssa.

Kun leijuin keikan jälkeen Hartwall Arenalta appivanhempien (enhän minä toki ilman esiliinaa siellä treffeillä ollut) kanssa Pasilan asemalle, muistui taas mieleen miten auvoisaa elämä voisi olla, kun kaikki on siinä ihan lähellä. Muutaman hassun lähijunassa istutun hetken päässä.

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Ravintolapäivänä Jyväskylässä








Satuimme lauantaina olemaan Jyväskylässä ja päädyimme kirkkopuistoon päiväkahville. Kun nyt sopivasti oli Ravintolapäiväkin. Itu retkeili astetta enemmän ja nautti välipalansa urbaanin luonnon helmassa matkarattaiden suojassa. Matkaratastelu tosin myöhemmin osoittautui virheeksi, sillä pieni ihminen ei malttanut niissä nukkua ja illalla yliväsymys purkautui Idulle epätavanomaisena parkukonserttina.

Muutoin päivä sujui helteisissä merkeissä ja minunkin uudet kesäkenkäni pääsivät neitsytmatkalleen. Farkuissa tuli hiki ja illalla saunan jälkeen tarkeni anoppilan terassillakin istuskella kylpytakissa. Pakko se on uskoa, että kesä alkaa vihdoin koittaa.

tiistai 20. toukokuuta 2014

Ilma, jota hengitämme, samaa ilmaa on

Voisin kirjoittaa siitä keväisestä iltapäivästä vuonna 1994, kun näin hänet ensimmäisen kerran.

Voisin yrittää kuvailla sitä hyvin vaikeasti kuvailtavaa suhdetta, jonka olen häneen mielessäni muodostanut.

Voisin myös kertoa kymmenen viimeisen minuutin jännityksestä, ennen kuin kahdenkymmenen vuoden odotuksen jälkeen olin hänestä vain muutaman metrin päässä.

Tai voisin kertoa miltä se sitten lopulta tuntui, se hänen näkemisensä. Kun se ei tuntunut juuri miltään ja samalla se tuntui hyvin ihmeelliseltä. Siltä, kuin olisimme olleet siinä aina. Kun hän ei ollut yhtään enempää eikä yhtään vähempää, vaan juuri se mitä pitikin.

Mutta ehkä kerronkin sen, että niinä hetkinä kun hän oli kaikkein lähimpänä, vain muutaman käsivarrenmitan päässä, minä jätin kännykän käsilaukkuun ja, vastoin kaikkia tapojani, en ottanutkaan valokuvia. Sillä jotkut tilanteet eivät vain sovi tallennettaviksi.

Ne kuuluu pelkästään elää.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

II. neljännesvuosikatsaus

Ensimmäisen kvartaalin raportti löytyy täältä.

Maanantaina meillä juhlittiin.
Itu täytti kuusi kuukautta, avioliitto kaksi vuotta ja minä kolmekymmentäviisi.

Merkkipäivän kunniaksi Itu vietiin neuvolaan mitattavaksi. Hippusta vaille yhdeksänkiloiseksi ja liki seitsemänkymmentäsenttiseksi on meidän menninkäisemme venähtänyt. Ei ihme, että vaunuista rattaisiin siirtyminen häämöttää ihan näköpiirissä jo.

Itu on luonteeltaan edelleen varsin leppoisa, ainakin jos asiat menevät kuten hän haluaa. Epäkivoja asioita kommentoidaan esimerkiksi fasaanimaisella hööhötyksellä tai muulla mekastuksella. Tarvittaessa jopa dramaattisella naaman kurttuun vääntävällä itkuunpurskahduksella. Mainitun reaktion saa aika usein aikaiseksi sillä, että laittaa ruokalapun Idun kaulaan. Sen kuosi ei nähtävästi miellytä nuorta visualistia.

Itu on siirtynyt ruokailemaan syöttyötuoliin ja nakottaa siinä melko tukevasti, vaikka ei toki vielä itsekseen osaakaan istua. Ruokaa menee toisinaan lusikallinen, joskus saavillinen. Yleensä vähän sen mukaan, paljonko ruokaa on tarjolla. (Eli jos tarjolla on saavillinen, kelpaa lusikallinen ja päin vastoin.) Kaikkea muuta Itu on syönyt melko kursailematta, mutta kaupan (en muista merkkiä) kukkakaalisose sai aikaan täydellisen stopin. En ihmettele, en minäkään sitä sotkua olisi syönyt. Äidin tekemä kukkakaalisose puolestaan on toistaiseksi ollut herkkua. Parasta tietysti olisi, jos voisi aina syödä banaania ja luumusosetta.

Rullittelu on Idusta hauskaa. Suomeksi se tarkoittaa sitä, että isi tai äiti kierittää vauvaa lattialla. Itu osaa kääntyä selältä vatsalleen itse, mutta ei vielä vatsalta selälleen. Alaleuassa Idulla nököttää kaksi pikkuruista hampaannysää, ja ne terävät penteleet hyvin mielellään jäystävät esimerkiksi äidin pikkurilliä.

Monet asiat naurattavat Itua. Leveimmän hymyn saa aikaiseksi sillä, että menee heräävän/nukahtamassa olevan vauvan näkökenttään. Itu ei suuremmin vierasta, ainakaan jos saa itse ensin tarkkailla uutta ihmistä rauhassa. Ja se tarkkailu vasta tarkkaa onkin. Mikään ei jää silloin huomaamatta.

Itu nukkuu edelleen noin kahdentoista tunnin yöunet, nyt omassa huoneessaan. Aamuseitsemän maissa hän siirtyy vaipanvaihdon yhteydessä vanhempien sänkyyn, jossa nukutaan tai jumpataan tai molempia. Äiti saa joka tapauksessa torkuttua siinä vieressä vielä tunnin tai kaksi. Kahdet puolen tunnin ja yhdet kolmen tunnin päiväunet ovat korvautuneet useammilla lyhyemmillä, mikä tavallaan on kiva ja tavallaan ei. Aika paljon Itu edelleen nukkuu, mikä on ihan hyvä, koska en vieläkään oikein tiedä mitä minun pitäisi hänen kanssaan tehdä kun hän on hereillä.

Viimeisen kuukauden aikana elo Idun kanssa on alkanut tuntua paljon helpommalta ja sitä myöten mukavammalta. Suurena syynä tähän on päivien rytmittyminen jotenkin järkevästi. Helpottaa kovasti, kun tietää ettei vauvalla voi enää olla ihan koko ajan nälkä ja että sen kanssa pystyy kommunikoimaan edes jollain ymmärrettävällä tasolla. Edes joskus. Joistain asioista. Ehkä.

tiistai 13. toukokuuta 2014

Pieni lämmin käsi

Idun kanssa on hyvin herkkää nukkua vierekkäin aamuisin, kun Don on lähtenyt töihin.

Jossain vaiheessa havahdun aina siihen, kun pieni lämmin käsi hellästi hyväilee poskeani.

Se on matkalla a) tarttumaan hiivatin tiukalla otteella hiuksistani, b) nyhtämään leukaani, nenääni tai poskeani niin, että unohtunut kynsienleikkuu muistuu taas mieleeni, tai c) työntämään pienen sormen nenääni.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Ensimmäinen äitienpäivä


Kuvan otti Don.

Aamuinen onnittelulaulu (jota en kuullut koska olin niin unessa). Donin ja Idun yhdessä askartelema kortti. Pitkään himoitut Thomas Sabon kirsikkakorvikset. Kolme erilaista leivosta. Laiskanpulskea päiväkävely kalsean harmaassa tihkusateessa. Pyykinpesua ja ruoanlaittoa. Paljon vauvanhoidollisia toimenpiteitä. Hervottomasti hekottava pieni ihmisolento.

Niistä oli tämä ensimmäinen oma äitienpäivä tehty.

perjantai 9. toukokuuta 2014

Juhlakuu





Toukokuu on aina yhtä juhlaa.

Koska mummi ja tätsy eivät oikeina juhlapäivinä ole paikalla, otimme jo viime sunnuntaina varaslähdön juhlintaan. Ennen Idun kellahtamista yöunille juhlimme herkkujen kera vähän äitienpäivää, syntymäpäivää ja Idun puolivuotispäivää. Piti ihan kaivaa Myrnat esiin, kun ei niitä juuri muuten tule käytettyä.

Oma pieni tahto heräilee

Don soitti minulle kesken työpäivän ja pääsi kuulemaan, kuinka hänen tyttärensä söi bataattia ja kanaa. Tai siis ei syönyt mutta mekasti senkin edestä.

Vähän myöhemmin minä soitin takaisin.

"Kuuletko tämän äänen?"
"--- En mä kyllä mitään kuule..."
"Niinpä. Se on se ääni kun tyttäresi syö luumusosetta. Ei kuulu pihaustakaan, koska on niin kiire aukoa suuta lusikalle."

torstai 8. toukokuuta 2014

Meren pohjalla








Kuluneen viikon aikana meillä on käynyt odotettuja vieraita.

Vappuna pääsimme Viiun kanssa viemään roskia ja päädyimme meren pohjalle. Olimme hetken aikaa kaksin, aivan kuin entisessä elämässä jossain toisessa kaupungissa. Sitten palasimme todellisuuteen itujen ja kuuttien ja insinöörien keskelle.

Sitten tulivat tätsy ja mummi Itua naurattamaan.
Siskon kanssa rannalla oli kylmää ja tuulista, aurinkokaan ei laskenut niin kuin piti. Kolme iltaa pelattiin korttia ja syötiin herkkuja.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Minussa on ongelma, jokin virhe ohjelmoinnissa

Milloin (ja miten?!?!) minusta tuli ihminen, jonka mielestä on ihan ookoo mennä kauppaan reinot jalassa?

Omassa huoneessa

Ensimmäinen yö uudella maailmanjärjestyksellä on takana.

Viikon verran meni vieraita kestitessä, mutta asunnon vapauduttua taas pelkästään omaan käyttöön, päätimme kokeilla mitä mieltä Itu on omassa huoneessa nukkumisesta. Harkitsimme asiaa jo tänne muuttaessa, mutta silloin tuntui helpoimmalta nostaa pinnasänky meidän makuuhuoneeseemme. Eilen puolestaan tuntui sopivalta hetkeltä muuttaa nukkumajärjestelyä.

Itu on siitä kiitollinen lapsi, että hän ei käytännössä koskaan itke öisin. Hän jumppaa. Kiivaasti. Kääntää pään jalkopäähän tai uusimpana hupsutuksena pyörähtää vatsalleen. Mutta ei itke eikä muutenkaan mekasta, paitsi aamuisin, kun on suoritettava äänen avaus kiljahduksin. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että kuulovammani ansiosta minä en ilman itkuhälytintä (jonka toisen yksikön rikkinäinen johto eliminoi mahdollisuuden pitää laite päällä koko yön) kuule toisessa huoneessa tapahtuvaa toimintaa, ainakaan unen läpi. Etenkään kun minun äidinvaistoni ei ole niin herkkä, että aistisin lapseni jokaisen pihahduksen lähikaupalta asti.

Onneksi on isi.

Isi siihen jumppaamiseen havahtui aamuviideltä ja kävi rauhoittamassa vallattomat jalat. Seuraavan kerran Itu kaipasi toimenpiteitä seitsemältä, kun oli kellahtanut mahalleen eikä päässyt siitä asennosta pois. Samalla hän pääsi syömään "yö"maitonsa, ennen kuin jatkoi jumppaamista ja uniaan minun vieressäni.

Ensimmäinen yö omassa huoneessa meni siis paremmin kuin hyvin.
Toivottavasti sama meno jatkuu vastakin, vaikken toki rohkenekaan tällaiseen helppouteen vielä tuudittautua.

Ninjapuklaaja iskee jälleen

Se tunne kun luulet pissanneesi housuun, ennen kuin tajuat, että lapsesi, tuo oivallisen salakavala ninjapuklaaja*, on iskenyt jälleen.

*Tässä syy, miksi katson kauhunsekaisella kunnioituksella kaikkia vanhempia, jotka röyhtäyttävät vauvaansa ilman kokovartalopukluriepusuojausta.