sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Lumesta ja auringosta // Snow and Sun







Perinteisellä joulukiertueella ajoimme reilut tuhat kilometriä. Ajopäivinä ilma suosi, vaikka välillä pakkasta oli kolmekymmentä astetta. Maailman paras aviomies pysäytti kiltisti Volvon kun vinkaisin innosta päästä kaivamaan kameran esiin. Totuuden nimissä on kyllä mainittava, että tällä kertaa en ihan jokaisen näreen tai suonsilmän kohdalla kuvaustaukoa hinkunut. Välillä tyydyin vain katselemaan maisemia ikkunasta, laulamaan radion tahdissa ja ihmettelemään, miten muistan ihan ihmeellistenkin biisien sanat.

Kuvien maisemat ovat Suomenniemeltä ja Äänekoskelta.

//

During our Christmas journey we drove over thousand kilometres. The World's Best Husband stopped the car almost every time I wanted to get my camera and take some photos. Rest of the time I just kept singing along with the radio.

Kahvinjauhaja // The Coffee Grinder




Don sai joulupukilta kahvimyllyn. Oikein sellaisen vanhanaikaisen ja käsikäyttöisen, koska hän nimenomaan sellaista toivoi. Ja papusia tietysti myös. Myllyn koeajo suoritettiin anoppilassa ja jopa tällaisen lähes entisen kahvinvihaajan mielestä lopputulos oli melkeinpä hyvää. Tai sitten ne olivat anopin tekemät piparit, jotka hämärsivät arvostelukykyni...

Onneksi Don on se, joka meillä yleensä viikonloppuisin tekee aamiaista. Voin siis elää toivossa, että saan jatkossa herätä viikonloppuaamuisin kahvimyllyn rohinaan. (Ja insinöörin kiroiluun, kun "eihän tämä mylly pysy jauhaessa paikallaan. Tämä pitäisi ruuvata kiinni pöytälevyyn tai johonkin.")

//

I bought Don this old fashioned coffee grinder as a Christmas gift. He's been talking about it for a while and precisely wanted this kind of manual grinder. When we were in his parent's house Don finally dared to try the grinder. The result was quite good and even I as an almost former coffee hater  liked it.

lauantai 29. joulukuuta 2012

Joulu // Christmas



Joulu oli. Ja sellainen kuin niin usein ennenkin.
Oli kinkunmaistajaiset aatonaattona. Hautausmaakävely, jolla aina tulee kylmä eivätkä kynttilät meinaa syttyä. Jonkun hauta on aina hukassa ja isä oli sitä mieltä, että jouluhaudalla käynti voidaan tästä lähin suorittaa juhannuksena. Äiti jakoi lahjat ja taisi saadakin niitä eniten. Sitten juotiin glögiä ja pelattiin Trivial Pursuitia. Minä voitin.

//

Our Christmas was very traditional.
We went to graveyard and everybody was freezing. The candles didn't want to catch the fire and someones grave was missing, as usually. Mom shared the gifts and was probably the one who got them most. The we drank some gluhwein and played Trivial Pursuit. I won. 

torstai 27. joulukuuta 2012

Piparipurkkeja // Biscuit Jars



Minun ja Donin vanhemmilla on tapana kuormittaa jääkaappiamme ja pakastintamme erinäisillä säilömyksillä. Joulukiertueen aikana oli hyvä tilaisuus palauttaa säilykepurkkeja, mutta koska tyhjiä purkkeja on tylsä kuskailla ees taas, leivoin niihin vähän täytettä. Inkivääripikkuleivistä oli puhetta jo aikaisemmin, osa ensimmäisestä leivontaerästä tosin koki mystisen katoamisen, joten niitä piti tehdä lisää (nyt muuten onnistui se taikinan pursottaminenkin). Lisäksi leivoin mustapippuri-suklaapikkuleipiä sekä pellavapikkuleipiä. Etiketit askartelin uudella parhaalla ystävälläni eli Illustratorilla ja kansiksi leikkelin lakanakangasta. Hirrrveen nättejä, vaikka itse sanonkin.

//

Don and I have parents who tend to pick lots of berries and give them to us. During our Christmas tour it was a good chance to bring back all the berry jars that have gathered to our cupboard. Bringing back empty jars felt so boring that I baked some biscuits and filled few jars with them.

tiistai 25. joulukuuta 2012

Merihirviön perillisten paluu // The Return of The Heirs of The Sea Monster


Osa huopapalleroista löysi olemassaololleen tarkoituksen pannunalusena. Joululahjoin sillä siskoani, joka jäi pannunalusta vaille kun edellisen kerran näitä, öö, neljä vuotta sitten väkersin. Silloin olin vielä niin reipas, että tein pallerot käsin huovuttamalla. Taikka sitten en vain keksinyt, että homman voi hoitaa helpomminkin...

//

Part of the felted balls I made some time ago ended as pot coaster and I gave it to my sister as a Christmas gift.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Inkivääripikkuleipiä // Ginger Biscuits

Äkillinen leivontainnostus valtasi mieleni, joten oli postireissulla käytävä ostamassa vähän aineksia. Koska leipominen on kivaa, mutta eihän me Donin kanssa kaikkia herkkuja jakseta syödä, voi osan näistäkin tekeleistä viedä jouluna kotikotiin. Että älkää kertoko äidille mitä olen leiponut!

Toteutukseen valikoituivat nämä Ullanunelman inkivääripikkuleivät (vaikka nimen yhdyssanavirhe raastaakin sieluani). Ohjeessa todetaan, että taikinan voi pursottaa pellille. Noh... tulipahan ainakin päivän käsitreeni tehtyä. Varsin jytkystä taikinasta en ainakaan minä pursottanut noin vain mitään. Sain aikaiseksi jymäkkää pötkylää, josta sitten yhden pellillisen verran jaksoin tehdä tommoisia kiekuroita mitä vihreällä lautasella on. Lopputaikinan pyörittelin kiltisti palleroiksi paljain käsin ja niistä tulikin paljon kivempia.

Maku pikkuleivissä kyllä on kohdallaan, vaikka inkivääriä olisin voinut vähän enemmän laittaa. Ja siirappikin oli tummaa, mutta ei se niin tarkkaa oo.

//

I suddenly realized today that I want to bake something. I found this nice recipe of ginger biscuits (which is unfortunately only in Finnish) and went to buy the missing accessories. It was said in the instruction that you can extrude the biscuit dough to the baking tray. Yeah, right. That's why I got two different biscuit design here. On the green plate is what I first made with the piping tube and on the red plate is what I got when I rolled the dough with my hands to small balls. The last ones look so much prettier!

maanantai 17. joulukuuta 2012

All I Want for Christmas is You, vol. 2

Kuva on lainattu WWF:n sivulta.
Eilen illalla sain keskisuuren ahdistuskohtauksen, jonka aiheutti kodissamme vallitseva tavarapaljous yhdistyneenä tulevan joulun lahjapaniikkiin. Minua nimittäin pelottaa joulussa eniten se, että saan liikaa lahjoja. Oikeasti olisin enemmän kuin tyytyväinen saadessa vain lempiartistini uusimman levyn ja lempikirjailijani uusimman kirjan. Tiedän jo etukäteen, että lähes kaikki muu tulee aiheuttamaan uusia ahdistuskohtauksia, kun yritän joulun jälkeen löytää tavaralle sijaa jo ennestäänkin täyteen sullotussa asunnossa.

Vuosi vuodelta tämä modernin maailman kaupallisen joulun ajatus alkaa kyrsiä enemmän ja enemmän. Osittain siitä syystä lähetimme tänä vuonna tasan kaksi joulukorttia. Muita joulukorttilistaltani löytyviä informoin tiedolla, että lahjoitimme joulukorttirahat WWF:n kautta jääkarhuille. Luulen ja toivon, että jääkarhuilla on niille rahoille enemmän käyttöä kuin postikorttivalmistajilla ja Itellalla. Ja toivon myös, että kaikki ystäväni tietävät olevansa minulle rakkaita siitäkin huolimatta, etten heille korttia lähettänyt.

Tämä jouluniskotteluni on levinnyt myös lahjapuolelle sillä tavoin, että olen hankkinut lahjoja tasan kahdelle ihmiselle. Eikä se tilanne tule muuttumaan. Katsottiinpa perhepiiriä sitten minun tai Donin puolelta, on nuorin jäsen lankomies, jonka kaksinumeroinen ikä alkaa ihan pian kolmosella. Jotenkin haluaisin elää siinä uskossa, että aikuiset ihmiset osaavat itse hankkia itselleen kaiken tarvitsemansa. Ja saavat joulumielen pikemminkin siitä, että kokoonnutaan yhteen, kuin että kannetaan mukana säkkikaupalla tavaraa.

lauantai 15. joulukuuta 2012

Paljon onnea vaan! // Happy birthday to you!








Saattaapi olla, että vuosi sitten vannoin, etten enää koskaan leikkele kirjaimia paperista. Noh, nämä ovatkin numeroita ja tällä kertaa hoksasin käyttää vähän isompaa formaattia.

Isukki täytti torstaina 75-vuotta. Näppäränä tyttönä ostin hänelle synttärikortin jo monta viikkoa sitten, mutta kas kun oli muuttoa ja sen sellaista... Eihän sitä korttia tähän hätään enää löytynyt, joten piti askarrella ihan itse. Eilen puolestaan eräs neitokainen tuli viidenkymmenen vuoden ikään ja hänelle lähti tuo toinen kortti.
Idean kähvelsin häpeämättömästi täältä.

//

My dad turned 75 on Thursday. I bought him a b-day card some time ago but managed to lost it... So I had to make one myself. Yesterday a friend of mine is turned 50 so she got the other one. Both cards have a bit of bling bling even it doesn't really show in these pictures. I guess that at that age (both ages) you really got to have some bling bling. 
The idea of the cards I shamelessly stole from James Bradley.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Oon elänyt niin kauan, että voin tehdä mitä vaan

Istun ikkunapaikallani junassa Rovaniemen asemalla ja odottelen, koska päästään matkaan. Myöhäiskeski-ikäinen, hyväkuntoisen oloinen "herrasmies" tulee istumaan eteeni. Hän asettelee reppunsa hattuhyllylle, riisuu takin naulakkoon ja istuutuu. Ronks. Penkin selkänoja kolahtaa vasten polviani. Herra ihmettelee kun ei saa penkkiä vieläkin alemmas, nostaa selkänojan ja laskee sen uudelleen. Ronks.

"Tuota, anteeksi... mulla ottaa polvet täällä vastaan kun laskette penkin noin alas."
"Ai mitä?"
"Niin että mulla on niin pitkät jalat, että ne eivät oikein mahdu tänne kun laskette sen penkin noin alas."
Mies on tovin hiljaa.
"Nyt... nyt en kyllä ymmärrä."
"Minulla on niin pitk..."
Mies nousee käytävälle seisomaan ja ojentelee jalkojaan ihmeissään.
"Miten voi olla että ei jalat mahdu? Kyllä minulla mahtuu ihan hyvin." *
"Minulla on tämmöiset metriset jalat kun on tätä pituutta vähän enemmän."
"Kokeillaanpa sellaista, että menet siihen käytäväpaikalle istumaan niin kyllä me sitten tähän mahdutaan."
"Tai voitte tekin istua siihen käytäväpaikalle."
"Sinä voit kyllä nuorempana siellä siirtyä jos et kerran mahdu."
"Toisaalta minä olin tässä ensin..."
"Jos vaan rouvalle sopii, niin kyllä sinä voit nuorempana siirtyä."
"Kai se on odotettava, että minustakin tulee tarpeeksi vanha, niin voin sitten kivasti aina siihen vedota..."
Herra istuutuu takaisin paikalleen ja mutisee epäselvästi.
"Ai mitä sanoitte?"
"Juu eipä mitään."
RONKS.
Penkki runnotaan seuraavat kymmenen senttiä alemmas. Tähän tyyliin.

Eipä siinä sitten muuta vaihtoehtoa ollut kuin nousta ja siirtyä yhtä penkkiriviä taaemmas.


* Olen siis 186,5 senttiä pitkä. Don on minua kuutisen senttiä pitempi, mutta minulla on selkeästi pitemmät jalat.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Pöllömpi joulu // Owl Invasion






Vanha huopakukkainen ovikranssi alkoi olla jo aika kulahtanut. Päätin pyhästi, etten enää askartele uutta vaan ostan kaupasta jonkun kivan. No eihän sellaista tietysti löytynyt ja jotenkin sitten huomasin ostaneeni pieniä mustia joulupalloja ja metallisen hileellä suditun pöllön. Viikonloppuna maalasin vanhan ruskean kranssipohjan mattamustalla spraymaalilla ja sitten aloin sommitella koristeita. Lopputulos olikin aika pelkistetty, sillä en saanut niitä palloja oikein kranssiin asettumaan. Mutta kiva se on noinkin.

Eikä pöllöjen hyökkäys siihen loppunut. Vanhana koristekrääsän vihaajana menin ostamaan tuollaisen kivan pöllötuikkujutun. Siinä saavat pöllöt kyytiä.

//

Our old door wreath was so worn out that I wanted a new one. I was not supposed to make it by myself but that's what happened after all. I painted the old wreath with black spray paint and hang up white glittery owl to the middle of it. I was supposed to put those black christmas balls to the wreath also but it didn't really work.

That wasn't the only owl coming to our household because I found this lovely candle thing which I just had to buy. When the candle burns the owls are really flying.

Jääkuutioita vai työmaakoppeja?

Ruma on Oulun Tiernatori, sitähän minä yritin ujosti sanoa jo lauantaina.
Nyt sen tietää Kalevakin.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Merihirviön perilliset // The Heirs of the Sea Monster

Hahaa!
Uudemman kerran tehtynä huopapallerot suostuivat onnistumaan ja merihirviö oli muisto vainen. Tällä kertaa neulahuovutin niitä pieniä penteleitä ensin hiukan ja vasta sitten iskin pesupussissa pyykkikoneeseen.
Kaunista, niin kaunista!

Kun vielä tietäisin mitä niistä teen...

//

This time I really managed to do some felted balls. Oh they are so pretty!
I just have to figure out what to do of them.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Sadan päivän karkittomuus

Olen viimeksi syönyt karkkia tämän vuoden elokuun viimeisenä päivänä. Siitä on nyt sata päivää. Vuosi sitten olin ennen joulua karkkilakossa viisikymmentäkolme päivää ja jos se tuntui helpolta, niin kyllä tuntui tämä sata päivääkin. Mitä en käsitä vieläkään, sillä sen verran perso olen makealle aina ollut.

Vaan en tiedäkään mitä nyt teen. Sisko toi viime viikolla tuliaisiksi laatikon Wiener Nougatia. Voisin syödä sen hyvinkin lyhyessä ajassa. Kaapista löytyy myös muunlaista suklaata, jota on käytetty leivontaan (sillä leivontaan käytettyä suklaata ei lasketa karkiksi, tietäkää se). Saattaisin hyvinkin napostella ne pois iltapäivän mittaan.

Mutta kuulkaa kun minun ei tee mieli. Stockmannin joulusuklaaosastollakin olin lähinnä ärtynyt, sillä mihin kukaan sellaista määrää suklaata tarvitsee.

Sadan päivän karkittomuus ei suinkaan ole johtanut mullistavaan elämänmuutokseen. En ole laihtunut viittäkymmentä kiloa. En ole virkeämpi eikä ihoni ei ole kuulaampi. En ole valaistunut enkä muutenkaan parempi ihminen. Minun ei vain juurikaan tee mieli karkkia. Voisin toki olla edelleen syömättä sitä. Eihän siihen kukaan pakota. 

Mutta.

"Lakossa on se huono puoli, että se päättyy joskus," totesi joku minulle. 
"Ei tuollainen ehdottomuus kannata," sanoi toinen. 
Aivan. 

Lakko päättyy (päättyi?) ja mitä sitten? Palaanko takaisin sokerihiireksi? Teenkö sen heti? Syönkö nyt laatikollisen suklaata? Täydellisessä maailmassa minulla olisi karkkipäivä kerran kuukaudessa. Silloin saisin syödä kuorma-autollisen punaisia hedelmäkarkkeja. Ongelma onkin siinä, etten tiedä pystynkö sellaiseen. 

Riittääkö sokerihiiren mielenlujuus siihen, että tänään syödään yksi Dumle ja kahden viikon päästä toinen?

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Pikkujouluviikonloppu





On ollut vähän pitkä viikonloppu. Monellakin tapaa.

Perjantaina ryysättiin Siskon kanssa kaupungilla kahdeksan tuntia. Kyllä, kah-dek-san tuntia. Istuttiin kahvilla, kierreltiin kauppoja, käytiin pitsalla. Lopulta raahauduttiin kotiin ja Donin lämmittämään saunaan. Juotiin Blossan pahaa ja kallista glögiä, pelattiin Alfabetia ja päätin, etten koskaan ikinä milloinkaan pelaa kenenkään kanssa enkä missään sitä peliä. En vaikka maksettaisiin.

Lauantaina käytiin Tiernatorilla, joka ei kyllä ollut yhtään niin tunnelmallinen kuin kuvittelin. Kauppahallista ostettiin mustikkapiirakoita ja sitten vietiin matkalainen junalle. Illalla suunnattiin Donin kanssa insinööripikkujouluihin. Sain ottaa hääpuvun taas käyttöön ja vihdoinkin osasin laittaa niin vahvat mömmöt tukkaan, että kiharat olivat tallella vielä kotiin palatessammekin. Huolimatta siitä, että tukka oli hiestä märkä tanssimisen jäljiltä.

Tänään on nukuttu pitkään ja tiskattu astioita. Käyty kaupassa ja nukuttu vähän lisää.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Kuudes joulukuuta


Itsenäisyyspäivä ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa.

  • Siskon juna oli puolitoista tuntia myöhässä onnettomuuden vuoksi.
  • Chilinrakastaja-apukokki sirotteli avokadopastaan "hiukan" liikaa tulisuutta, mutta suomalaisella sisulla siitäkin lopulta selvittiin.
  • Suklaa-suolapähkinäkakku maistui ihanalle kuten aina, mutta kirveellähän sen kuorrutusta oli leikattava.
  • Kukaan ei saanut bingoa itsenäisyyspäivävastaanottobingossa. (Mutta koska bingon palkintona oli raaputusarpa, oli voittaja löydettävä ja suoritettiin arvonta. Yllättäen arvassa ei sitten voittoa ollutkaan.)
Mutta siitä huolimatta (tai juuri siksi), hauskaa oli.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Tupsupipo // Bobble Beanie

Voisi kuvitella, että jos ihminen neuloo pipoja pääasiassa itselleen, niistä tulisi edes useinmiten sopivia. Mutta luulohan ei ole tiedon väärti. Ainakin nämä pipot ovat nimittäin justiinsa sen verran pieniä, että ne eivät etenkään korvia lämmitä. Tämä epäkohta mielessäni päätin taannoin neuloa pipon, joka ihan varmasti yltää korville asti. Ja onnistuihan se viimein. Langat hankin Rovaniemen lankakauppa Estistä, mutta langan nimestä ei ole enää pienintäkään muistikuvaa ja ghi-349:n avustuksella langaksi tunnistautui Gjestalin Topp t'Tå, jota pipoon tupsuineen meni sata grammaa.

//

You might think that if one knits beanies mostly to herself, they would fit. But that's not the truth. Most of my selfmade beanies are so small they don't warm my ears which really sucks when it gets cold here. So I had to do something to fix the situation. I bought this lovely reddish yarn (which brand I don't remember anymore) and knitted this bobble beanie during the art history classes. And finally I have a beanie that comes up to my poor ears!