22/365 Lauantai-illan huumaa

Minun piti laittaa päivän kuvaksi kutkuttava otos osasta päivällistämme, rosmariiniperunoista ja -punajuurista:

Mutta muutaman siiderin (Golden Cup Classic Apple), alkupalasalaatin kanssa nautitun valkoviinin (Sonnhof Jurstchitsch Chardonnay Trocken 2008, tai jotain sellaista) ja vihannesten ynnä porsaankyljysten kanssa keski-eurooppalaisittain kello 21.30 siemaillun punkun (Vergelegen Mill Race Cabernet Sauvignon Merlot 2005) jälkeen päivää parhaiten kuvaava otos syntyi Donista. Ja samalla sain aikaiseksi myös ensimmäisen virallisen kännipostauksen.

Lisäys 29.1.2011
Anonyymin kommentoijan pyynnöstä ohje rosmariinipotuille ja -punajuurille, joka valitettavasti on kuitenkin varsin summittainen:

pottuja (me laitoimme Rosamundaa tai Van Goghia)
punajuuria
tuoreita rosmariinin oksia
oliiviöljyä
suolaa

Pilko potut ja punajuuret sopivan kokoisiksi paloiksi ja laita uunivuokaan. Ripottele päälle suolaa ja rosmariinia (runsaasti!) ja kaada päälle vielä oliiviöljyäkin. Muistelisin, että paistoimme näitä n. 150 asteessa pari tuntia. Omien vaatimattomien kokemusteni mukaan punajuuret kypsyvät hitaasti, siksi tämä vetkuttelu paistamisessa.

Kommentit

  1. Ai nyt alko himottaan noi perunat ja punajuuret, ne on sikahyviä.
    Hei kännipostauksessa pitää tilittää ja kertoo tuntoja ja kuinka kaikki on persellään...missä ne on:)

    VastaaPoista
  2. Viiu, no eikö ookin!

    Henrietta, sori. Tää oli eka kännipostaus, niin en sit ihan osannu. Lupaan seuraavalla kerralla avautua. :)

    VastaaPoista
  3. Ruokalistanne kuulosti herkulliselta ja siltä näyttävät myös perunat ja punajuuret kuvassa.

    VastaaPoista
  4. Sari, herkullista se olikin! Rosmariini on viime vuosina kiilannut lempparimausteideni kärkikastiin. Punajuuri tosin näyttää kauniimmalta kuin maistuu, ainakin miun mielestäin...

    VastaaPoista
  5. hei, voisitko kertoa reseptin? Pliis. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana on vapaa.

Suositut tekstit