keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Neljännesvuosikatsaus

Tuijotusta kuukauden iässä.
Ensimmäinen kvartaali äitinä tuli täyteen viikko sitten. Tänä aikana olen kasvanut ihmisenä noin sentin, sillä terveyskeskuksen mittauksessa paljastui, että olenkin lähes 187 senttiä pitkä, enkä 186 senttiä kuten olen luullut. Henkistä kasvua en usko juuri tapahtuneen.

Itu on osoittautunut mainioksi tyypiksi, joskaan hän ei enää näytä menninkäiseltä. Se lieneekin ainoa asia, jota lapsellisen elämän alulta toisinaan kaipaan. Höpöhöpöksi osoittautui ainakin se, että kivunlievityksetön synnytys olisi jotenkin henkistävä kokemus ja saisi sädekehän säkenöimään. Tahi että kaikki lapsen maailmaansaattamisen tuskat kaikkoaisivat mielestä sillä hetkellä kun saa palleroisen nyytin syliinsä. Ehkä jollakulla näin onkin, mutta koska itse jouduin tilanteeseen pyytämättä ja yllättäen (synnytys kokonaisuudessaan kesti siis noin kolme ja puoli tuntia), traumatisoiduin sen verran, että tilaisuuden saatuani kävin puimassa asiaa kätilön kanssa. Mikä olikin miellyttävä ja hyödyllinen kokemus.

Höpöhöpöksi on paljastunut myös se, että sitä jotenkin syntyisi äidiksi sillä hetkellä kun näkee rakkautensa hedelmän. Pah. Ensimmäiset kaksi kuukautta meni ihmetellessä mistä tuo minityyppi on tänne tullut ja miksi sille puhuttuaessa minua sanotaan äidiksi. Sitten äidittely alkoi jotenkin sujua puheessa, mutta en kyllä tiedä tunnenko vieläkään itseäni äidiksi. Tai että miltä sen nyt sitten edes pitäisi tuntua.

Aika tarkalleen kvartaalin verran meillä myös harrastettiin imettämistä. Ensin maitoa ei tullut, sitten tuli, mutta Itu alkoi nirsoilla ja joko parkua tai naureskella maitobaarin äärellä. Tiedä sitten kumpi on mieltäylentävämpää. Minä myös huomasin (vaikka tätä ei varmaan saisi ääneen sanoakaan), että en oikeastaan edes pidä imettämisestä ja hetkittäin koin jopa ahdistavana sen, että joku roikkuu kiinni minussa. Kaikki osapuolet ovat siis tyytyväisempiä nyt, kun maito tarjoillaan pullosta.

Entä mitäpä Itu on kolmessa kuukaudessa oppinut? No vaikka sun mitä. Kuten vaikka naureskelemaan peilikuvalleen, tarttumaan tuttiin ja lähes laittamaan sen itse suuhunsa. Lisäksi hän yrittää sitkeästi punnertaa istuvaan asentoon ja jatkaa menestyksekkäästi jo masuvauvana aloittamaansa jumppakärpäsen uraa. Parhaat yöunet tulevat "barbapussissa" (Barbababa-kuvioinen unipussi) ja ne kestävät noin kaksitoista tuntia parissa erässä nukuttuina. Aamulla Itu heräilee yleensä hyväntuulisena ja naureskelevana, toisin kuin äitinsä.

Kaikenkaikkiaan Itu on osoittautunut niin leppoisaksi vauvaksi, että melkein hävettää. Ja samalla pelottaa, että milloin leppoisuus lakkaa. Onko tämä vain tyyntä myrskyn edellä?

4 kommenttia:

  1. Kaunis valokuva! Olipa mukava lukea teidän neljännesvuosikatsaus. Lisää onnellisia kvartaaleja teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Katsotaan saanko aikaiseksi raportteja seuraavista kvartaaleista. :)

      Poista
  2. Vastaus kysymykseen; kyllä on. Kunhan kiukuttelee vanhemmilleen, eikä esim. sedille ja tädeille 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kai sedille ja tädeille passaa kiukutella, koska sitten ne ei ehkä tuo enää tuliaisia... :)

      Poista

Sana on vapaa.