Seitsemän vuoden polkkaus eli "Hei perustetaanko blogi!"

Kuvaelmia bloggauksen alkutaipaleelta.
Tänä päivänä tulee kuluneeksi seitsemän vuotta siitä, kun perustin ensimmäisen blogini.

Muistan hämärästi kuin eilisen päivän sen, kuinka entinen työkaverini kahvitauolla intoili jostain käsityöblogeista. Että minä varmaankin pitäisin niistä, sillä olin juuri löytänyt uudelleen neulomisen taidon (vaikka pitkän aikaa neuloinkin nurjan silmukan ihan päin mäntyä ja ihmettelin mikä tässä mättää). Taisin kysyä toveri Googlelta näistä mystisistä blogeista ja jäin saman tien koukkuun. Halusin saada oman! Ja tietysti käsityöblogin, koska enhän muita ollut silloin vielä nähnytkään, ammoisena vuonna 2006.

Ja käsityöblogin minä sain. Sitten oli myös pakko tehdä käsitöitä, että sain sinne täytettä. Sittemmin blogeja on tullut ja etenkin mennyt. Pikaisella laskutoimituksella arvioisin, että olen elämäni aikana perustanut parikymmentä blogia (kyllä, tähänkin varmasti olisi joku lääkitys saatavilla). Pisimpään niistä on laiskanpulskeasti valtavan aktiivisesti toiminut ytimekkäästi nimetty elokuvablogimme Ladies and Gentlemen, welcome to my submarine lair. It's long, hard and full of seamen.

Joku on varmasti joskus kysynyt minulta miksi minä bloggaan, tai ainakin olen sitä hiljaa itsekseni pohtinut. En kuitenkaan osaa siihen mitään suurempaa syytä sanoa, etenkin kun alunperin vain innostuksissani ajauduin sitä tekemään. Haluan valokuvata ja haluan kirjoittaa, blogissa ne saa näpsäkästi yhdistettyä ja parhaassa tapauksessa joku vielä kommentoikin jotain.

Vaikka syyt ovat hämäriä, niin pois en aio mennä.
En, kun nyt olen ollut täällä jo niin kauan. Taidan julistautua blogifossiiliksi.

Kommentit

  1. Kiva kun bloggaat :)! Kirsikkapuisto on sitäpaitsi yks kivimpiä bloginimiä :)!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kiva kun tykkäät! :)
    Aina välillä tulee kauhea tarve muuttaa Kirsikkapuisto joksikin muuksi, mutta enpä oo vielä parempaakaan keksinyt. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana on vapaa.

Suositut tekstit