torstai 6. helmikuuta 2014

Etikettiongelma

Aina kun olen vankkureiden kanssa kävelyllä ja vastaan tulee toinen vankkuristi, tulee tunne että pitäisi tervehtiä. Samalla tavalla kuin motoristit tai rekkakuskit tai karavaanarit tekevät. Ja kuulema koirankävelyttäjät. En kuitenkaan tiedä millainen etiketti vankkurimaailmassa vallitsee, joten en ole uskaltanut ruveta moikkailemaan. Etten saa ihan kylähullun mainetta.

Facebookissa asiaa pohtiessani yksi kaveri ehdotti systeemiä, jossa vankkureihin voisi laittaa jonkin merkin silloin, kun kontaktin otto sopii. Vastaavasti taas vaikka punainen huivi kopan reunassa voisi kertoa siitä, että on parempi pysytellä omalla puolella tietä.

Huomaan, että tässä lapsellisessa elämässä on vielä paljon kysymysmerkkejä.

6 kommenttia:

  1. myös veneilijät moikkailevat, minoon nähny.
    Vankkuroidessa oon myös huomannut, että vaikka kuinka kävelisi liikennesääntöjen mukaan oikeaa reunaa niin jostain syystä sitä on aina itse, se joka väistää vastaantulijaa. Ei oo helppoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama onko vankkureita vai ei, niin aina tuntuu että kävelen väärää reunaa. :/

      Poista
  2. Tota huiviajatustahan voisi jalostaa ihan vankkurittoman kansan keskuuteen. Yksi väri kertoo, ettei parane tulla juttelemaan, toinen viestii siitä että tuntemattomien kanssa juttelu on ihan ok, kolmas viestii haku päällä olemisesta ja neljäs siitä, että on vakaasti varattu, ettei kannata yrittääkään mitään jne. Mahdollisuudet ovat loputtomat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei huonompi ajatus Tiina. Alkoi vaan hirvittää, että mitähän mä mahdan omalla pukeutumisväritykselläni viestiä...

      Poista
  3. Olen omaksunut sen amerikkalaisen tyylin, että vähintäänkin hymyilen vastaantuleville jos nämä katsovat päin. Suomalaiset eivät kyllä niin aina tee ja joskus kyllä kävelen itsekin varmaan aivan ajatuksissani enkä tiedä mitä silloin teen. Katsonko vai tervehdinkö vai en, ei aavistustakaan. Se oli jännä ilmiö kun aikoinaan kävin ahkerasti koirapolulla: siellä kaikki AINA tervehtivät toisiaan tunsi sitten tai ei. Sen kun pystyisi siirtämään kaikille suomen teille ja poluille ja kaduille.

    En ole mikään suuri amerikkalaisuuden ihailija kaikissa suhteissa, mutta heidän ystävällisyytensä on tosi mukavaa. Se oli ikään kuin pehmeä puskuri kaikessa ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Se, että Suomessa tervehtijää voidaan luulla kylähulluksi on itse asiassa aika hälyttävää.


    Vakkari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä yrittää tosiaankin ottaa tervehtiminen tavaksi vankkurilenkeillä. Kyllä se pelkkä hymykin varmasti monen päivää piristäisi, joten olen ihan samaa mieltä kanssasi, että hiukan sellaista amerikkalaisuutta voisi tännekin tuoda.

      Poista

Sana on vapaa.