Ahne orava

Don sai viikonloppuna pystytettyä lintulaudan otolliselle paikalle "ruokasalin" ikkunan eteen. Samalla löysi paikkansa myös lintupönttö, jonka puolitoista vuotta sitten saimme häälahjaksi. Keväällä voimme tutkailla kelpaako se kenellekään asunnoksi, mikäli silloin vielä itse asumme tässä (toivottavasti emme).

Lintulaudalla ei ole toistaiseksi lintuja näkynyt, mutta orava löysi sen tänä aamuna. Nyt pörröhäntä on puolisen tuntia ravannut laudan ja metsän väliä. Ilmeisesti se täyttää poskensa jyvillä, käy hautaamassa ne maastoon ja palaa sitten uudelle täyttöretkelle.

Minä puolestani pääsen taas turvallisissa olosuhteissa leikkimään luontokuvaajaa, kun voin räpsiä ikkunan läpi oravakuvia aamupalan syömisen lomassa...

Ensimmäinen kalasoppani

Jostain syystä en ole koskaan aikaisemmin tullut tehneeksi kalakeittoa. Viikonloppuna kaupasta löytyi kuitenkin tarjouslohta, joten päätin laajentaa taloutemme ruokalistaa tällä lajilla. Ohjetta piti konsultoida vähän Viiulta ja äidiltä myös, mutta sitten alkoi onnistua. Voita ja kermaa tästä ei tietenkään puutu ja lopputulos on sen verran täydellinen, että Don saa pitää töistä tullessaan kiirettä jos aikoo ehtiä jaolle.

Valokuvatorstai - Valo

Päivän ainoat valonsäteet.

Lisää valoja Valokuvatorstaissa.

Kylmää ja kuumaa

Kävin pitkästä aikaa hoitamassa luottamustehtävääni yhdistyksen kokouksessa. Oikeiden asioiden ohessa nautittu chililatte lämmitti (melkein liikaakin), sillä bussipysäkillä ehti tulla kylmä. En ole tainnut oikein karaistua näihin syysilmoihin, kun on tullut lähinnä sisällä kökötettyä sopivien vaatteiden puutteessa.

Kotimatkalla ihastelin tummuvaa taivasta ja melkein täyttä kuuta.
Ja palelin hiukan lisää.

Elefanttipeitto

Haikailin pitkään ihmistaimelle jonkinsorttista köllöttelypeittoa taikka puuhamattoa. Jälkimmäiset tuntuvat olevan keskimäärin kammottavia värioksennuksia ja se ainoa bongaamani kohtuullisen sievä maksaa yli sata euroa, joten tästä ostoksesta oli helppo luopua. Köllöttelypeitto sen sijaan tuntui helpolta tehdä itse, joten haimme vähän elefantteja Finlaysonilta ja ruutuja sekä pehmustetta Eurokankaasta.

Kaikki sujui kohtuullisen hyvin siihen asti, kun ryhdyin ompelemaan kanttinauhaa peiton reunaan. Siinä vaiheessa ompelukone päätti, että alalanka on ihan turha ja ryhtyi syhräämään ja katkomaan sitä kahden sentin välein. Pitkällisen tuskailun, kiroilun ja vuorottaisen alalangan löysäilyn ja kiristelyn jälkeen homma alkoi jotenkin edetä, mutta paikoitellen ompelujälki on edelleen ns. mielenkiintoista.

Kauempaa katsottuna peitto on kyllä varsin sievä.

Farkkukassi / Matkakassi / Sairaalakassi

Jokunen aika sitten sain runnottua valmiiksi jo syyskuun alussa aloittamani kassin teon. Idea lähti siinä vaiheessa, kun tajusin miten tolkuttomasti hoitolaukut maksavat ja että sellaisenhan voisi tehdä itse. Tämä kyseinen malli ei siihen käyttöön taida kuitenkaan oikein sopia, mutta aikani kuluksi halusin sen kuitenkin tehdä. (Hoitolaukkukin tuli tässä välissä jo ostettua kaupasta.) Kassiin sai kivasti kulumaan läjän vanhoja farkkujen lahkeita, vaikka muut tarvikkeet pitikin sitten ostaa uutena.

Kuvasta ei oikein käy ilmi miten iso kassi on, mutta voin sanoa, että kyllä siihen mahtuu kaikenlaista. Tästä syystä päätin tunkea kassiin juttuja, joita saattaa sairaalassa tarvita. Tärkeimpänä suklaa, kamera ja villasukat. Olen tainnut kertoa Donille noin kolme kertaa missä kassi majailee (jos tulee oikein äkkilähtö), mutta en luottaisi siihen, että tieto on vielä mennyt lähimuistia kauemmas.

Tämän "Tilkkukankaisen matkakassin" ohje löytyy Clare Youngsin kirjasta Ihanat itsetehdyt laukut.

Pinaattilasagnea ja suklaamuffinsseja

Tappavasta väsymyksestä huolimatta yritin tänään olla hyvä vaimo ja tein poikkeuksellisesti ruokaa siiheksi kun Don kotiutui sorvin ääreltä. Pinaattilasagne on sovellus tästä reseptistä ja suklaamuffinssit syntyivät tällä ohjeella. Molemmat näyttävät huvenneen aika kivasti.

Katsotaan josko vaikka ensi viikolla jaksaisi seuraavan kerran harkita ruoanlaittoa.

34

Kolmekymmentäneljä päivää laskettuun aikaan.
En tosin pane pahakseni, jos Itu päättääkin ilmaantua jo hiukan aikaisemmin. Tosin jos se yhtään tulee äitiinsä, syntymistä venytetään ihan vain kiusallaan marraskuun lopulle.

Tähän mennessä tiineys on ollut kaikesta päätellen varsin helppo.
Olen oksentanut kerran. Turvotusta on ollut kahtena päivänä ja sekin silloin kun kesällä oli lämmintä yli kolmekymmentä astetta. Donin mukaan olen ollut normaalia iloisempi ja tasaisempi luonne. Outoja ruokamielihaluja ei ole ollut. Verenpaineet, hemoglobiinit sun muut mittaukset ovat olleet koko ajan erittäin hyvissä lukemissa. Joten mikäs tässä on möllötellessä.

Tosin möllöttämistä tämä nyt enimmäkseen vain on. Alkuraskaudesta vaivannut väsymys on nimittäin palannut ilokseni ja onhan se hiukan huolestuttavaa, että joinain päivinä en jaksa edes avata tietokonetta ja surffailla netissä. Mistään muusta puhumattakaan. Pöydän ääressä istuminen saa myös helposti jonkinsorttisia supistuksia aikaan, joten sohvasta on tullut minulle hyvin läheinen.

Eilen havaitsin myös toistaiseksi pelottavimman raskausoireen; huomasin unelmoivani mustavalkoisesta asunnosta. Vaikka tämmöisestä keittiöstä, tämmöisestä lattiasta ja tämmöisestä makuuhuoneen seinästä. Alanko minä seuraavaksi uneksia niistä pelottavista valkoisista asunnoista, joita olen tähän saakka kammonnut?

Me and my Monkey

Männäjouluna sain Donilta joululahjaksi Cookie A.:n kirjan Sukkia, rakkaudella. Vasta nyt rohkenin ryhtyä sieltä sukkia neulomaan ja aloitukseksi valikoitui kaiketi helpoimmasta päästä oleva Monkey. Langaksi tilasin törkeän kallista mutta törkeän ihanaa Colinetten Jitterbugia, josta jo aikaisemmin intoilin. Etenkin tuota langan tilaamista perustelin itselleni sillä, että nämä voi sitten ottaa synnytyksen hetkellä mukaan sairaalaan. Kun siellä on kuitenkin kylmä ja tarjolla vain epämukavia sukkia...

Sukkasten jälkeen lankaa oli vielä pieni nöttönen, joten päätin neuloa siitä ihmistaimelle sukat. Että ollaan sitten samiksia. Senkin jälkeen lankaa vielä jäi, joten syntyivät pikkuruiset tumput.

Onnentoivotuksia

Eräs nuori herra täyttää juuri kuusi vuotta, joten ilahdutimme häntä tällaisella kortilla.

Onnentoivotuksia

Tänään päästään juhlimaan ystäväpariskunnan kihlajaisia ja toivottamaan onnea tällaisella kortilla.
Taustalla oleva taulu on vanha kunnon Kanervikko, joka etsii tällä hetkellä vähän paikkaansa.

Niistän ja niiskutan

Ehdin tuossa viime viikon alkupuolella funtsia, että enpä olekaan ollut tiineysaikana kertaakaan kipeä.

Siitä se sitten alkoi raastavalla kurkkukivulla, muuttui niistämiseksi ja yskäksi, joka kiitos vuonna 1997 sairastetun hinkuyskän, kuulostaa siltä kuin olisin polttanut viisi askia tupakkaa päivässä viimeiset kolmekymmentä vuotta. Mitä siis en ole tehnyt.

Ja koska olen raskausdementikko, näyttää siltä, että olen tästä flunssastakin maininnut jo kaksi postausta sitten... Mutta tilanne ei siis juuri ole muuttunut. Nenäliinapaketti, mustaherukkamehu ja (kirsikan makuinen) hunaja ovat edelleen hyviä ystäviäni.