sunnuntai 30. lokakuuta 2011

C'mon baby light my fire


Tämä viikonloppu on pyöritty ruoan ympärillä. Sain perjantaina Donin kotiin kahden viikon työreissulta ja luontevintahan sitä oli juhlistaa herkuilla. On ollut kana-caesarsalaattia, juustoja, lohta, rypäleitä, leivoksia, tuliaisnallekarkkeja (jotka eivät tosiaankaan menneet tasan), mansikkamargaritoja ja sen sellaista.

Tänään paneuduimme aiheeseen ahdistumalla tulevista häätarjoiluista ja nälkähän siinä tuli. Tarjolla oli proosallisemmin vain muusia ja lihapullia, mutta jälkkäriksi piti tehdä vielä liekitettyä ananasta vaniljajäätelön kera Pastanjauhajien ohjeella. On se vaan niin hyvää!

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Seksuaalista häirintää

Tänään koin järkyttävän tapahtuman miltei kotiovella. Olin parkkipaikan toisella puolen noukkimassa posteja postilaatikosta ja koska laatikot ovat melko alhaalla, jouduin hiukan kumartumaan. Tämä tietysti aiheutti sen, että persaukseni oli jonniin verran ojossa taaksepäin. Kesken laskujen ja tekniikanmaailmojen poimimisen tunsin, kuinka joku taputti kädellään takapuoltani. Keskellä kirkasta päivää ja julkisella paikalla! Kertakaikkisen hävyttömästi. Pari kevyttä, mutta hyvin selkeää ja määrätietoista taputusta.

Kun käännyin, paljastui tekijäksi naapurin hoitolapsi, ikää noin kolme vuotta. Tyynen rauhallisesti kulki nuori herra(?) takaani, taputti pehvaani ja sanaakaan sanomatta jatkoi matkaansa.

Eipä siinä itsekään oikein sanottavaa keksinyt.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Mä oon niin pro!

"Onko teistä kukaan tehnyt nettisivuja aikaisemmin? Mitä ohjelmia käytitte?"
"Joo, minä oon tehny ekat nettisivut Microsoft Word -ohjelmalla*!"

---
*Tässä kohtaa voisi myös avautua siitä ammoisesta "nettisivuammattilaisesta", joka piti nettisivujentekokurssin eräässä hämäläisessä ammattikorkeakoulussa juurikin kyseisellä ohjelmalla, sillä me tradenomiopiskelijat emme päässeet multimediaopiskelijoiden luokkaan, josta olisi löytynyt joku ihan oikeakin ohjelma. Kyseinen ammattilainen ei myöskään ollut halukas käyttämään mitään ilmaisohjelmia, vaan se ainoa mahdollinen oli MS Word.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Mustavalkomaanantai - vapaavalintainen

Tällä viikolla Mustavalkomaanantain aihe on vapaa. Minä jatkoin siis syksyisellä teemalla.

Lisää kuvia.

lauantai 22. lokakuuta 2011

On lyhyt Lapin linnunlaulu, huvi






Yöllä oli tullut pakkanen. Lähilammikko oli jäässä kun taivalsin kaupunkiin puolen päivän jälkeen. Lintutornin rannassa riite paukahteli kun vesi vielä taisteli vastaan. Joutsenilla oli kiire täältä pois, huutaen ne lensivät jokea etelään. Minä jäin ikävöimään kaikkia niitä valokuvia, jotka olisin EOSilla saanut otettua.

Välillä maisemaa katsoessaan huomaa miettivänsä, että tämähän näyttää vähän siltä kuin olisi Lapissa. Ja sitten vasta muistaa että onkin.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Kun lipitän Domppaa

Neljän tunnin yöunet ja valmis (mutta ei välttämättä hyvä) harjoitustyö. Gradupalaveri proffan kanssa. Se käski talvella hiihtää jään yli ja hyväksyi yhden aihe-ehdotukseni. Sen ainoan, jonka neljän tunnin yöunien ja EDin jälkeen osasin selittää jotenkin ymmärrettävästi. Donilta tilasin valmistujaislahjaksi pullon Domppaa. Siinä on niin hieno etiketti.

Yön pimeinä tunteina voi kuunnella Tomppaa.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Punainen risti

Tallustaessani tänään kaupungista takaisin opiskelijagettoon sateen ja tuulen keskellä, pysähdyin kuvaamaan Rovaniemen kirkkoa. Jos nyt kännykällä räpsimistä voi valokuvaamiseksi kutsua.

Näin pimeään aikaan kaupungin hengellinen keskittymä ei tosin näytä kovinkaan jumalalliselta. Pikemminkin tuo punaisena loistava risti ohjaa ajatukset aivan toiseen suuntaan.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Havaintoja hellan ääreltä

Totesinpa muuten, että on aavistuksen vaikea huuhtoa säilykelinssejä ilman siivilää. Onneksi ihan kaikki eivät päässeet karkuun viemäriin ja jotain jäi vielä soppaankin laitettavaksi.

Tämän keitoksen esikuvaa syötti minulle ja Donille kesällä ystäväni Elias ja vaikka yleensä suhtaudun (muihin kuin sose-) keittoihin varsin varauksella (=nirsosti), tästä ei voi olla pitämättä.

Tarvitaan siis sipulia, valkosipulia, pekonia, kesäkurpitsa, paprika, tomaattimurskaa sekä itselle mieluinen lajitelma linssejä, papuja ja kikherneitä. Silputaan silppuamista tarvitsevat ainekset, ruskistetaan pekoni ja sipulit, heitetään kaikki ainekset kattilaan ja annetaan kiehua tunteroisen (anteeksi Viiu) verran. Jos on jotain yrttiä tai muuta, niin voipi laittaa sekaan jos siltä tuntuu. Keittoajan päätyttyä syödään pois tai säästetään seuraavaan päivään, jos niin huonosti käy, että soppa ei mene kerralla.

Viiden suora

Tiina antoi minulle viisi sanaa.

1. Kirsikka
Järkyttävän nokkela muunnos oikeasta nimestäni. Suuri herkku, joita voisin syödä kunnes yrjöän. Ja ehkä vielä sen jälkeenkin. Kirsikankukat ovat ehkä kauneinta maailmassa, tai ainakin jossain siellä kärkikymmenikössä. Minulla oli hetken aikaa ikioma kirsikkapuukin (nimeltään Ernst), mutta en koskaan ehtinyt nähdä hänen kukkivan tai tekevän juuri mitään muutakaan. Ehkä Ernst saa vielä joskus seuraajan (häälahjaidea, vink vink).

2. Tuoksu
Viileät kevätillat, vastaleikattu ruoho, tuore sahanpuru, Don silloin kun se ei possustele. En ole kaiketi mitenkään erityisen haju-/tuoksuherkkä ihminen ja kestän kanssaeläjien hajusteita kohtalaisesti. Mutta teinitytöt ja keski-ikäiset miehet viikonloppuiltaisin kaupungilla ovat sellaista tuoksusaastetta, jota minäkään en kestä.

3. Kädet
Erään opettajan neuvo oli, että jos laskettelurinteessä tai muussa vastaavassa paikassa kaatuu, pitää muistaa kaatua naamalleen. Että käsien pitää olla toimintakunnossa. Omat kätöseni ovat aika herkät kylmälle nykyään ja rasvaamisesta huolimatta ryppyisehköt. Kumpikin ranteeni on murtunut kerran ja toisessa ranteessa on neljä kaunista arpea muistona kissastamme Roopesta, joka reviiriään puolustaessaan (ja minun tyhmyyteni vuoksi) yli kaksikymmentä vuotta sitten iski siihen kyntensä.

4. Pakkanen
Pakkanen on ajatuksena kaunis, mutta käytännössä jotain, josta haluan pysytellä erossa mahdollisimman pitkään. Tulee kylmä pelkästä pakkasen ajatuksesta. En tykkää.

5. Hauskuus
Elämän tärkeimpiä asioita. Joo, aikuisena joutuu tekemään kaikkea epähauskaa, mutta enimmäkseen elämän pitäisi olla minun mielestäni hauskaa. Välillä hauskuutta joutuu repimään vähemmän hauskoista asioista, mutta sekin kuuluu asiaan.

maanantai 17. lokakuuta 2011

I can't hear you!

Viime päivien aikana olen sattuneesta yliopistopohjaisesta syystä (erääseen kurssityöhön liittyen) pohdiskellut huonokuuloisuutta ja tuntuu, että voisin kirjoittaa siitä riisillisen. Yritän kuitenkin tiivistää. Itsellänihän on siis synnynnäinen sisäkorvavika, mikä tarkoittaa sitä, että jos olisin kahdeksankymppinen mummo, kuuloni olisi ihan kelvollinen mutta tässä iässä se ei sitä todellakaan ole. Esimerkiksi lintujen laulun kuulen ilman kuulokojetta vain siinä tapauksessa, että tintti huutaa ihan korvan juuressa.

Vammani on sellainen, että se on helppo piilottaa kanssaeläjiltä. Mikä on sekä hyvä että huono. Minua pidetään siis ns. normaalina, mutta niissä tilanteissa, joissa itse hyötyisin vammani huomioimisesta, koen vaikeaksi kertoa siitä. Joko sen takia, etten halua "ylimääräistä" huomiota, pelkään toisen osapuolen pitävän minua myös älyllisesti vajaana, tai että koen ettei vastapuoli yksinkertaisesti ymmärrä mistä on kyse. Esimerkiksi aika harva työnantaja on koskaan saanut tietää tilanteestani, vaikka siitä varmasti joskus olisi ollut minulle itsellenikin hyötyä.

Olen tässä vuosien saatossa tehnyt havainnon, että ihmisiä voi yleensä maksimissaan kaksi kertaa pyytää toistamaan sanottavansa. Kolmannella kerralla, vaikka kertoisin ongelman olevan siinä etten kuule, tunnen monesti kysymykseni tulkittavan siten, etten ymmärrä. Mikä on aika persiistä, sillä ainoa päässäni oleva vika sijaitsee siellä sisäkorvassa eikä juurikaan vaikuta siihen miten terävästi järkeni leikkaa.

Huonokuuloiset tuntuvat kaikin tavoin tipahtavan vähän elämän marginaaliin. Mikä on hassua, sillä Kuuloliiton mukaan huonokuuloisia on Suomessa 750 000 ja näistä peräti 300 000 hyötyisi kuulokojeen käytöstä. Silti kojetta säännöllisesti käyttää vain 50 000 suomalaista. Tietysti jos ei osaa itse oikeuksiaan vaatia, on kai turha itkeä siitä, että auditorion induktiosilmukka makaa käyttämättömänä tai että luokassa joutuu niin taakse istumaan, ettei kuule mitä opettaja sanoo. Mutta silti. Miten ottaa asia puheeksi, jos ei ole siitä koskaan aikaisemmin halaistua sanaa maininnut?

Ja vielä, onko minun kirjallinen ilmaisuni siksi hyvää, koska en kuule kaikkea? Onko minusta tullut oikeinkirjoitusnatsi sen vuoksi, että kirjoitetun kielen raiskaaminen vähentää pahimmillaan mahdollisuuksiani ymmärtää viestintää?

Entäpä jos saisin tilaisuuden saada kuuloni normaaliksi?

En taitaisi sitä huolia. Monesti on helpompaa kun ei kuule ihan kaikkea.
Olen sitä paitsi aika kiintynyt hiljaisuuteeni.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Minä tulen kun valot syttyvät

Peruutuspeilissä palaa meren taa vajoava aurinko. Pelloilla harmaina kyyhöttävät ladot kietoutuvat usvaan, joka hetkittäin heittää valkeita riepujaan vasten tuulilaisia. Kemijoki lepää uomassaan ja peilaa vastarannan taloja. Vedenpintaan taivas maalaa violettia, punaista, keltaista, sinisen sävyjä, joille ei ole sanoja. Kunnes laskeva pimeys imaisee värit pois. Sitten edestä pilkahtaa Jätkänkynttilän liekki ja minä ajan kaupunkiin kun katuvalot syttyvät.

torstai 13. lokakuuta 2011

Epäonnistumisen päivä

Töistä lähtiessä soitin Donille pikaisen puhelun, että nyt passaa tulla minut autolla noutamaan. Don pisti puhelimen taskuun ja minä omani käsilaukkuun.

Neljäkymmentäkahdeksan (48) minuuttia myöhemmin vihdoin hiffasin, ettei meistä kumpikaan muistanut painaa punaista luuria.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Mustavalkomaanantai - Ilo

Mustavalkomaanantaissa on tällä kertaa tarkoitus tutkailla ilon aiheuttajia.

Jos Donilta kysyy, menen sekaisin ilosta joka kerta kissan nähdessäni. Mikä varmasti pitääkin paikkansa. Koko kissakuntaa sai siis kunnian edustaa armas Buddhamme (1995-2009).

Lisää ilostuttajia täällä.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Thank you for the music

Tulin siihen tulokseen, että kuuntelen nykyään liian vähän musiikkia. Pari biisiä Kotiteollisuudelta auttoi heti palauttamaan uskon omaan kaikkivoipaisuuteen.

Hämmentävää sen sijaan oli huomata suunnitelleensa etiketti, joka näytti käsittämättömän tutulta. Eikä ollut ensimmäinen kerta. Joko se johtuu siitä, että suunnittelen asiat päässä niin valmiiksi, että lopulta tietokoneen näytölle materialisoituessaan ne näyttävät minusta tutuilta. Tai sitten olen tajuamattani suunnitellut jonkun toisen, jo käytössä olevan etiketin. En vain tiedä minkä.

The only way is up



Tämä lienee kaikkien aikojen hörhöin huuhaablogimerkintä, jonka olen koskaan tehnyt. Ja kenties tulen tekemään. Yleensä jaksan innostua elämänparannusoppaista ja vastaavista tasan puoli tuntia, mutta nyt päätin jaksaa innostua Julia Cameronin Tie luovuuteen -opuksesta. Kun sen sai Hulluilta päiviltä niin halvallakin... Nyt olen jo peräti kahtena päivänä jaksanut kirjoittaa kirjan opetusten mukaan aamusivuja, joiden tarkoitus on tyhjentää pää ja ajan myötä edesauttaa luovuuden pääsemisessä valloilleen. Muihin harjoituksiin en ole vielä ehtinyt syventyä.

Minusta on jo pitkään tuntunut, että minussa olisi potentiaalia paljon enempään. Luovuuden saralla siis. En vain tiedä miten sen saisi esiin ja kuinka sitä toteuttaa. Vanhempani ovat aina kannustaneet minua kaikkeen luovaan, joten lapsuuden traumoista ei ainakaan ole kyse. Ja vaikka elämääni osui yhdeksän vuoden synkeä ajanjakso, jolloin kaikki taide ja siihen viittaavakin oli muka turhaa, olen siitäkin päässyt jo yli.

Siitä huolimatta jossain odottaa edelleen se kirja, jota en ole vieläkään saanut kirjoitettua. Miksi?

Olenko vain liian laiska ja saamaton? Pelkäänkö yrittää oikeasti, jos en vaikka onnistuisikaan? Pelkäänkö negatiivista kritiikkiä? Heittäytymistä "taiteilijaksi", koska eihän sillä voi toimeentuloaan hankkia?

Oi Julia Cameron ja aamusivut, antakaa vastaus!

Uusin paras ystäväni ♥

Tervehtikää Ellua! Hankin Ellun eilen Clas Ohlsonilta huikeaan neljäntoista euron ja yhdeksänkymmenenviiden sentin hintaan. Ensimmäistä kertaa Rovaniemellä asustelun aikana en palellut yöllä! Enää minun ei tarvitse käyttää kaksia villasukkia ja kolmea pitkähihaista pysyäkseni lämpimänä! Enää huoneeni lämpömittarissa ei elohopea valahda alle kahdenkymmenen! Oi onnea!

Rikki ja särki

Miun armas, ihanainen Canon EOS 350D meni särki reilu viikko sitten. Sen jälkeen ei oo mikään huvittanu, etenkään bloggaaminen. Viime viikolla räpsin päivänkuvia Nokian N8:lla, mutta enpä sitten ole saanut niitäkään tänne laitettua. Kun ei sillä pysty kuvaamaan rawia ja jpg-kuvien käsittely on niin mälsää.

Uusi kamera on budjettini tavoittamattomissa ja vanhan korjauttaminenkin alustavien tutkimusten mukaan maksaa vähän turhan paljon. Don yritti sunnuntaina urhean insinöörimäiseen tapaansa ratkaista ongelman ja sorkki kameran sisuskaluja (pyyntöni mukaan hellästi), mutta ei hänkään ihmeisiin kyennyt.

Ah. Ehkä tämä vielä tästä iloksi muuttuu.


(Kuvassa EOSini toistaiseksi viimeinen kuva.)

lauantai 8. lokakuuta 2011

Suuri Kurpitsa


No ei meidän kurpitsamme nyt niin suuri ollut, mutta ihan riittävä kuitenkin. Keskiviikkoiltana Don askarteli äiteensä lahjoittaman kurpitsan auki ja keittelimme sisälmyksistä hilloa. Se ei ihan kerralla onnistunut, mutta ei siitä sen enempää. Sanotaan vain, että siemeniä saattoi olla hiukan liikaa ensimmäisessä hillosatsissa...

Hyvää piirakkaa kurpitsasta kuitenkin tuli, sitten lopulta. Pohjana kaupan voitaikina, joten ei ollut turhan vaikeakaan operaatio.

Tik tak

Ikeasta vuonna 2007 ostettu munakello päätti vihdoin lopettaa toimimisen. Kurjaa, koska se on ollut hyvä ja pitkäikäinen, huolimatta satunnaisista tipahteluista lattialle. Hinta-laatusuhde oli suorastaan huikea, sillä aikoinaan siitä pulitettiin vaatimattomat viisikymmentä senttiä (0,50€). Oranssin mollukan korvaajaksi tuli Clas Ohlsonilta 4,95 euroa maksanut punainen pullukka. Jotenkin en jaksa uskoa, että se kestää yhtä paljon lattiakosketuksia kuin edeltäjänsä...

tiistai 4. lokakuuta 2011

Jokin ei nyt täsmää

Kun minä olen kipeä ja haluan syödä herkkuja, se ei käy, koska kipeänä pitää syödä terveellisesti. Kuten muistamme aiemmasta.

Mutta kun mies on kipeä ja hakee grilliltä kokolihahampurilaisen, niin kas! Kokolihahampurilaista ei lasketakaan herkuksi. Ei, se on terveellistä ja ravitsevaa, täysipainoista ruokaa!

Venaa Rauhassa

No voi kyynel.

Miksi kokenut matkaaja jättää lipunoston viimetippaan, etenkin kun edessä on tärkeä tapaaminen? Eikö työnantajan ole tapana korvata matkakulut, jos tiedossa on työhön liittyvä tapaaminen jossain vieraassa kaupungissa? Joten miksi matkustaja ei, ajoissa ja helpoimmalla määränpäähän päästäkseen, yksinkertaisesti vain osta uutta lippua konduktööriltä? Miksi keski-ikäinen tutkija olettaa, että konduktööri uskoo tuosta noin vain hänen kertomuksensa maksetusta, mutta tulostumatta jääneestä lipusta?

Vaikka VR ei viimeaikoina oli juuri toiminnallaan vakuuttanut, minusta tämän tarinan suurin virhe on siinä, että kokenut matkustaja mitä ilmeisimmin menee ostamaan lippua ihan liian myöhään. Ai niin. Mutta kun asiakkaan pitää saada tehdä ihan niinku se itte haluaa ja vaikka sitten viimetipassa.

(Näiden VR-myönteisten sanojen jälkeen voinkin siirtyä VR:n verkkokauppaan ostamaan junalippua ja palata sitten avautumaan siitä, kun ei se onnistunutkaan...)

maanantai 3. lokakuuta 2011

276/365 Solu

Nuorempi kämppikseni oli viikonloppuna yllättäen muuttanut pois ja illalla tilalle ilmestyi kaksi vietnamilaistyttöä. En tosin ole vielä selvittänyt, asuvatko he molemmat tuolla kulmahuoneessa, vai vain toinen. Kahdestaan he ovat keittiössä kuitenkin pyörineet.

Minä kaipaisin huonetoveriksi lämpöpatteria, sillä lämpötila huoneessani on jatkuvasti 19,5 ja 21 asteen välillä. Eikä se ihan riitä. Ei, vaikka nukkuessa minulla on villasukat, pitkähihainen yöpaita ja pitkät housut. Venetsiankynttiläkään ei tunnu riittävän lisälämmönlähteeksi.

Mustavalkomaanantai - Syksyinen maisema

Toisistaan hakivat turvaa nämä koivut Nallikarin tuulissa.

Lisää mustavalkoisia syysmaisemia.

lauantai 1. lokakuuta 2011

274/365 Vieraiden ihmisten häissä







Aamulla syötiin nakkimunakasta ja pinottiin puita appivanhempien varastoon. Tungettiin yksi nahkainen nojatuoli takakonttiin ja vietiin se ajelulle kaupunkiin. Varattiin aika hääkampauksen tekoon. Syötiin vähän tylsänmakuista kanaa ja juotiin hyvänmakuista olutta. Päästiin osalliseksi vieraiden ihmisten häistä. Kerättiin kymmenen kiloa omenia ja saatiin päälle vielä neljän kilon kurpitsa kotiinviemiseksi. Päivän kruunasi se, että rakas EOSini päätti heittää kehiin error 99:n ja kuolla. Toivottavasti ei kuitenkaan lopullisesti.