keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Nuori taiteilija työssään



Itu kävi tänään taas harrastamassa.

Vauvauinnin päädyimme lopettamaan joku aika sitten, koska flunssa sai aikaan niin monta poissaoloa ja edellinen värikylpykin jäi samasta syystä välistä. Tänään kuitenkin maalauskunto oli kutakuinkin kohdillaan ja isikin tuli mukaan, sillä nyt maalauksen ohessa sai ottaa valokuvia nuorista taiteilijoista.

Tämmöinen harvoin valokuvaava amatöörikuvaaja voisi tosin painaa vastaisuuden varalle mieleensä, että valokuvista tulisi aika paljon mielenkiintoisempia, jos niissä näkyisi taiteilijan naama... Nyt kuvasaalis jäi vähän onnettomaksi, mutta tulipa jotain kuitenkin.

Värikylpy itsessään on ehkä hauskin vauvaharrastus mitä kuvitella saattaa. Hirveä sotkuhan siinä tulee (ja minulle edelleen stressi lähtemisestä), mutta on yllättävän hauska seurata ihmistainten taiteellisia pyrkimyksiä. Naapurin paperille pyllähtämistä tai huoneen toiselle puolen karkaamista ja siellä oman jäljen jättämistä jonkun toisen teokseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa.