torstai 11. marraskuuta 2010

Valokuvatorstai - Isä

En yleensä selittele Valokuvatorstain otoksiani, mutta ehkäpä tämä kaipaa hiukan avaamista. Ainakin kaikille niille, jotka eivät minun isääni tunne. Ne jotka tuntevat, ymmärtävät kuvan heti.

Seitsemänkymmenenkolmen elinvuotensa aikana isäni on tehnyt kuutioittain polttopuita. Lapsuuteni keväistä muistan parhaiten tuoreen sahanpurun tuoksun. Maa oli vielä vähän jäässä, kun aidan viereen ilmaantui puukasa, jota isäni sitten alkoi pienentää polttopuiksi. Sen jälkeen seurasi operaatio halkojen pinoaminen (joka tietysti oli minusta siihen aikaan kauhean vastenmielistä, koska olisin halunnut tehdä jotain ihan muuta kuin nostella jotain typeriä halkoja). Ne kasattiin ensin tietyllä tavalla kottikärryyn, kärrättiin puukuurin luo tai saunan päätyyn. Sitten äiti, sisko tai minä (useimmiten kylläkin äiti) seisoimme ojentamassa juuri oikean kokoisia halkonippuja isälle, joka asetteli ne pinoon. Juuri oikealla tavalla.

Vaikka puut on tarkoitettu lämmitykseen, ei niitä saa käyttää ihan miten tahansa. On hellapuita ja on puita saunan uuniin eikä niitä saa sekoittaa. Mökillä vielä takkapuita. Ennen viime juhannusta erään ystäväni puoliso kysyi tosissaan, että ottavatko he omat polttopuut mukaan mökillemme. Etteivät isäni rakkaat polttopuut vähene.

Sen lisäksi, että kotoani löytyy isän tekemiä puita, on siellä myös halkoja, jotka on tehnyt edesmennyt ukkini joskus 1970-luvun alkupuolella. Tai joku talossa hetken aikaa vuokralla asunut mies. Kukaan ei enää muista ihan varmasti. Eikä kukaan ole uskaltanut katsoa, ovatko ne puut jo homeessa tai lahonneet. Siskoni ja minä saamme kuitenkin jonain päivänä perinnöksi kuutioittain halkoja.

---
Lisää isiä löytyy Valokuvatorstaista.

Selvennyksenä vielä mainittakoon, että kuvan puupino on minun kasaamani ja halot minun pilkkomiani. Isän puupinoista en nimittäin löytänyt yhtään kuvaa.

14 kommenttia:

  1. Tämä oli kyllä kuin meidän pappa!
    Ettei vain ollut..ü

    Meidänkin papalla saattavat vanhimmat puut olla jo multaa.. mutta lisää täytyy tehdä, pahan päivän varalle ü

    VastaaPoista
  2. rakkautta tämä halkojen tekeminenkin on!

    VastaaPoista
  3. meillä kans mummolasta löytyy riihestä 30 vuoden polttopuut, ladosta seuraavan viiden ja joka viikonloppu setä tekee lisää ettei vaan lopu kesken :)

    VastaaPoista
  4. Pankin talkkari, ehkä ollaankin sukua. :)

    Pappilan mummo, sitäpä juuri.

    ghi, kuulostaa ihan tutulta. Koska saattaahan se puu maailmasta loppua.

    VastaaPoista
  5. Tämä kuva voisi kertoa myös minun isästäni. Hieno oivallus!

    VastaaPoista
  6. Hieno kuin taideteos. Mukavat muistot sinulle jäävät isästäsi sitten joskus. Näyttää perinne jatkuvan.

    VastaaPoista
  7. Olit ihan kuin olisit kirjoittanut minun papastani. Juuri samanlaista järjestelmällisyyttä on ollut havaittavissa täälläkin. Vanhimmat puut varastossa taitavat olla myös jostain 70-luvulta.

    VastaaPoista
  8. Tämäpä se on hauska juttu. Ihana suorastaan. Viimeinen lause kruunaa kaiken!

    VastaaPoista
  9. Kiitoksia kaikille ihanista kommenteista. :)

    VastaaPoista
  10. Heh! Rakkaistaan täytyy olla tarkka!

    VastaaPoista
  11. Kuulostaapa tutulta - tosin meillä ei ole erikseen tehty hella/sauna/takkapuita. Ensiksi ajattelin itsekin etsiä isästäni kuvan, jossa hän on polttopuita tekemässä, mutta ehkäpä laitankin jonkun muun kuvan.

    VastaaPoista
  12. Kyllä vain minunkin vanhempieni luota löytyy polttopuita joka lähtöön. Ja niitä tehdään vuosittain lisää, etteivät vain pääse loppumaan.

    VastaaPoista

Sana on vapaa.