maanantai 14. lokakuuta 2013

Farkkukassi / Matkakassi / Sairaalakassi


Jokunen aika sitten sain runnottua valmiiksi jo syyskuun alussa aloittamani kassin teon. Idea lähti siinä vaiheessa, kun tajusin miten tolkuttomasti hoitolaukut maksavat ja että sellaisenhan voisi tehdä itse. Tämä kyseinen malli ei siihen käyttöön taida kuitenkaan oikein sopia, mutta aikani kuluksi halusin sen kuitenkin tehdä. (Hoitolaukkukin tuli tässä välissä jo ostettua kaupasta.) Kassiin sai kivasti kulumaan läjän vanhoja farkkujen lahkeita, vaikka muut tarvikkeet pitikin sitten ostaa uutena.

Kuvasta ei oikein käy ilmi miten iso kassi on, mutta voin sanoa, että kyllä siihen mahtuu kaikenlaista. Tästä syystä päätin tunkea kassiin juttuja, joita saattaa sairaalassa tarvita. Tärkeimpänä suklaa, kamera ja villasukat. Olen tainnut kertoa Donille noin kolme kertaa missä kassi majailee (jos tulee oikein äkkilähtö), mutta en luottaisi siihen, että tieto on vielä mennyt lähimuistia kauemmas.

Tämän "Tilkkukankaisen matkakassin" ohje löytyy Clare Youngsin kirjasta Ihanat itsetehdyt laukut.

2 kommenttia:

  1. Hyvän näkösen kassin oelt jaksanut väsätä :) ja kyllä saa selvän että on iso. Otatkos sukat teille molemmille mukaan? On se hyvä useamman kerran sanoa jos se sit pikkuhiljaa mieleen sit jäisi.

    VastaaPoista

Sana on vapaa.