maanantai 29. marraskuuta 2010

Elonmerkkejä

Blogitauko lipsahti näköjään ihan huomaamatta miltei kahden viikon mittaiseksi. Sinä aikana onkin sitten ehtinyt tapahtua kaikenmoista. Viime viikolla osallistuin Oulunseudun yrityspalveluiden järjestämään Minustako yrittäjä? -koulutukseen, se varmaan kertoo jotain viimeaikaisten suunnitelmieni suunnasta. Toistaiseksi ne sisältävät vielä niin monta kysymysmerkkiä, ettei siitä sen enempää.

Koulutuksen jälkeen loppuviikko vierähtikin Etelä-Suomea kiertäen. Oli Espoota, Helsinkiä, Vantaata ja Lahtea. Ja paljon, paljon ihania ihmisiä, joiden näkemisestä oli ehtinyt kulua ihan liian paljon aikaa. Tosin melkein yhtä paljon ihania ihmisiä jäi vielä kohtaamattakin, aikataulu kun valitettavasti oli rajallinen. Ja VR, noh... kyllä te tiedätte.

Perjantaina pääsin sitten vihdoin esittelemään opinnäytetyöni. Esitys meni omasta mielestäni ihan hyvin ja palaute oli kaikin puolin positiivista. Ja rakentavilta osinkin melko lailla sitä, mitä odotin sen olevan. Nyt odottelen enää suoritusmerkintää työstä ja sen jälkeen tutkintotodistusta. Että se siitä sitten!

Valokuvatorstai - Raja


Valokuvatorstain viimeisimpänä aiheena on raja. Lisää rajoja löytyypi siis täältä.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Karhuhavainto Oulussa

Oulun pohjoisosissa tehtiin hiljattain karhuhavainto. Silminnäkijälausuntojen mukaan vihreäpintainen mesikämmen liikuskeli kaikessa rauhassa pientaloalueella ja jopa pihoilla. Otson kuljeskelua luonnehdittiin rauhalliseksi eikä sen koettu käyttäytyvän uhkaavasti lähistöllä liikkuneita ihmisiä kohtaan.

Karhuhavainnon todistajaksi päätyi myös Kirsikka R., joka onnistui nappaamaan yllättävästä vieraasta muutaman valokuvan.
"Siinä se kihnutti itseään koristeomenapuuta vasten ja hetken aikaa punaisia marjoja ihmeteltyään löntysteli pois. Olihan se aluksi pelottavaa nähdä karhu niin läheltä, mutta ihan ystävälliseltä se tuntui," kommentoi Kirsikka R. blogiuutisten toimittajalle.

Kirsikkapuiston blogiuutisten saamien tietojen mukaan vihreät karhut eivät nuku talviunta ja ovat ruskeapintaisia lajitovereitaan lauhkeampia. Ne myös vaeltavat pitkiäkin matkoja ennen tietylle alueelle pesiytymistä. Viimeisimmät havainnot kyseisestä karhusta onkin tehty lähellä pääkaupunkiseutua. Karhun tapaavia pyydetään suhtautumaan siihen ystävällisesti ja pelotta.

---
Erästä tänään kaksi vuotta täyttävää pikkuneitiä ilahduttaa siis vuosia marinoituneesta Mandarin Classicista virkattu nalle. Ohje löytyy Erica Knightin Koukussa virkkaukseen -kirjasta.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Sen seitsemän meren ihmeitä

Imatralla ei sanottavammin viihdykettä iltaisin ole. Lauantaina kuitenkin pääsimme Donin ja emoni kanssa katsastamaan Itämaisen tanssin yhdistys Masmoudin viisitoistavuotisjuhlanäytöstä. Muuten olisi viihde varmasti jäänyt kokematta, mutta sisareni sattuu tanssimaan kyseisessä ryhmässä.

Juhlanäytös oli toteutettu yhteistyönä paikallisen IRTI-teatterin kanssa ja toi lavalle vähän muutakin kuin ihan perinteisintä itämaista tanssia. Musiikkia oli muun muassa Värttinältä, Kai Hyttiseltä ja Lordilta.

Volyymin taso musiikissa riipi vähän tärykalvoja, mutta esitys itsessään oli oikein viihdyttävä. Oli kauniita naisia ja upeita pukuja. Olisi sitä parituntisen voinut huonomminkin viettää.

torstai 11. marraskuuta 2010

Toisenlainen graafikko

"Nyt sun pitää sit alkaa pukeutua niin kuin graafikko. Käyttää sellaisia outoja vaatteita."
"Johan mä käytän."
"Etkä käytä."
"No... öh... mä olen sellainen erilainen graafikko. Kun mä osaan kirjoittaakin."

Valokuvatorstai - Isä

En yleensä selittele Valokuvatorstain otoksiani, mutta ehkäpä tämä kaipaa hiukan avaamista. Ainakin kaikille niille, jotka eivät minun isääni tunne. Ne jotka tuntevat, ymmärtävät kuvan heti.

Seitsemänkymmenenkolmen elinvuotensa aikana isäni on tehnyt kuutioittain polttopuita. Lapsuuteni keväistä muistan parhaiten tuoreen sahanpurun tuoksun. Maa oli vielä vähän jäässä, kun aidan viereen ilmaantui puukasa, jota isäni sitten alkoi pienentää polttopuiksi. Sen jälkeen seurasi operaatio halkojen pinoaminen (joka tietysti oli minusta siihen aikaan kauhean vastenmielistä, koska olisin halunnut tehdä jotain ihan muuta kuin nostella jotain typeriä halkoja). Ne kasattiin ensin tietyllä tavalla kottikärryyn, kärrättiin puukuurin luo tai saunan päätyyn. Sitten äiti, sisko tai minä (useimmiten kylläkin äiti) seisoimme ojentamassa juuri oikean kokoisia halkonippuja isälle, joka asetteli ne pinoon. Juuri oikealla tavalla.

Vaikka puut on tarkoitettu lämmitykseen, ei niitä saa käyttää ihan miten tahansa. On hellapuita ja on puita saunan uuniin eikä niitä saa sekoittaa. Mökillä vielä takkapuita. Ennen viime juhannusta erään ystäväni puoliso kysyi tosissaan, että ottavatko he omat polttopuut mukaan mökillemme. Etteivät isäni rakkaat polttopuut vähene.

Sen lisäksi, että kotoani löytyy isän tekemiä puita, on siellä myös halkoja, jotka on tehnyt edesmennyt ukkini joskus 1970-luvun alkupuolella. Tai joku talossa hetken aikaa vuokralla asunut mies. Kukaan ei enää muista ihan varmasti. Eikä kukaan ole uskaltanut katsoa, ovatko ne puut jo homeessa tai lahonneet. Siskoni ja minä saamme kuitenkin jonain päivänä perinnöksi kuutioittain halkoja.

---
Lisää isiä löytyy Valokuvatorstaista.

Selvennyksenä vielä mainittakoon, että kuvan puupino on minun kasaamani ja halot minun pilkkomiani. Isän puupinoista en nimittäin löytänyt yhtään kuvaa.

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Opinnäytetyö II - Vihdoinkin kotona

Siinä hän vihdoinkin on, kaiken työn ja tushkan jälkeen.

Jos olisin joku nillittävä graafikontekele, niin saattaisin ruikuttaa siitä, että muutamalla sivulla on väreissä skraiduja ja että sivut on leikattu vähän miten sattuu.

Mutta koska olen (vielä hetken aikaa) köyhä opiskelija, jätän nillityksen sikseen ja iloitsen siitä, että sain viiden kappaleen sijasta kuusi ja hintakin oli parikymppiä alempi kuin mitä alunperin piti olla. Jotain hyvää edes!

tiistai 9. marraskuuta 2010

Opinnäytetyö (Suomi 2010)

Genre: trilleri
Pituus: 7 vuorokautta
Ikäraja: K18

Ohjaus: Kirsikka

Roolit:
Kirsikka, The Asiakas
Paikallisen painotalon Aluepäällikkö
Paikallisen painotalon mieshenkilö
Paikallisen painotalon naishenkilö


Kohtaus 1.

Hyvin kauan sitten. Kirsikka surffaa netissä ja paino-/tulostuspaikkaa opinnäytetyölleen etsiessään päätyy Paikallisen Painotalon sivuille. Etusivulla lukee: "Painamiseen ja tulostamiseen erikoistunut vaativan julkaisutoiminnan ammattilainen, todellinen täyden palvelun painotalo".

Kirsikka: Hmm... tämähän kuulostaa hyvältä. Pyydänpä tarjouksen. - - No sehän onkin ihan edullinen. Tämä on minun valintani!


Kohtaus 2.

Keskiviikkoaamu. Opinnäytetyö on valmis. Kirsikka herää seitsemältä ja toimittaa valmiin työn pdf:nä sekä InDesign-taittotiedostona painoon, vaikka se oli pyydetty sinne vasta perjantaina. Valmiina työn tulee olla seuraavan viikon keskiviikkona.

Kirsikka: Ottakaa vaan yhteyttä, jos tulee jotain ongelmia.
Paikallisen painotalon mieshenkilö: Joo me kysellään sitten.


Kohtaus 3.

Tiistai-aamu. Kirsikka soittaa Aluepäällikölle, jonka kanssa on aiemmin asioinut.
Aluepäällikkö: Minä olen lomalla, mutta soitatko tähän toiseen numeroon?

Kirsikka soittaa. Naishenkilö vastaa.
Naishenkilö: Joo, olen justiinsa availemassa tätä sun tiedostoa. Huomenna iltapäivällä olisi valmis sitten, kolmen jälkeen jos sulle sopii. Soittelen, jos tulee ongelmia.


Kohtaus 4.

Kirsikka askartelee isänpäiväkorttia. Puhelin soi. Outo numero. Kirsikka vastaa pahaa-aavistamatta.

Naishenkilö: Naishenkilö täältä Painosta terve. Tässä ei nyt nämä leikkausmerkit ole oikeissa kohdissa. Nää sivun mitat ei täsmää. Piti olla 235 mm x 200 mm mutta ei kyllä oo niin paljon. Että mitäs tehdään? Pääsetkö ite kattomaan tänne?

Kirsikka: On kyllä vähän logistisia ongelmia nyt... Pääsetkö käsiksi siihen InDesign-tiedostoon, että jos siitä saisi uudestaan ne...?

Naishenkilö: Onko se täällä kansiossa? Mitä nää on nää Links- ja Fonts -kansiot?

Kirsikka: Ööö... ne on ne kansiot, missä on kaikki kuvat ja fontit siihen InDesign-tiedostoon...

Naishenkilö: Aijjaa... Mä oon vähän huono näitten atk-juttujen kanssa...

Kirsikka: (ääneti) Mitä vittua???


Kohtaus 5.

Kirsikka tutkailee omalla koneellaan olevaa versiota painon pdf-tiedostosta. Mitat ovat ihan oikein. Kaikki täsmää. Mitä vittua!?! Auto on Donilla, bussilla ei pääse lähelle. Aikaa on alle kaksi tuntia ennen kuin paino menee tältä päivältä kiinni. Kirsikka tilaa taksin ja avautuu matkalla kuskille. Matkan hinta on 13,30 €.


Kohtaus 6.

Kirsikka tutkailee Paikallisen Painotalon sivupöydän ääressä tulostettua vedosta. Hyvältä näyttää. Paitsi että kaikki sivut ovat vääränkokoisia. Mitä vittua?!? Naishenkilö puhuu puhelimessa jonkun toisen kanssa. Kun puhelu loppuu, hän ihmettelee asiaa Kirsikan kanssa. Ja sitten. Ajatus hahmottuu hitaasti Kirsikan päässä. Mutta... Eihän, eihän se voi olla niin? Sillä tämähän on, miten se meni, Painamiseen ja tulostamiseen erikoistunut vaativan julkaisutoiminnan ammattilainen, todellinen täyden palvelun painotalo.

Kirsikka: Oisko mitenkään mahdollista, että noi sivut on tulostunu väärän kokoisina?

Naishenkilö: Ihan silleen sen pistin miten se siinä tiedostossa oli. Kato näin. Tähän tää "pienennä sivu tulostusalueen kokoon"...

Kirsikka: Joo ei. Kun se ei saa pienentää sitä sivua.

Naishenkilö: Jaa jaa... kun meillä on täällä näitä lomautuksia... Me ollaan ton Mieshenkilön kanssa täällä kahdestaan... Ja mulla on noita graduja tossa kauhee pino.

Kirsikka: Teidän nettisivuilta sai vähän sen käsityksen, että olis ammattimaista tää touhu.

Naishenkilö: (tuohtuneena) No on kyllä!

Kirsikka: Kun tää on kuitenkin graafisen suunnittelun opinnäytetyö, niin pitäis mennä niinku oikein nuo jutut. Ja teillä on ollu tuo aineisto jo viikon täällä.

Naishenkilö: No tapana on, että edellisenä päivänä aletaan näitä lopputöitä tehdä, ennen kun ne pitää olla valmiina.

Kohtaus päättyy lähikuvaan Kirsikan kasvoista. Niiltä pystyy lukemaan epätoivoa, raivoa ja epäuskoa sitä kohtaa, että vittu kirjapainossa on töissä ihminen, joka ei edes osaa tulostaa sivua oikean kokoisena ulos!!!! KIRJAPAINOSSA. Ja kiinnostaako minua, vaikka kaikki maailmankaikkeuden gradut olisivat sun pöydälläsi kansittamista odottamassa? Ei sitten niin pätkän vertaa! Tee ne vaan edellisenä iltana, mutta tämä ei ole gradu, joka tulostetaan yksipuoleisena halvimmalle mahdolliselle aanelkulle, pistetään kansiin ja kato syaani loppu printteristä kesken kaiken, no ei se mitään... Vittu!

maanantai 8. marraskuuta 2010

Mustavalkomaanantai - Kollaasi

Mustavalkomaanantain aiheena on kollaasi. Minä lähestyin aihetta kukkien kautta. Lisää kollaaseja löytyy täältä.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Juhlien jälkeen


Nyt on juhlat juhlittu. Kahdessa kattauksessa kävi yhteensä kymmenen insinööriä ja yksi vuoden ikäinen ihmistaimi. Piirakat hupenivat ja lystiä riitti, vaikka en itse tuntenutkaan yhtään vierasta ennakolta.

Piirakoiden lisäksi tarjolla oli kaikkea muutakin, muun muassa kirsikkatryffeleitä, joiden valmistus ei tosin mennyt ihan niin kuin Strömsössä.

Jostain syystä suklaasta erkani rasvaa, joka sitten kovettui foliokupposten reunaan. Liekö syynä liian tumma suklaa, mene ja tiedä. Hyvin namuset kuitenkin kävivät kaupaksi. Samaten Svenska Dagenin hengessä tehdyt boolit, joista toinen oli sininen ja toinen keltainen. Viimeiset vieraat poistuivat puoli neljän maissa, joten nähtävästi pidot olivat ihan onnistuneet.

perjantai 5. marraskuuta 2010

Naisen käden jälkiä vol. 37

Donilla oli tuollainen taulu. Roomasta ostettu kuva Michelangelon maalauksesta. Se oli tuommoisissa sinisissä puukehyksissä. Huomatkaa mennyt aikamuoto.

Kun meillä ei ole juur mitään sinistä kotona. Paitsi astia- ja käsipyyhkeitä. Taulun kehysten sointuminen niihin ei kuitenkaan olen minusta kauhean keskeistä sisustuksessa, joten päätin tehdä asialle jotain. Vähän ruskeaa akryylimaalia, kullanväristä guassia ja tummanruskea paperi. Johan alkoi sopia kokonaisuuteen hän!

Korujen väkertäminen on sellainen askartelumuoto, johon minun temperamenttini ja pulleat nakkisormeni eivät oikein tahdo taipua. No, oikeasti uskottelen, että minulla on pitkät ja hoikat sormet ja että korujen tekeminen on kivaa. Tällä kertaa tämä johti alla oleviin lopputuloksiin.

Punainen lasisydän on ollut minulla jo pitkään, mutten ole saanut siitä koskaan mitään järkevää aikaiseksi. En ole nytkään kauhean tyytyväinen lopputulokseen, mutta olkoon nyt seuraavat pari vuotta tuollainen. Siihen asti, kun seuraavan kerran joudun koruntekoinnostuksen valtaan.

Violetin kiven ostin taannoin eräästä ompelutarvikeliikkeestä ja siitä syntyi lasihelmen, hopealangan ja organzanauhan avulla tuollainen killutin. Tämä saattaa jopa käytännössä toimia ja olla ihan kiva.

torstai 4. marraskuuta 2010

Valokuvatorstai - !

Valokuvatorstain aiheena tällä viikolla oli yksinkertaisesti huutomerkki.
Lisää huutomerkkejä täällä.

Piirakkaa tarjolla


Lauantaina olisi tarkoitus viettää niitä tupareidentapaisia, joissa ei sitten lopulta ole kukaan koeajettavana, ensiesittelyssäkin vain vastikään maalatut seinät.

Tilaisuutta ajatellen intouduin pitkästä aikaa tekemään karjalanpiirakoita. Donin näkemys asiasta oli, että ostetaan kaupasta Moilasen riisipiirakoita ja se on siinä. Miehet. Ei ne vaan ymmärrä...

Suureksi surukseni olin onnistunut hukkaamaan piirakkapulikkani, joten jouduin pulikoimaan piirakkapohjat kaulimella. Täysin epäammattimaista ja epäkarjalaista. Todella noloa. Facebookissa epäiltiinkin, että ei lopputuloksena voi olla oikeita karjalanpiirakoita ja että eivät ne hyvältä ainakaan maistu. Keksin sitten kiertää ongelman nimeämällä tuotokset pohjois-pohjanmaanpiirakoiksi...

Viiu ystävällisesti rohkaisi ja toivoi, ettei piirakoiden kanssa käy samoin kuin ruisleivän. Toistaiseksi ei näytä siltä, mutta mikäli piirakat kivettyvät, voi niihin aina porata reiän, pujottaa siihen narun ja ripustaa vaikka joulukuuseen. Ideaa saa ihan vapaasti lainata.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Pro Ikuinen Kesä

Taas iski viikonloppuna suunnaton tarve perustaa kansanliike. Tällä kertaa jopa uskon, että sille saattaisi olla seuraajia. Toisin kuin aikaisemmille virityksilleni Pro Risteilyalukset Oulun Satamaan, Pro Plutokarkit Takaisin Kauppoihin tai Pro Hattara-arki (joka syntyi Viiun kanssa vastaiskuna niille kyynikoille, jotka jaksavat hokea, että vielä se arki tulee sinne sinunkin parisuhteeseesi. Miksei muka arkikin voisi olla hattaraa, häh?).

Eli Pro Ikuinen Kesä.

Kysyn vaan, että kuka siitä hyötyy, kun kelloja veivaillaan ees taas? Ihan kiva joo, nyt on valoisaa jo aamulla puoli seiskalta mutta kauanko se ilo kestää? Kuukauden päästä on vielä aamukymmenen aikaankin pimeää kuin pyllyssä jouluna, kuten äitimuori sanoisi.

Minä tahdon ikuisen kesä-ajan. Piste.