Starin' slowly 'cross the sky

Kyllä, tunnustan. Minä se olin, joka roikuin eilen illalla parvekkeen kulmasta puoliksi ulkona, että sain tämän auringonlaskun ikuistettua...

Wireless Man

Miksi miesten mukana tulee aina niin paljon johtoja?

Tämä kysymys tuli jotenkin mieleeni imuroidessani 37,5 neliön residenssiäni. On kaiuttimen johtoa, näytön johtoa, tuulettimen johtoa, sähkökitaran johtoa, jonkun sellaisen härpäkkeen johtoa, josta en edes tiedä mikä se on. Ja okei, suurin osa johdoista on teknisesti ottaen minun, mutta alunperin mies on ne tänne kuitenkin muiluttanut. Jollain salakavalalla ja ovelan miehisellä tavalla. Ostamalla synttärilahjaksi tai muuta sellaista.

Hämärästi muistan vielä vuoden takaisen ajan, kun kutakuinkin ainoa näkyvillä oleva johto kuului läppärille. Huoh.

Ihanat korvikset

Melkein unohdin hehkuttaa uusia lempikorviksiani. Ne tulivat vastaan lauantaina Helsinki-päivän design-markkinoilla ja vaikka se ei ollut ihan rakkautta ensi silmäyksellä, päätin ostaa ne. Ja ihan hyvä niin. Olemme nimittäin olleet tällä viikolla erottamattomat. Sillä ovathan ne aika kertakaikkisen ihQut sitten kuitenkin.

Hiukan alkaa jopa kaivella se, että kaulakoru jäi sinne markkinakojuun, kun loppui budjetti kesken...




Korvikset ovat muuten Punavuoren Putiikin mallistoa.

Valokuvatorstai - Matkan varrella

Lisää kuvia matkojen varsilta Valokuvatorstaissa.

Eilen ja tänään

On päiviä, kun ahdistuu kaikesta (paitsi miehestä, ihme kyllä).
Lääkekuurista.
Kaverin polttareista.
Sähköpostiin vastaamattomuudesta.
Juhannuksesta.
Lopputyöstä.
Ihmisistä yleensä ja asiakkaista erityisesti.
Siitä, missä sitä mahtaa syksyllä olla.

Ja on päiviä, kun homma toimii kuin junan vessa.

Lopussa kiitos seisoo

Aloittelin vapaapäivän kunniaksi pientä kesäistä projektiani eli lopputyötä.

Ja sehän onkin ihan loogista aloittaa lähdeluettelosta ja kiitoksista...

Päivä Helsingissä

Viimeiset pari viikkoa ovat menneet totutellessa työntekoon. Tai lähinnä siihen, että olen oikeassa paikassa (leimaamassa itseäni sisään) oikeaan aikaan (kun työvuoro alkaa). Yllättävän hankalaa, kun sitä ei ole vähään aikaan tarvinnut tehdä.

Lauantaina sain yllätysvapaan, joka tuli käytettyä Donin sekä M&J:n kanssa Helsingin retkeen. Ennakko-odotuksista poiketen emme edes kastuneet, vaikka "hiukan" kylmää ja tuulista pääkaupungissa olikin. Syynä kotimaanmatkailuun oli Helsinki-päivä, jota vietimme mm. katselemalla sambakulkuetta Senaatintorilla, tutustumalla design-markkinoiden tarjontaan Espan puistossa, herkuttelemalla Fazerin kahvilassa sekä kiipeämällä Erottajan paloaseman torniin.

Hautakivinäyttely Vanhassa kirkkopuistossa jäi ikävä kyllä näkemättä, sillä kivet roudattiin sieltä pois jo neljältä, vaikka näyttelyn piti jatkua kuuteen asti. Melkoinen pettymys.

Helsingissä on sambattu jo 20 vuotta ja tänä vuonna höyhenet sen kuin pöllysivät hirmuisessa tuulessa. Tunnelma oli muuten kuitenkin vallan mainio.

Fazerin kahvilasta löytyi törkeän ihania herkkuja.

Erottajan vanha paloasema on vallan komea rakennus. Samaa en voi sanoa laitoksen palomiehistä, sillä heitä oli paikalla kovin vähän kattavaa otantaa ajatellen. Mikä oli ehkä pienehkö pettymys, olivathan Don ja J saaneet ihailla naiskauneutta sambakulkueessa. Epäreilua, sanon ma.

Maisemat paloaseman tornista olivat aikamoisen upeat. Siellä näki Helsingin ihan uudesta vinkkelistä.

Voiko ihanammin päivän enää alkaa?

Viikko alkoi erinomaisen hyvin. Heräsin vartti yli kuusi, mutta sekään ei vielä haitannut, sillä Mokoman sijaan herätys tapahtui lempeällä pusuttelulla. Alamäki alkoi kun piti lähteä töihin, siinä vaiheessa näet tajusin, että silmälasini ovat edelleen Donin autossa. Eli siis matkalla kohti Tamperetta.

Hyvä tuuri jatkui töissä. Nostin tuolia pois kassaväliköstä ja laskiessani sen maahan, jätin varpaani alle. Sattui muuten ihan kohtalaisesti ja sattuu edelleen.

Rohkenen kuitenkin elää toivossa, että meno paranee loppuviikkoa kohti...

Summertime's in bloom

Se ois sitten kesä. Ja melkein hellettä. Ja tietysti heti sitten, kun aloitin Sittarin kassalla istumiset...

Eilinen eka työpäivä muistutti painajaisunta. Kun ikäänkuin osasin homman, mutta en sitten ihan kuitenkaan. Hyvin hämmentävää. No, oikeasti se taisi sujua ihan hyvin ja kyllä siihen hommaan parissa viikossa viimeistään pääsee taas mukaan.

Nyt odotan perjantaita. Odotan, ja samalla toivon, ettei se tulisi. Koska en halua tietää. Tai siis en halua pettyä jälleen kerran. Mutta siitä lisää myöhemmin. Ehkä.