Pesäero lusikasta


Itu on aina ollut varsin hyvin syövä vauva. Ensikosketus ruokaan (en puhu kiinteistä koska se kuulostaa ennemminkin kakalta kuin joltain syötävältä. Ruoka on ruokaa ja maito on juomaa, ravintoa molemmat.) tapahtui kolmekuisena, mikä kuulostaa varhaiselta ja ehkä sitä olikin, mutta tavoitteena oli kaiketi yrittää vähentää Idun massiivista puklailua. Siinä ruoan maistelu ei auttanut ja pari ensimmäistä kuukautta oli aika turhauttavaa teelusikallisten kanssa läträilyä, mistä tosin omasta mielestäni suoriuduin hämmästyttävän pitkäpinnaisesti. Soseiden valmistuksessa oli valtaisa uutuudenviehätys ja pakastin oli täynnä vihannessoseita pitkälle tulevaisuuteen.

Viiden, kuuden kuukauden kohdalla syöminen alkoi lopulta muistuttaa syömistä ja puklailu väheni mikroskooppisesti. Siinä vaiheessa Itu oli jo maistanut aika laajaa ruoka-ainevalikoimaa ja kaikki tuntui maistuvan yhtä tasaisen varmasti. Paitsi teolliset kanasoseet, mutta siitä en häntä syytä, sillä saan itse yökkäysrefleksin vain ajatellessani erästäkin ilmeisesti pahanmakuisesta pahvista valmistettua ns. "kana"sosetta. Näistä teollisista vauvanruoista voisi kirjoittaa oman postauksen jos jaksaisi, mutta todettakoon, että henkilökohtaisesti en tiedä mitään kamalampaa kuin teolliset lihasoseet. Jos joku niitä pystyy syömään niin hyvä, minä en itse siihen kykene ja siitä syystä en halua sellaisia lapsellenikaan tarjota muuta kuin äärimmäisessä hädässä.

Seitsenkuisena Itu alkoi aamuin ja etenkin illoin syödä järkyttävän suuria puuroannoksia. "Aikuisannos" kaurapuuroa hedelmäsoseella maustettuna saattoi upota pieneen kitaan alta aikayksikön. Suurin ongelma oli linjaston hitaudessa, sillä nuori ruokailija oli varsin lyhytpinnainen ja kiivastui, jos lusikka ei ollut ajoissa suun edessä.

Kahdeksannen elinkuukauden täyttyessä lapsemme sai samaan aikaan kolme hammasta, oppi ryömimään ja päätti, että syöminen on vallan turhaa touhua, maito saa riittää. Siitä lähtien ruokapöydässä on raivokkaasti kiskottu ruokalappua pois kaulasta, syljetty ruokaa ulos, kaivettu sitä sormella pois suusta ja teatraalisesti tuijotettu ruokaisaa kättä hämmennyksen vallassa, mistä tämä tähän oikein ilmaantui?! Mahaan päätyneet ruokamäärät lienevät teelusikallisen kokoluokkaa.

Tätä ruokateatteria turhan läheltä seurattuamme olemme Donin kanssa tulleet siihen tulokseen, että marakattimme haluaa syödä itse. Muun muassa kurkkua hän on järsinyt omin käsin puolivuotiaasta saakka, joten mitenkään outoa hommaa sormiruokailu ei ole. Kuitenkin vasta eilen uskaltauduin ensimmäistä kertaa tarjoamaan Idulle pelkän sormiruokalounaan. Lihapullat, sämpylä, bataatti, porkkana ja parsakaali levisivät luonnollisesti iloiseksi sekamelskaksi ympäri pöytää ja lattiaa, mutta lapsi vaikutti tyytyväiseltä. Istui paikoillaan, järsi milloin mitäkin, sylki suurimman osan ulos ja tuskin söi lopulta yhtään sen enempää kuin lusikalla syötettynäkään. Mutta, toistan, lapsi vaikutti tyytyväiseltä. Paljon tyytyväisemmältä kuin silloin, kun yritän salakavalin keinoin saada hänet avaamaan suunsa, että ehtisin tipauttaa sinne lusikallisen sosetta.

Joku kuuluisa vaihehan tämäkin on, mutta katsotaan mihin se johtaa.
Toivottavasti siihen, että lusikan tullessa seuraavan kerran pöytään, se on tukevasti Idun omassa kädessä.

Ohje vauvan lihapulliin täältä.
Vauvan sämpylöiden ohje puolestaan täältä.

Kommentit

  1. Ne on omat tavat lapsilla heti pienestä pitäen. Itu selvästi pitää tuosta itse syömisestä, joten sitä kannattaa jatkaa. Mun mielestä kaikilla lapsilla on joskus vaiheita, etteivät syö mitään. Ja kun näistä joskus neuvolassa valitin, sanottiin, että kyllä lapsi syö kun sillä on nälkä, joten odoteltiin sitten vain ja mentiin sillä mikä meni. Idulle saattaa muuten tulla isompia hampaita ja silloin alkavat leuat olla kipeitä eikä mikään ruoka (ainakaan lämmin) tee suussa hyvää. Kulmahampaat mm. ovat tullessaan tosi kivuliaat.
    Lattian siivoukseen vinkkinä, että kunnon vahakangas sinne syöttötuolin alle ja ruokailun jälkeen pesuhuoneessa suihkulla puhtaaksi. Ei tarvitse pyyhkiä niin paljon.
    Nuo kuvat ovat todella suloiset! Pienet sormet kokoamassa pieniä paloja suuhun. Ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuosta hammasvinkistä! Vaikka noita jyrsimiä suusta löytyy jo kahdeksan, en ollut tullut ajatelleeksi, että isommat hampaat ovat kivuliaampia. Itu nimittäin jyrsii kovasti kaikkea (pehmeää, kuten äidin sormia, mutta purulelut eivät kelpaa), joten onhan se mahdollista että seuraava hammaserä on työn alla. Ihan käsittämättömän pienellä ruokamäärällähän tuo myös näyttää tulevan toimeen. Mutta kun on tyytyväinen ja hilpeä lähes koko ajan, niin ei ilmeisesti huolta ole (neuvolasta sanottiin).

      Poista
  2. Suloinen tyttö! Ja tyytyväiseltä näyttää kuvastakin päätellen ruoan uuteen olomuotoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suloinen on kyllä, vaikka itsekin sen sanon. :) Ja kiinnostus ruokaan on aikamoinen kun omin sormin saa sotkea, vaikka mahaan sitä varmaan menee aika mikroskooppisesti...

      Poista
  3. nyt vaan paperia vielä lautasen alle niin voit sanoa, että ootte samalla värikylpeneet :)
    p.s. meillä sama meno. Kuuttia tosin pystyy huijaamaan puuron syöntiin siten, että antaa hälle oman lusikan ja omalle lautaselle puuroa ja sitten salakavalasti lappaa vieressä toisella lusikalla puuroa kitusiin kun hän kalastaa omaan lusikkaansa keskittyneesti puuroa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Meillä sitä omaa lusikkaa heilutetaan riemukkaasti ees taas... En tosin oo tuota puuroa omalle lautaselle -jippoa kokeillut, koska, ylläripylläri, puuron syöttäminen onnistuu muutoinkin. Muut ruoat siis ei. Ehkä Itu haluaa elää pelkällä puurolla?
      p.s. värikylpyyn on ilmoittauduttu...

      Poista
  4. Ihanaa! En voi liiaksi ylistää sormiruokailua! :) Sotkua siitä tulee, mutta loppujen lopuksi yllättävän vähän aikaa. Muutaman viikon päästä lattialla on enää puolet siitä määrästä, mitä sinne tällä hetkellä putoilee. Itse siivosin aikanaan harsolla: ensin suurimmat käsistä ja naamasta, sitten pyödältä ja syöttötuolista, surutta lattialle. Ison harson kanssa ruoka oli kätevä kerätä läjään ja siitä harson avulla roskiin. Pehmeällä harsolla oli mukava pyyhkiä pienen ihoa ja sillä sai yllättävän hyvin hinkattua sotkut myös syöttötuolista ja lattiasta. Toki heitin harson pyykkiin joka kerran jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on nyt melkein jo kaksi viikkoa sottailtu, toivotaan että sotkun loppu häämöttää jo... Toistaiseksi pienet pyöreät marjat menevät suuhun kaikkein varmimmin. :)

      Poista
  5. Ihana, ruokateatteri : D meil on kans ollut naita vaiheita ja nyt vauva on nirsoiluvaiheessa (joka on valitettavasti jatkunut pari kuukautta...). Purkkiruoka uppoaa ja kasvikset ja vihannekset pitaa piilottaa ruoan sekaan :D hyva etta tosiaan sormiruokailu sujuu, meilla se on kyl varsinaista teatteria sekin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei täältäkään dramatiikkaa puutu ruokapöydän ääreltä... Välillä hyvinkin teatraalisesti heittelee paloja lattialle tuo nuori ruokailija. :D

      Poista

Lähetä kommentti

Sana on vapaa.

Suositut tekstit