sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Kittilä








Aloitamme matkan sieltä minne he sen päättivät ja kuljemme jonossa haudoille. Puista tippuu räntää kameran päälle ja Kittilän loska kastelee sukat, tunkee goretexista läpi. Turkulaiset nostavat maljan ensin Kalervolle, sitten Reidarille. Hotellin piha on liukas mutta ruoka sisällä hyvää ja edullista. Särestöntie jatkuu ja jatkuu ja kapenee kunnes levenee rannaksi jolla Reidar katsoi jäiden lähtöä, ateljeen tulipaloa. Makuuhuoneen kattohirret ottavat kiinni päähän ja professori vahvistaa, ettei Reidarilla ollut mittaa ihan yhtä paljon kuin minulla. Kotimatkalla huomaan että Kittilän ruhtinas jää mielen perukoille kummittelemaan.

//

We start our journey from where they ended theirs. The graveyard of Kittilä is cold and snow there is wet and dirty. Some of us raise a toast for Kalervo and Reidar. The road leading to Reidar's home is long and narrow and feels almost too narrow for the bus. Somehow we get to the river shore where he must once have watched breaking up of the ice, the burning of his atelier. Hours later, on a way home, I realize that Reidar stays as a ghost in the back of my mind.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa.