keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Imetyksen ihanuudesta

Kuva autenttisesta imetystilanteesta.
Siitä on nyt aikaa liki kymmenen vuotta kun satuin bongaamaan Lahden Sokoksen alennuslaarista imetysoppaan. Tuolloin, nuorena ja viattomana, ihmettelin opasta kovasti ja naureskelin sille. Miten vaikeaa nyt voi olla tissin lykkääminen vauvan suuhun? Kaikkeen hulluun sitä pitää oppaita vääntää!

Nyttemmin tuokin asia on valjennut ihan uudella tavalla. Valjennut on myös se, että minä inhoan imettämistä. Odotan toukokuista syntymäpäivääni kuin kuuta nousevaa, sillä samana päivänä Itu täyttää kuusi kuukautta ja mikäli ihmeitä ei tapahdu, imetys saa jäädä siihen. Stressiä vähentääkseni olen tosin luvannut itselleni, että voi sen aiemminkin lopettaa, jos ihmeitä tosiaan ei tapahdu.

Tässä kahden ja puolen kuukauden aikana en koe saaneeni suurensuurta henkistä yhteyttä lapseeni nimenomaisesti imetyksen aikana. Miten sellaista voisikaan saada, kun useimpina kertoina lapsi on tuhannella raajalla huitova kirkuva luikero. Alussahan maitoa ei tainnut tulla tarpeeksi ja kaksi ensimmäistä viikkoa imetykset hoidettiin vedet (äidin) silmissä, sillä se sattui niin penteleesti Idun oikeasta imuotteesta huolimatta. Nyt kun maitoa tulee paremmin, se ilmeisesti osan ajasta suihkuaa niin, että Itu hermostuu siitä. On kokeiltu rintakumia, sitä riivatun pumppua, istuvillaan, makuulla ja tyynyjen päällä imettämistä. Lapsen mielestä kivoimpia ruokailuasentoja ovat sellaiset, joissa äiti on mahdollisimman epämukavasti ja hartiat jumissa. Ainoastaan öisin imetys on lähes miellyttävää, sillä silloin Itu ei protestoi, vaan syö aikansa ja nukahtaa uudelleen.

Onneksi minusta tuntuu puuttuvan se olen huono äiti kun en pysty edes ruokkimaan lastani rintamaidolla -geeni. Minulle on aika herttaisen yhdentekevää miten lapsi saa ruokansa, kunhan paino vain nousee ja tyyppi on tyytyväinen.

7 kommenttia:

  1. Tyvärellä on ainakin oikea asenne! :-D

    Mutta muuten ah niin tuttua. Mulla kesti kolme kuukautta ennen kuin aloin edes jotenkin nauttimaan imetyksestä. "Autuutta" kesti 5kk, nyt sinnittelen vain sen voimin ettei tarvitsisi aloittaa tuttipulloshowta enää tässä vaiheessa. Onneksi tuo lapsi on itse tajunnut vähentää maitohetkiä niin äitikin jaksaa niitä muutamia paremmin.

    Sulla on kyllä oikea asenne tuohon hommaan, mahtavaa! Multa se geeni taitaa löytyä, mutta ei onneksi hirveän vahvana. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, tuttipulloshow. Se kyllä ärsyttää välillä, mutta toisaalta tuttipullo huutaa ja rimpuilee (ja näyttää keskaria) niin paljon vähemmän. :)

      Poista
  2. Ihana kuva. :D

    Kyllä minä - näin lapsettomana ja älyllisenä ihmisenä ;) - olen sitä mieltä, että ei sitä imetystä ole mikään pakko suorittaa, jos se on kamalaa. Tiedän muutamankin vastikkeella kasvanutta ihmisen taimea ja ihan hyviä niistä on tullut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä älyllisestä kannustuksesta. ;)
      Neuvolakortin mukaan minuakaan ei oo imetetty kuin kolme kuukautta ja mielestäni ihan hyvin oon pärjännyt ja kasvanut. Ja vissiin se stressitön äiti on myös aika merkittävä tekijä lapsen hyvinvoinnin kannalta.

      Poista
  3. Ihanan suorasanainen ja maanpinnalle pudottava kirjoitus :)
    Odotan siis tällähetkellä esikoistani eikä näistä asioista ole mitään hajua.
    Ja ihana asenne sinulla kaiken lisäksi kun et turhaa stressaile :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea kovasti sinulle!

      Mulla on tähän imetysasennoitumiseen varmaankin auttanut se, että jo ennen synnytystä ajattelin, että jos homma on liian vaikeeta niin turha sen kanssa on tapella. Ei sitten ehtinyt koskaan tulla sellaista fiilistä, että imettäminen on ainoa oikea tapa ruokkia lapsi.

      Poista
    2. Aah, imetysasia, rintaani lähellä! ;) Meillä meni ihan pipariksi ja osaimetin neljä kuukautta. Ei ollut sen arvoista, vai saako niin sanoa? :P

      Poista

Sana on vapaa.