keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Kasvatusperiaatteellisia pohdintoja

Kuvan lapset eivät liity aiheeseen.
Eräälle ystävälleni oli sukulainen jossain ystäväni raskauden vaiheessa todennut, että nyt kannattaa kirjoittaa ylös kaikki ne tekemänsä pyhät lupaukset ja vannomiset lastenhoidon ja -kasvatuksen suhteen. Voi sitten joskus myöhemmin katsoa mitä on tullut luvanneeksi ja nauraa makeasti. Oletuksena siis oli, että moni asia ja ajatus muuttuu siinä vaiheessa, kun lapsi vihdoin on konkreettisesti läsnä. En ole koskaan ajatellut, että minulla on mitään erityisen suuria kasvatuksellisia periaatteita, joita haluan noudattaa. Mutta kun ryhdyin pohtimaan, niin kyllähän sitä joitakin asioita nousi mieleen. Katsotaan sitten vaikka vuoden päästä, kuinka moni näistä on toteutunut...

  • Minusta on vaikea kuvitella, että koko elämäni pyörisi lapsen ympärillä. Varmasti se jossain määrin ja jossain vaiheessa tulee pyörimään, mutta en näe lapsen kannaltakaan hyväksi sitä, että vanhemmat jatkuvasti passaavat tai viihdyttävät häntä tai ihmettelevät jälkeläisen aikaansaannoksia alituiseen kuin maailman kahdeksatta ihmettä. Ei se lapsi siihen kuole, jos sillä on välillä tylsää ja leluna vain käpylehmä.
  • Olen allerginen lastenmusiikille ja siksi olen päättänyt (yrittää) ulkoistaa mahdolliset lastenmusiikkikonsertit Donin vastuulle. Myös nämä tällaiset sisäleikkipuistotyyppiset paikat tuntuvat ajatuksena vastenmielisiltä, joten Don voi mieluusti hoitaa nekin jos tarve tulee.
  • Lapsellani on tosiaankin isä, joka mahdollisista puutteistaan (mm. insinööriys) huolimatta on järkevä ja älykäs ja erinomaisen kykenevä hoitamaan lasta. Yritän muistaa tämän etenkin siinä vaiheessa, jos hormonit sumentavat ajattelukykyni ja yrittävät saada minut uskomaan, että minä olen ainoa ihminen maailmassa, joka pystyy lasta hoitamaan sillä minähän olen (enkelikuoro laulamaan taustalle tässä kohtaa) äiti.
  • Minusta lapsella pitää olla selkeät rajat, tyhjiä uhkauksia ei pidä tehdä. Kun on yö, silloin nukutaan. Kun on ruoka-aika, silloin syödään. Kun isä tai äiti käskee tehdä jotain, silloin se tehdään. Kun häissä/hautajaisissa/kaupassa tulee itkupotkuraivari, silloin poistutaan takavasemmalle rauhoittumaan. Miten tämän sitten saa onnistumaan, siitä minulla ei ole aavistustakaan. Aion kuitenkin yrittää että se onnistuisi.
  • En aio laittaa lapselle kestovaippoja mutta ruokaa voin tehdä itse. Minä en syö juuri eineksiä, joten miksi lapsenkaan pitäisi. Tahdon myös, että lapsi oppii maistamaan kaikenlaisia ruokia ja etten minä ainakaan ole se, joka sanoo jo ennen ruoan tarjoamista, että "tätä sä et kyllä varmaan syö".
  • Toivon, ettemme kovin usein sortuisi käyttämään viihde-elektronisia vempaimia apuna lapsen viihdyttämisessä.
  • Toivon, että oppisin tekemään pienempiä ruoka-annoksia, vähemmän herkkuja ja jaksaisin raahata lasta pihalle ja leikkipuistoon ja hiekkarannalle ja kasvitieteelliseen puutarhaan ja taidemuseoon ja vauvauintiin ja muihin kehittäviin paikkoihin. (Mutta pelkään, että saatan usein olla liian laiska.)
  • Aion opettaa lapselleni, että ei ole olemassa tyttöjen ja poikien värejä. Ei ole tyttöjen ja poikien leikkejä. Ei tyttöjen ja poikien leluja. Ei tyttöjen ja poikien ammatteja. Että hänestä voi tulla isona ihan mitä tahansa, jos hän vain oikein kovasti yrittää. Vaikka palomies tai moottoripyöräpoliisi, jos hän on tyttö. Kosmetologi tai lastentarhanopettaja jos hän on poika. Voi tulla sittenkin, vaikka hän ei olisi tyttö eikä poika, vaan jotain siltä väliltä.
  • Tahdon, että lapseni oppii suhtautumaan ihmisiin ennakkoluulottomasti. Teen parhaani varmistaakseni sen, että hän ei joudu kuulemaan ennakkoluuloisia kommentteja, jotka liittyvät ihmisten seksuaalisuuteen, ihonväriin tai kansallisuuteen.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Elokuun kuvahaaste

Blogin Facebook-sivulla tästä jo mainitsinkin, mutta todetaan nyt vielä täälläkin. Eli päätin taas kerran yrittää osallistua Fat Mum Slimin kuukausittaiseen kuvahaasteeseen.

Viime vuonna osallistuin laiskahkosti, sillä vaikka ajatus onkin kauhean kiva, jossain vaiheessa kuukautta sitä aina kyllästyy tai unohtaa olevansa haasteessa mukana.

Aiemmat kuvahaasteiluni löytyvät siis täältä:
maaliskuu 2012
kesäkuu 2012
elokuu 2012

Aiotko sinä osallistua tähän haasteeseen?

Onnentoivotuksia


Ystävällä oli eilen synttärit. Sen kunniaksi matkaan lähti tällainen kortti.

Mitä olin silloin - 17.7.2010

Olen lopputyötä vaille valmis medianomi ja palannut kesäksi Sittarin kassalle. Mies, jonka kanssa seurustelen, viettää kuuden viikon kesälomaa ja yrittää saada pientä asuntoani viileämmäksi hinnalla millä hyvänsä, sillä sinne paistaa aurinko aamusta iltaan. Mutta juuri nyt minulla on kesäloma!

Olemme ajaneet Lahdesta Tampereelle, sieltä Seinäjoelle ja Kokkolaan, josta lähdemme aamulla kohti Oulua. Pysähdymme Kalajoella kun on vielä harmaata ja lähes sateista. Ajamme sieltä helteen yltyessä pikkuteitä pitkin Raaheen ja mies esittelee minulle entistä opiskelupaikkakuntaansa. Käymme syömässä tornitalon huipulla sijaitsevassa kiinalaisessa ravintolassa. Ennen Oulua menemme vielä lautalla Hailuotoon. Kuumuus laskeutuu raskaana yllemme ja meri on miltei liikkumaton

Minä oivallan rakastavani tuulimyllyjä ja ryhdyn kutsumaan niitä vispilöiksi.

Muisteluhaasteen edelliset osat:
Mitä olin silloin - elokuu 1999
Mitä olin silloin - huhtikuu 2003
Mitä olin silloin - maaliskuu 2009
Mitä olin silloin - 18.9.2009

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Mitä olin silloin - 18.9.2009

Olen seurustellut vajaat kaksi kuukautta maailman ihanimman miehen kanssa. Se tuntuu hassulta ja kummalliselta ja odottamattomalta. Sekä tietysti ihanalta.

Olen löytänyt Scandinavian Music Groupin kappaleen 100 km Ouluun ja kiroan jatkuvasti mielessäni sitä, että Lahdesta ei todellakaan ole sataa kilometriä Ouluun, sillä siellä maailman ihanin mies asuu. Mikseivät Oulu ja Kouvola voisi vaikka vaihtaa paikkaa keskenään?

18.9. ei ole jäänyt henkilökohtaisiin historiankirjoihini mitenkään tapahtumarikkaana päivänä. Facebook kuitenkin kertoo, että olen ollut sinä päivänä hyvin onnellinen. Olen kaiketi ollut iltaan asti koulussa ja sen jälkeen skypettänyt maailman ihanimman miehen kanssa. Viikonloppu on aurinkoinen ja ilahdutan itseäni keräämällä vaahteranlehtiä, laitan niitä maljakkoon ja askartelen ovikranssin (joka heitetään roskiin neljä vuotta myöhemmin erään oululaisen ulkovaraston siivouksen yhteydessä). Sekä skypettämällä vielä hiukan lisää. Ja ikävöimällä, olenhan lähtenyt armaani luota Oulusta jo kolme päivää sitten ja seuraavaan tapaamiseemme on aikaa vielä viikko.

Muisteluhaasteen edelliset osat:
Mitä olin silloin - elokuu 1999
Mitä olin silloin - huhtikuu 2003
Mitä olin silloin - maaliskuu 2009

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

♥ Neljä vuotta ♥



Heinäkuun 27. päivän aamuna vuonna 2009 odottelin pitkää, tummaa ja komeaa miesvierasta luokseni Lahteen. Olin tavannut hänet muutaman kerran melko ohimennen ja yhden kerran vähän pitemmästi, lähetellyt muutamia sähköposteja, pari tekstiviestiä. Jos joku olisi tuolloin kertonut, että neljä vuotta myöhemmin olen naimisissa samaisen miehen kanssa, raskaana ja asun Oulussa, että olen gradua vaille valmis maisteri ja asunut tässä välissä myös Rovaniemellä, olisin kaiketi nauranut makeasti utopistiselle kuvitelmalle.

Mutta niin vain on päässyt käymään ja sen kunniaksi leivoin hiukan kakkua. Josta tuli aika täydellistä kerrankin. Samaa mieltä tuntui olevan myös aviomies:
"Tee mulle aina tämmöistä kakkua", Don toivoi.

Mansikkasuklaakakun ohje löytyypi täältä.

Mitä olin silloin - maaliskuu 2009

Hieman yli kymmenen vuotta jatkunut parisuhteeni päättyy 22. maaliskuuta.

Se on sunnuntai, ulkona on aurinkoista ja tuoksuu keväältä. Aamukymmeneltä istun Helsingin rautatieasemalla ja tunnen oloni hysteeriseksi. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, joten en tee kumpaakaan. Soitan kaksi puhelua ja juon Spritea. Junan lähtöön on vielä aikaa ja kun se lähtee, alkaa kotimatka, joka päättyy vasta huhtikuun alussa kun avaan ensimmäisen oman asuntoni oven.

Olen odottanut eroa jo kaksi vuotta, joten oloni on pelkästään huojentunut ja helpottunut. Äärimmäisen onnellinen. Pelkään ainoastaan sitä, että herään ja huomaan kaiken olleen vain unta. Että olenkin edelleen sidoksissa inhoamaani mieheen sekä taloon, joka ei ole koskaan tuntunut kodilta. Onneksi niin ei kuitenkaan käy.

Reilussa viikossa kaikki järjestyy: mies ostaa minut ulos talosta, löydän loistavan asunnon, ostan täydelliset farkut, tanssin kaikki kliseisimmät erobiisit baarissa opiskelukavereiden kanssa ja joidenkin lähteiden mukaan alan palautua takaisin omaksi itsekseni. Saatan myös jossain välissä muistaa käydä töissä Helsingissä sekä suorittamassa toista tutkintoani Lahden Muotoiluinstituutissa.

Se hetki, kun istun ennen kouluun lähtöä säkkituolissa vielä lähes tyhjässä olohuoneessa aamuauringon tulviessa sisään suurista ikkunoista ja tunnen olevani kotona, on edelleen yksi elämäni kauneimpia. Sitä ei sumenna edes iäkkään sukulaisen murehdinta siitä, kuinka tuhlasin elämäni parhaat vuodet ex-miehen kanssa.

Elämäni parhaat vuodet ovat nimittäin vasta edessäpäin, eikä sen tietäminen vaadi kovin kokenutta ennustajaa.

Muisteluhaasteen edelliset osat:
Mitä olin silloin - elokuu 1999
Mitä olin silloin - huhtikuu 2003

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Mitä olin silloin - huhtikuu 2003

Olen vielä hetken aikaa 23-vuotias. Asun edelleen Lahdessa ja olen kihloissa neljä vuotta sitten tapaamani miehen kanssa. Ensimmäinen tutkintoni alkaa olla loppusuoralla ja teen parhaillaan tradenomilopputyötäni samalla kun olen työharjoittelussa erään suomalaisen huonekaluvalmistajan palveluksessa. Iltaisin olen töissä Sittarin kassalla ja muutamana päivänä käyn vielä sen jälkeen siivoamassa toimistoja. Kesäksi menen leikkaamaan styroxia mainitun huonekaluvalmistajan tehtaalle.

Pääsiäisen aikaan keksimme kihlatun kanssa varata matkan Thaimaahan. Sinne menee yksi erä opintolainaani. En ole koskaan käynyt missään niin kaukana ja olen innoissani. Kolme viikkoa tropiikissa! Kolme viikkoa, joiden aikana mm. Tony Halme joutuu koomaan. Rakastun Bangkokiin, mutta matkaseura on surkeaa. Menee silti vielä neljä vuotta ennen kuin myönnän sitä kenellekään.

Muisteluhaasteen edellinen osa:
Mitä olin silloin - elokuu 1999

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Mitä olin silloin - elokuu 1999



Puutalobaby-blogissa haastettiin muistelemaan vanhoja viiden ajankohdan avulla. Niitä ovat elokuu 1999, huhtikuu 2003, maaliskuu 2009, 18.9.2009 ja 17.7.2010. Tästä alkaa oma viiden päivän mittainen muistelusarjani, olkaa hyvät!

-------------------------------

Vuonna 1999 minä täytän kaksikymmentä ja kirjoitan 76 sivua päiväkirjaa tietokoneella.
Jokaisen merkinnän alussa on maininta siitä, kuinka monta päivää vuosituhatta on vielä jäljellä.
Kirjoitin ylioppilaaksi vuotta aiemmin, mutta en saanut opiskelupaikkaa. Pääsin sen sijaan työharjoitteluun paikallislehteen ja olin vakuuttunut siitä, että minusta tulee isona toimittaja (ei muuten tullut).

Heinäkuussa olen kokenut ensimmäisen, noin kahden päivän pituisen "seurustelusuhteeni" kymmenen vuotta minua vanhemman miehen kanssa. Se on päättynyt siihen, että kumpikaan ei enää ota yhteyttä. En ole asiasta murheellinen, sillä suuri maailma odottaa minua! Elokuun puolivälin tienoilla lähden nimittäin opiskelemaan journalismia Lahden kansanopistoon. Muutan ensimmäistä kertaa pois kotoa, joskin melko turvallisesti, sillä seuraavan vuoden tulen asumaan kansanopiston viidennen kerroksen asuntolassa, jonka huoneissa on leveät ikkunalaudat.
Asuntolan nimi on Pilvilinna.
Se ei viittaa huumeidenkäyttöön.

Sopeudun kansanopistoon melko hyvin, paremmin kuin uuteen vartalooni. Olen vajaan kahden vuoden aikana laihtunut reilut kolmekymmentä kiloa, kiitos diagnosoimattomien sappikivien. Nyt ne tosin ovat vihdoin löytyneet ja syyskuussa minua odottaa leikkaus. Ensimmäistä kertaa elämässäni en ole se pulska tyttö, jona minua on totuttu pitämään, mutta siihen sopeutuminen on vaikeaa.

>> Hop tykkäämään!

Puutalobaby-blogissa heitettiin mielenkiintoinen haaste: viisi satunnaista päivämäärää, joiden ajalta bloggaajan on kerrottava itsestään.

Satuin muistamaan, että Kirsikkapuiston blogilla on myös Facebook-sivu. Joten jos haluat kuulla minun viisi muistelmaani, mene Facebookiin ja käy tykkäämässä tätä samaa aihetta koskevasta merkinnästä. Kun viisi tykkäystä on kasassa, ryhdyn kaivelemaan muistini sopukoita.

torstai 25. heinäkuuta 2013

Vähän lisäväriä

Vauvanvaatevärjäilyn jälkeen jäi hinku päästä värjäämään vielä jotakin. Koska avioliiton jatkumisen kannalta esimerkiksi Donin valkoisten t-paitojen värjääminen flamingon pinkiksi ei tuntunut kannattavalta ajatukselta, suuntasin katseeni kohti jo häätötuomion saanutta pussilakanasettiä. Mustavalkoinen kirjainkuosi on alkanut neljässä vuodessa kulahtaa (tai ainakin kyllästyttää), joten päätin piristää settiä oranssilla värillä. 

Teknisesti värjäys onnistui ihan hyvin, mutta luonnollisesti en osaa päättää kumpi miellyttää enemmän silmää, vanha vai uusi väritys...

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Ei värillä väliä kunhan se on punainen


Kansaneläkelaitoksen lahja maailmalle saapui ennätysajassa. Tein äitiyspakkaushakemuksen perjantaina ja seuraavana torstaina laatikko odotti postissa. En muista, että KELA olisi koskaan toiminut näin nopeasti missään asiassa.

Olin jotenkin odottanut puolta pienempää laatikkoa, joten pakkauksen koko oli hienoinen yllätys. Sisältökin oli yllätys, sillä se oli yllättävän kiva. Ainoa harmin paikka oli se, kuinka paljon valkoisia vaatteita mukaan oli laitettu. (Joku jo saattaa tietää, että minulla on ongelmia valkoisen värin kanssa.) Hiukan myöhemmin tajusin, että lapsoselle ei ole juuri ollenkaan punaisia vaatteita varattuna. Sen jälkeen pari aivosolua törmäsi toisiinsa ja päädyin googlettamaan vauvan vaatteiden värjäämistä. Eikä aikaakaan, kun pesukoneessa pyöri kasa valkoisia vaatteita ja paketillinen Dylonin punaista tekstiiliväriä.

Lopputulos oli vallan mainio, vaikkakin punainen setti onnistui hiukan violettia paremmin. Jälkimmäisen värjäystulos ei ollut aivan yhtä tasainen, mutta kyllä hiukan laikukas violetti sammakkopussilakana on kuitenkin sievempi kuin tasavärinen pissankeltainen sammakkopussilakana.

Värjäysrojektin jälkeen innostuin vielä inventoimaan lapsosemme vaatevaraston. Hänellä (jonka saapumiseen on siis aikaa vaatimattomat 16 viikkoa) on tällä hetkellä ainakin: 
  • seitsemän paitaa
  • kahdeksan kietaisupaitaa
  • yksitoista potkupukua
  • kymmenen bodya
  • kaksi yöpukua
  • kaksitoista myssyä
  • kolmet lapaset
  • neljät alushousut
  • yhdeksän erisorttista haalaria
  • kahdeksat housut
  • seitsemän villatakkia (plus kaksi vielä keskeneräistä) sekä 
  • kuusi mekkoa (vaikka sukupuoli on edelleen mysteeri).
Puolet vaatteista on toki mallistoa 1970-luku, mutta yhtä kaikki vaatteita on aikamoinen läjä. Yksi vannallinen tarkemmin ottaen. Ja sieltä 1970- ja 1980-luvun vaihteesta tuo oranssi retrovannakin luonnollisesti on peräisin.

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Päiväkahvilla

Sisko teki muutaman päivän retken luoksemme Ouluun. Vierailun kunniaksi leivoin suklaa-kanelicupcakeja, joista jälleen kerran tuli paljon paremman näköisiä kuin makuisia. Milloinhan oppisin muistamaan, että en oikeastaan edes pidä cupcakeista?

Tuntuu, että koko siskon vierailu meni enemmän tai vähemmän herkutellessa. Vietimme kaksi päivää kaupungilla shoppailemassa ja kahviloissa. Iltaisin Don liittyi seuraamme ja pelasimme Unoa ja Yatzya. Ihmistaimi osallistui omalla tavallaan ja onnistui ensimmäisenä iltana potkaisemaan siskoa korvaan mahan läpi.

Taidan hommata paidan, jossa lukee mahan kohdalla "Varokaa vihaista vauvaa".

torstai 18. heinäkuuta 2013

Onnentoivotuksia

Löysin uudelleen joskun muinoin käyttämäni cupcake-kuvan ja sen ympärille rakentui tämä synttärikortti. 
Mukaan pääsi tällä kertaa vähän bling blingiäkin oranssien "timanttien" muodossa.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Raidat vinossa

Mitähän tästä nyt sanoisi?

Ryhdyin toissailtana tekemään ihmistaimelle (ehkä viidettä) villapaitaa. Keksin, että voin tehdä ihanan raidallisen, johon saan kätevästi käytettyä varastoihin kertyneet Dropsin Alpacat. Raidoituksesta huumaantuneena järki sitten muilta osin taisikin kaikota. Keksin nimittäin myös, että teenpä ohjeen vastaisesti kaksinkertaisella langalla. Iiiiso virhe. Lopputulos näkyy yllä.

Vaikka Itu ultrakuvissa näyttääkin hassulta (vähän alienmaiselta), niin aika jännän muotoinen lapsi saisi olla, että se tuohon paitaan asettuisi. Tuo toinen hiha siis on ns. valmis.

Nöyryyttävintä oli ehkä kuitenkin se, että insinööri, joka ei erota oikeaa silmukkaa nurjasta, totesi heti tekeleen nähtyään ja sen tarinan kuultuaan, että tietenkin siinä käy noin. Kaksinkertaisella langalla tulee leveämpää muttei korkeampaa. Sitten se vielä väänsi veistä haavassa:
"Taisit joskus sanoa, ettet koskaan pura neuleita."

En pura, en.
Paitsi äärimmäisessä hädässä.

Ehkä tämä on tulkittavissa sellaiseksi.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Nippu sydämiä

Tämän kortin olisi mielellään jättänyt tekemättä, mutta toivottavasti siitä on edes vähän iloa määränpäässään.

Pomppufiilis

Ihmistaimella on pomppufiilis.

Yleensä aina kuuden aikaan aamulla.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Norppa tuli taloon






Kesäloman ehkä kuumimpana päivänä kesäkuun lopulla suuntasimme Lappeenrantaan. Hortoilimme linnoituksella, jonne oli sitten viime käynnin tullut muutama putiikki lisää. Don eksyi myös luonnonsuojelukeskukseen ja bongasi sieltä Erik Bruunin saimaannorppajulisteen, joka oli ihan pakko saada. Paluumatkalla kävimme Saimaassa uimassa ja illalla vielä uudelleen.

Viime perjantaina haimme norpan kehystämöstä kotiin.
Tuota pientä norpannaamaa katsoessa ei vain voi olla pahalla tuulella.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Puutarharetkellä















Männäviikolla satuimme katsomaan telkkarista tulleen Italian puutarhoissa -sarjan, joka oli yllättävän viihdyttävä, vaikka meillä molemmilla se viherpeukalo onkin melkolailla keskellä kämmenselkää. Tiedä sitten johtuiko se sarjan innoituksesta vai mistä, mutta saimme vihdoin tehtyä retken Oulun yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan. Kasvihuoneisiin olisi ollut sisäänpääsymaksu ja maksutapana näytti olevan tasarahan jättäminen purkkiin. Koska meillä ei tietenkään ollut tasarahaa, jätimme kiltisti kasvihuoneet väliin ja samosimme ulkopuutarhassa.

Aivan Italian puutarhojen vertaiseen elämykseen kasvitieteellinen puutarha ei yltänyt, mutta miellyttävä paikka se silti oli. Puutarha osoittautui yllättävänkin isoksi ja vaihtelevaksi tekokukkuloineen ja tunnin sai ihan helposti kulumaan kasveja ihmetellessä.

Viirivehkan kesäyllätys

Ystäväpariskunta kävi lomamme aikana kastelemassa kukkia. Kun viimeksi tapasimme, oli pakko kysyä:
"Mitä te oikein teitte meidän viiripäävehkalle?!"
"Mitä? Kuoliko se?"
"Ei, se on tehnyt nupun. Eikä se ole kukkinut ikinä sen jälkeen kun se ostettiin. Mistä onkin aikaa useampi vuosi."

Vierailevien hortonomien salaisuus jäi selvittämättä, mutta sitkeästi viiripäämme on tuota yhtä kukkaansa vaalinut.

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Ulkona syömässä






Kaksi kesää suunnitellun ja vihdoin toteutukseen asti päässeen ulkovaraston siivouksen jälkeen oli pikkuhiukkasen nälkä. Don laittoi grillin tulille ja minä silppusin vihanneksia. Tuulikin suostui melkein tyyntymään ja aurinko pilkisteli hetkittäin harmaan pilviverhon takaa. Uskaltauduimme siis ensimmäistä kertaa kattamaan päivällisen uudelle terassille (joka ei nyt sitten kuvissa tietenkään näy).

En tiedä oliko se vain kuvitelmaa, vai maistuiko ruoka oikeastikin paremmalta ulkona.

torstai 11. heinäkuuta 2013

Hysteerinen kortintekijä

Joskus sitä miettii ihan tosissaan, onko enää ihan järjissään.

Kuten vaikkapa silloin, kun puolihuomaamattomasti tulee askarrelleeksi päivän aikana yhdeksän (9) korttia, vaikka akuuttia tarvetta ei ole yhdellekään. Tai silloin, kun niitä kortteja tehdessään huomaa värittäneensä käsin yhteensä kaksisataa ja yksi (201) pikkiriikkistä kynttilää.

Ja että jännitys säilyisi vielä korttien aiotuissa kohteissakin, kuvituksena tällä kertaa vain yleistä askartelukaaosta.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Melkein ahkera

Meinasin tänään kirjoittaa gradua.
Ajattelin, että jos saisin edes osasta aineistosta kirjoitettua jonkinsorttisen selonteon, matka eteenpäin olisi helpompi.

Sitten totesin, että minua väsyttää ihan liikaa.
Ja onhan se ihan ymmärrettävää, kun vuorokausirytmini on tällä hetkellä sellainen, että nukun yksitoista tuntia ja valvon kolmetoista.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Jotain uutta ja jotain sinistä

Piti testata uutta liesituuletinta ja paistaa mustikkamuffinseja.

No okei, oikeasti tuli vaan pakottava tarve saada muffinseja, kun kerran (viime vuoden malliston) mustikoitakin taas on (kiitos anopin).

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Kööpenhamina osa 3











Olisihan Köpiksessä ollut kuvattavaa vaikka kuinka, mutta jotenkin sitä ihminen häkeltyy uutuudenpaljouden edessä eikä tiedä mitä kuvaisi. Sitten on vielä se uupumus, joka iskee kun yrittää nähdä koko kaupungin yhdellä kertaa. Henkinen uupumus ja ihan fyysinenkin, kun yrittää tarpoa kilometritolkulla uusia ja ihmeellisiä katuja.

Yllättävän paljon silti neljässä päivässä ehtii nähdä.