sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Tossuja ja kakkua

Päivänä muutamana kävimme tervehtimässä parikuista ihmistainta. Neuloin hänelle jo aikoja sitten pienet tossut ja ennen vierailua leivoin vielä kesäkurpitsa-limettikakun. Kakku kuulostaa hiukan erikoiselta, mutta lopputulos oli oikein makoisa, limettinen ja kauniin vihertävä sisältä.

Mietin ensin, että onko kakun vieminen nykyaikana vähän hassua, mutta sitten päätin että ei ole. Pikemminkin erittäin kätevä tapa päästä leipomaan, mutta välttää se, että joutuu itse syömään kaiken.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Periaate ja kuinka siitä luovutaan

Periaate: Minä en kyllä sitten ikinä koskaan lähetä joulukortteja, joissa on lapsen kuva.

Milloin siitä luovutaan: Lapsen toisena jouluna.

Kuinka siitä luovutaan: Löydetään netistä kiva washiteippiä hyödyntävä joulukorttiaskarteluohje. Ostetaan paketti valmiita korttipohjia. Vitkutellaan asian kanssa niin, että ajatus askartelusta alkaa ahistaa. Tilataan valokuvia netistä ja huomataan että kas, täältähän saa niitä joulukorttejakin. Olispa aika kätevää kun ei tarttis askarrella. Selataan yksi ilta omia talvivalokuvia ja etsitään sopivaa joulukorttikuvaa. Ei löydetä. Itketään aviomiehelle krokotiilinkyyneliä, että enhän mä nyt mitään lapsikuvaa voi siihen korttiin laittaa... Seuraavana päivänä päätetään ihan vaan ajan tappamiseksi ja harrastuksen vuoksi pukea lapsi jouluhtaviin vaatteisiin ja antaa sen tutkia joulukoristelaatikkoa. Että jos nyt pari kuvaa ottais samalla, eihän ne välttis ees onnistu. Mutta onnistuuhan ne. Vaikka toki hauskimpia ovat ne, joissa lapsi irvistää äreästi.

Sitten mennään ja tilataan niitä penteleen lapsikuvajoulukortteja.
Että siitäs saatte sitten, kaikki sukulaiset ja ystävät.
On muuten ensimmäinen ja viimenen kerta.
Nih.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Minä olen luomakunnan kruunu, ei kukaan minua estää voi

Luomakunnan kruunuhan on oululainen autoilija.
Ainakin omasta mielestään.

Muun muassa se keski-ikäinen Herra Mulkvisti, joka tänään aika minuutilleen kello 11.15 yritti ajaa lapseni rattaiden päälle suojatiellä Kajaaninkadun ja Rautatienkadun risteyksessä.

Tai se punaisen Audin kuljettaja, joka kesällä teki jännän ohituksen. Mieheni oli pysähtynyt suojatien eteen laskeakseen tien reunassa odottavat lapset yli ja mitä tekee audikuski. Painaa kaasua ja polkaisee vasemmalta ohi!

Tai se kaksivärisen auton nuorehko mieskuski, joka kehtasi näyttää keskaria. Tällä kertaa Don hidasti lähestyessään risteysalueella olevaa suojatietä, jonka äärellä kaksi lasta pyörineen odotti ylipääsyä. Autoileva sankarimme saapui risteykseen oikealta, kolmion takaa, ja koukkasi tielle Donin eteen, puikahtaen suojatien yli lasten välistä. Ja näytti sitä keskaria kun Don antoi palautetta äänimerkin muodossa.

Kysyn vaan, että mistä näitä ihmisiä tulee?
Kuka synnyttää ja kasvattaa ja "opettaa" ajamaan nämä älykääpiöt, jotka mun puolestani voisi viedä saunan taakse?

tiistai 9. joulukuuta 2014

Onnentoivotuksia arkistojen kätköistä

Tämmöisiäkin onnittelukortteja on tullut joskus viime kevättalvella askarreltua. En enää itsekään muista kenelle olen niitä lähetellyt, mutta maailmalle ovat kuitenkin menneet. Sen verran muistan, että oli rauhoittavaa leikellä paperiympyröitä, joiden muodot piirsin rintapumpun osilla. Oli muuten ainoa järkevä käyttötarkoitus sille vehkeelle.

Onnentoivotuksia

Idun isomummon iloksi matkaa tämänmoinen kortti.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Toiset päivät ovat parempia kuin toiset



Päivät Idun kanssa ovat monesti aika pitkiä. Etenkin nyt, kun Oma Tahto on muuttanut meille. Emme aina oikein tule hänen kanssaan toimeen.

Tänään oli onneksi lyhyt päivä.

Nukuimme yhteiset päiväunet. Lounaan jälkeen raahasin Idun ja vastaanhangoittelevan Oma Tahdon ulos, testaamaan uusien rattaiden maastonkestävyyttä uimarannalle. Hyvin kulkivat, niin rattaat kuin Itu ja Oma Tahto.

Toisille päiväunille meno venähti kun puhuin ystävän kanssa terapiapuhelua. Mutta hyvä että venähti, Itu sammui kuin tuikkukynttilä taifuunissa ja nukkui kaksi tuntia. Minä etsin pikkujoulumekkoa intternetistä ja löysin sen vihdoin äsken, kun Itu on ollut jo monta tuntia yöunilla.

Nyt vain toivotaan, että kolttu tulee ajoissa ja sopii päälle.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Harmaan sävyjä








Kävimme kävelemässä läheisen järven ympäri. Kovin oli vaikea löytää väripilkkuja marraskuisesta harmaudesta vaikka hiukan yritti aurinko taivaanrannasta jotain väriä pilvien väleihin sutia.

Päätä lämmitti vastaneulottu pipo*, joka kerrankin on oikein mainio pipo; yltää korville ja on muutenkin sopivan kokoinen.

---
*Take Away Hat, ohje Ravelrystä. Lankana Garnstudio Drops Big Merino. Tupsussa Novitan Hile.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Ensimmäiset synttärijuhlat










Lauantaina juhlittiin yksivuotiasta. Minä tein kakkua, inkivääripikkuleipiä ja pinaatti-juustomuffinsseja, äiti ja sisko leipoivat pullaa. Karjalanpiirakat matkasivat pöytään viidensadan kilometrin päästä, marttakollegan kätösistä. Myrnat kaivettiin kaapista ja itsetehdyt silkkipaperipompomit ripustettiin katonrajaan. Pikkuserkulta kierrätetyssä koltussa juhlinut synttärityttö oli ihmeissään ja ihastuksissaan herkuista, lahjoista ja läsnäolijoista.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Villatakki vintiölle






Ystäväni Versaali neuvoi minua varhaisessa raskausvaiheessa neulomaan varastoon isompia vaatteita vauvalle, sillä niitä pieniä kuitenkin tulee niin paljon lahjaksi. Ajatus kuulosti loogiselta, joten puoli vuotta ennen laskettua aikaa ryhdyin neulomaan Rowanin ihanasta Baby Merino Silk dk -langasta ihanaa Hazel-villatakkia. Koossa 9-12 kuukautta.

Takkia oli neulomatta yksi hiha ja huppu kun se jäi lepotauolle. Idun synnyttyä sain neulottua hihaa neljä kerrosta ja sitten oli taas lepotauon paikka.

Pari viikkoa ennen Idun ensimmäistä syntymäpäivää aloin pohtia takin purkamista ja neulomista uudelleen vaikka sitten isommassa koossa, sillä lankaa kyllä on. Onneksi kuitenkin kokeilin kappaleita (vastentaihtoista) mallia vasten ja näyttikin siltä, että löysästä neulontakäsialastani on kerrankin hyötyä. Pari iltaa siinä meni ja sitten takki oli valmis. Ja justiinsa sen kokoinen, että se menee nyt, mutta varmasti myös vielä koko tulevan talven.

Takkia varten alunperin ostamani puunapit olivat auttamattoman isot, mutta sitten keksin napata napit tästä alpakkaneuletakista, joka on jo jäänyt pieneksi (ja taisi myös jäädä käyttämättä). Sopivat kuin, öh, napit villatakkiin.

Loppukäyttäjä on vaikuttanut myös tyytyväiseltä, paitsi huppu on inha ja napit olisi kiva syödä. Muhkuraiset saumatkaan eivät häntä häiritse, toisin kuin esimerkiksi minua.

torstai 13. marraskuuta 2014

Valmis voittamaan

"Pelataaks me tänään? Mä oon henkisesti valmistautunut voittamaan. Mä olen paininut koko illan tyttäreni kanssa eikä mua voita enää yksikään nainen tässä taloudessa."

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Yksivuotias


Tänään Itu on ollut kanssamme yhden kokonaisen vuoden.

Vuosi sitten, marraskuisena tiistai-iltana, Itu päätti singahtaa maailmaan ja sen hän myös teki, kiireellä ja ryskeellä alle neljässä tunnissa. Aloillaan hän ei juuri sen jälkeen ole ollutkaan.

Nyt Itu on liki yksitoistakiloinen, kahdeksaakymmentä senttiä lähentelevä marakatti. Itu kävelee ilman tukea (silloin kun rohkenee), höpäjää äänekkäästi omalla kielellään ja nauraa käsittämättömille asioille, hyvin usein minulle.

Sylissä Itu viihtyy väsyneenä tai silloin, kun syli on paikka, josta näkee kauemmas. Syöttötuolissa on kiva seistä ja kaikkea pitää maistaa, paitsi ehkä ruokaa.

Silloin kun asiat eivät mene Idun tahdon mukaisesti, se ilmaistaan selkeästi. Joko parkumalla dramaattisesti, puremalla tai heittäytymällä veltoksi spagetiksi. Hienosti sujuneet asiat palkitaan raikuvilla aploodeilla.

Itu on raivostuttava, riemastuttava ja hyvin rakas. Päivä päivältä kiinnostavampi pieni persoona.

--
Tyllihamon ohje bongattu täältä.

tiistai 11. marraskuuta 2014

Virtahepo vauvan huoneessa



Pääsiäisen aikaan taisin ensimmäistä kertaa sitten vauvan syntymän innostua taas käsitöistä. Luulen, että syy on Uutistoimisto Anselmin ja blogissa taikka Anselmin instassa (ei voi enää muistaa kummassa) vilahtaneen Happypotamuksen. Oli pakko ostaa ohje ja kaivaa jämälangat esiin. Pääsiäisen ajan virkkasin raivoisasti mutta sitten homma jäi ns. lepäämään.

Kunnes tuossa joku aika sitten keksin, että tämänhän voisi viimeistellä Idulle synttärilahjaksi (tai jos ei onnistu, niin joululahjaksi). Pisin aika taisi lopulta mennä siinä, että pääsin kaupunkiin ja Sinooperiin hakemaan silmät Hipposelle. Joten nyt hän vihdoinkin on valmis ja hän on ihana! Luulen myös, että hän tarvitsee elämänkumppanin...

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Isille


Tänään on Donin ensimmäinen isänpäivä.
Lahjaksi hän halusi porkkanakakkua ja sitä myös sai.

Mietin kovasti, mitä tähän isänpäiväpostaukseen kirjoittaisin, ettei menisi liian herkäksi ja tunteelliseksi. Ehkä riittää, että iloitsen siitä, että juuri Don on Idun isi. Sillä en keksi, miten kukaan voisi olla parempi siinä hommassa. 

torstai 30. lokakuuta 2014

Lentomelualueella



Hirveen idyllisen näköisesti leikki nuori villi-ihminen isin vanhalla lentokoneella ja äidin ostamalla helikopterilla. Päristeli ja teki syöksyjä. Toki siinä vaiheessa kun allekirjoittanut hoksasi hakea kännykän sijasta oikean kameran kuvauskalustoksi, kuvien sisällöllinen laatu laski kuin lehmän häntä. Ei kiinnostanut enää leikkiminen, mutta kameran linssiin olisi ollut hauska painaa pikkusormi. Tai kieli.

Taikka sitten pyllistyskuvat ja "persoonalliset" kuvakulmat johtuvat pääni täyttävästä räästä. Laskujeni mukaan nyt on menossa kuudes flunssainen viikko tässä taloudessa. Taudin vaihe, laatu ja kohde ovat vaihdelleet, mutta räkää ja yskää on riittänyt. Itu on tainnut olla eniten nuhainen, mutta samalla myös hilpein potilas. Nenän pyyhkiminen toki on suunnaton vauvanoikeusloukkaus ja edellyttää raivokasta vastarintaa.

Räkäpäisyyttä syytän myös siitä, ettei näppikseltäni irtoa tällä hetkellä tämän syvällisempää analyysiä. Ehkä otan lisää teetä ja linnoittaudun sohvannurkkaan kutimen kanssa. Ja luotan siihen, että niillä eväillä tauti karkoitetaan lauantaiksi, jolloin tiedossa on pieni hummailuvapaa...

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Nuori taiteilija työssään



Itu kävi tänään taas harrastamassa.

Vauvauinnin päädyimme lopettamaan joku aika sitten, koska flunssa sai aikaan niin monta poissaoloa ja edellinen värikylpykin jäi samasta syystä välistä. Tänään kuitenkin maalauskunto oli kutakuinkin kohdillaan ja isikin tuli mukaan, sillä nyt maalauksen ohessa sai ottaa valokuvia nuorista taiteilijoista.

Tämmöinen harvoin valokuvaava amatöörikuvaaja voisi tosin painaa vastaisuuden varalle mieleensä, että valokuvista tulisi aika paljon mielenkiintoisempia, jos niissä näkyisi taiteilijan naama... Nyt kuvasaalis jäi vähän onnettomaksi, mutta tulipa jotain kuitenkin.

Värikylpy itsessään on ehkä hauskin vauvaharrastus mitä kuvitella saattaa. Hirveä sotkuhan siinä tulee (ja minulle edelleen stressi lähtemisestä), mutta on yllättävän hauska seurata ihmistainten taiteellisia pyrkimyksiä. Naapurin paperille pyllähtämistä tai huoneen toiselle puolen karkaamista ja siellä oman jäljen jättämistä jonkun toisen teokseen.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Nuija, tosinuija ja...

"Tämä on nyt ehkä vähän kuolainen tämä muusinuija. Joku pikkukokki järsi sitä yhtenä päivänä."
"Eikö meillä ole kaksi nuijaa?"
"Joskus kyllä tuntuu, että niitä on kolme..."

perjantai 24. lokakuuta 2014

Ensilumi tulee perjantaina

En tykkää.
Niin kuin en kermattomasta kahvistakaan, mutta juon silti.
Vauva heiluttaa vispilää kosteuspyyhe suussa ja konttaa turbovaihteella ympäriinsä.
Kun se nukahtaa, syön paahtoleipää ja metsästän teatterilippuja.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Jäässä aivoja myöten








Päätin olla reipas ja viedä lapseni ulkoilemaan matkalla kaupunkiin.

Se oli virhe.

Oli meinaan hippasen kylmä taapertaa etanavauhtia Oulujoen rantaa. Etanavauhtia siksi, että itse saisin otettua valokuvia ja siksi, että vauva ehtisi nukkua ulkona mahdollisimman pitkään. Sekä siksi, että ihmisen inhottavaksi äitynyt kantapää ei kipeytyisi.

Jossain kohtaa ehdin jo luulla, että nyt siellä naarataan jotakuta poloista joesta. Aika pian onneksi tajusin, että naarauksen kohteena olivat kalat ja että vihdoin pääsin todistamaan sitä kuuluisaa lippoamista. En muuten jäänyt sitä kovin pitkäksi aikaa todistamaan.

Puolen tunnin reippaaksi kävelyksi muuttuneen matelun jälkeen menin lämmittelemään kirjastoon ja tokihan Itu siihen heräsi. Eikä hän sitten suostunutkaan nukkumaan ennen kuin kotimatkalla autossa kun ihana Don tuli töiden jälkeen meidät bussimatkalta pelastamaan. Kahvilassakin piti Idun huudella viereisiin pöytiin ja irvistellä juuri niille ihmiselle, jotka eivät mitään huomiota häneen kiinnittäneet.

Kotimatkalla nuori villi-ihminen siis nukahti ja minä odottelin hänen kanssaan autossa, kun Don kävi kaupassa. Lähetin reaaliaikaisesti ostoslistaa WhatsAppin kautta ja sain vastauksen, että hitsi kun kännykkä unohtui autoon.

Nanosekunnin ajan manasin mielessäni tätä ikävää sattumusta.

Ilmeisesti muutama aivosolu ehti jäätyä matkalla.