perjantai 31. joulukuuta 2010

Vuosikatsaus 2010

Tänäkin vuonna on aika mennyt niinkuin iltamissa, kuten emoni sanoisi. Sen kunniaksi loistokas kuvakollaasikavalkaadikokoelma siitä, mitä vuoden varrelle on mahtunut. Tai ainakin murto-osa siitä. Kuvia saapi klikkaamalla suuremmiksi.

Tammikuu

Helmikuu


Maaliskuu

Huhtikuu

Toukokuu

Kesäkuu

Heinäkuu



Elokuu

Syyskuu

Lokakuu

Marraskuu

Joulukuu

torstai 30. joulukuuta 2010

Ähäkutti! Onnistuinpas!

Syksyllä olin innoissani ilmoittautumassa kansalaisopiston kurssille. Paha vain, että se into ajoittui varttia yli yhdeksään, kun ilmoittautuminen alkoi yhdeksältä. Ne kurssit, joille olisin halunnut, olivat jo täynnä.

Vahingosta viisastuneena istuinkin tänään koneella jo puoli yhdeksältä kyttäämässä kevään kurssien ilmoittautumista. Tällä kertaa aikainen mato myös nappasi siemenen, vai miten se menikään. Sen ansiosta edessä on puoli vuotta kirjoittajapiiriä sekä lyhytkurssi kankaanpainoa. Nyt pitäisi vielä jaksaa niillä käydä, minullahan kuitenkin on menneisyys varsin lahjakkaana kurssien keskenjättäjänä. Esimerkiksi bailatino, jooga, tai ji ja lampunvarjostinkurssi mainitakseni...

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Pottupeukalo

Taannoisella pääkaupunkiseudun matkallani ystäväni Hanna "pakotti" minut ostamaan lankaa. Kohteeksi valikoitui Hakaniemen hallin Vihreästä Vyyhdistä kolme kerää OnLine Linie 231 Filzwollea. Väri oli psykedeelisen hurmaava ja päätin tehdä siitä lapaset.

Ensin aloitin kahdeksan numeron puikoilla, mutta melko äkkiä hiffasin, että eihän lanka sillä tavalla riitä alkuunkaan. Vaihdoin kutosen puikkoihin ja homma alkoi sujua. Tosin siinä vaiheessa kun olisi peukkuja pitänyt ruveta tekemään, lankaa oli jäljellä noin kolmekymmentä senttiä.

Noh. Kaivoin esiin nöttösen Garnstudio Eskimoa ja se riitti miltei kokonaan toiseen peukkuun. Toisen tein sitten Novitan Purosta. Jossain vaiheessa mielessä käväisi purkaa Eskimopeukku ja korvata se Puropeukulla, mutta enpä sitten viitsinyt.

Joku varmaan arvaakin, että olisi kannattanut viitsiä.

Puropeukku on huovuttamisen jälkeen nimittäin oikein sievä ja sopivan kokoinen. Toisin kuin Eskimopeukku. Se on vähän niinkuin pottu. Ei ihan keskellä kämmentä, mutta melkein...

Kaivoin sitten esiin sakset ja lankaa ja suoritin peukalokirurgisen operaation. Sen johdosta toisessa peukussa on nyt kaunis "leikkausarpi", mutta ainakin se on sen kokoinen, että lapasta pystyy käyttämään.

tiistai 28. joulukuuta 2010

Huopatossukat ja kissapipo

Joululahjojen tekemisenhän voisi joskus aloittaa ajoissakin. Toisaalta silloin elämä olisi ihan liian helppoa. Esimerkiksi näitä Donille tekemiäni huopatossukoita olen suunnitellut huhtikuusta lähtien. Valmiiksi ne kuitenkin tulivat vasta 21. joulukuuta.

Malli on peräisin Modasta 5/2007 ja samalla ohjeella olen näitä tehnyt ennenkin. Jonniin verran tosin suurensin mallia, että tossukat varmasti mahtuivat Donin kinttuihin. Lankana mustaa ja oranssia Fritidsgarnia ja pohjaan ompelin ohutta mokkanahkaa.
Koska minun mielestäni on äärimmäisen epäreilua, että vain lapset saisivat käyttää hassuja pipoja, tein ennen joulua itselleni toisen kissapipon. (Tosin Donin veli Giorgio väitti korvien muistuttavan porsaan korvia. Siitä huolimatta kieltäydyn kutsumasta pipoa possupipoksi. Mitä miehet tästäkään ymmärtävät?)

Ohje on peräisin Debbie Stollerin Stitch´n Bitch -kirjasta. Lankana pipossa on Fritidsgarnia, sillä halusin vähän paksumman ja lämpimämmän version. Vaikka kyllä tuosta edelleen läpi tuulee, kun tarpeeksi kovasti puhuri käy. Korvat sekä nauhojen päissä olevat pompulat on lisäksi koristeltu Kitten Mohairilla.

Joulun jälkeen on pakkassää

Se sitten meni se joulu. Ensin oltiin Keski-Suomessa Donin vanhempien tykönä. Käytiin hautuumaalla, syötiin kinkkua, avattiin paketteja, paleltiin ja sen sellaista. Sitten suunnattiin Imatralle syömään kinkkua, avaamaan paketteja ja pelaamaan Trivial Pursuitia toistensa päälle kiljuvien karjalaisten kanssa (minä voitin kolme peliä, tietenkin). Autossa istuttiin sellaiset 1200 kilometriä, mutta sääennusteiden pelotteluista huolimatta lumisadetta ei näkynyt koko matkan aikana.

Leipomani viski-juustokakku katosi parempiin suihin jo ennen aattoa. Murustakaan ei jäänyt jäljelle, saati Imatralle vietäväksi, ja palautteesta päätellen kaakkua voisi tehdä toistekin. Koristelu ei ehkä ihan onnistunut. Tein leivinpaperin päälle suklaasta tekstin Hauskaa Joulua. Valitettavasti Hauskaa meni kahtia kun sitä paperista irrotin. Siksi kakussa luki vain Joulua. Onneksi se ei kuitenkaan makuun vaikuttanut.

Ensimmäisen "joululahjan" sain jo aatonaattona. Sen ansiosta voin tammikuusta lähtien tituleerata itseäni osa-aikatyöttömäksi. Uusi duuni hirvittää ja vastuu painaa jo nyt, mutta en kyllä oikein osaa kuvitella mielenkiintoisempaa työympäristöä. Muutkin lahjat olivat oikein mieleisiä, hajuvesi- ja kaulakorulinja on Donillekin tuttu ja turvallinen, enkä loukkaantunut edes kinkkumittarista. Seinänaapurimme tullee pitämään eniten saamastani karaokesetistä, sillä tästä lähtien naapurihäiriköinnin vaihtoehdot ovat epävireinen, mutta innokas kitaransoitto sekä epävireinen, mutta innokas laulu.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Joulua

Jouluna istutaan autossa, luultavasti sekä pakkasessa että pyryssä. Syödään kinkkua ja karjalanpaistia ja Aimon ohjeella tehtyä viskijuustokakkua. Avataan paketteja (toivottavasti), ja annetaan niitä (varmasti). Saunotaan, pusutellaan ja juodaan ehkä vähän viintä. Syödään lisää kinkkua. Ja istutaan vielä muutama sata kilometriä autossa. Kirotaan radiokanavien joululaulumaratoneja. Näin siis, mikäli kaikki menee kuten on suunniteltu.

Toivottavasti Sinullekin tulee kiva joulu!


perjantai 17. joulukuuta 2010

I was built to be magnificent

Vuonna 1994 olin henkeen ja vereen New Kids On The Blockin fani. Sitten tuli joku ihmeen Take That. Jonka täytyi olla ihan täyttä paskaa. Saadakseni vahvistusta mielipiteelleni katsoin telkkarista niiden Wembleyn konsertin. Mutta sielläpä sattuikin humppaamaan mukana eräs Robert Williams. Johon lankesin kerrasta täydellä pateettisen teinitytön intohimolla.

Ilmeisesti se pateettinen teinityttö elää ja voi edelleen varsin pulskasti jossain sisälläni, sillä olen saanut Donin sisäistämään sen, että ainoa varteenotettava kilpailija hänelle on juurikin tuo samainen Robert Williams. Että näin todellisessa maailmassa minä elän...

Mutta. Tämän piti olla levyarvostelu. Siis siinä mielessä kun minä sellaista ikinä kykenen kirjoittamaan. Eli oikeammin hyvin hatarasti levyä sivuava jaaritus... Kun kuulin Robbien paluusta Take Thatin riveihin, olin ensin että mitä vattua. Meneekö sillä niin huonosti? Sitten funtsin, että jos mies on jo saavuttanut käytännössä kaiken, niin mitäpä sillä muutakaan tekemistä on. Käyhän se harrastuksesta tuokin.

Sitten menin ja ostin Progress-levyn. Ja totesin, että täähän on hemmetti vieköön hyvä! Ja että voisin tietysti pönkittää hevi-imagonia hehkuttamalla Kotiteollisuuden ja Mokoman ohella Týriä, olla muuten vaan outo ja kuunnella vaikka italialaista räppiä kuten Jovanottia tai etsiä jotain vielä erikoisempaa kuunneltavaa, mutta ehkä olenkin ihan tyytyväinen Take That -tyttönä. Huolimatta siitä, ettei sen tunnustaminen kauhean katu-uskottavaa taida olla.

torstai 16. joulukuuta 2010

Valokuvatorstai - Mielenrauha


Valokuvatorstaissa pohditaan näin joulun alla mielenrauhaa. Minä en ole uskonnollinen ihminen, mutta siitä huolimatta bangkokin buddhalaistemppeleissä mieli lepäsi. Tämä kuva on Wat Pon temppelialueelta, vuodelta 2003.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Ihan ässä

Kahdeksankymppinen tätini, jonka nimi alkaa sopivasti S-kirjaimella, on tavannut leipoa jouluksi kaneliässiä. Pienenä, silloin kun söin potut ja kastikkeen erillään ja mieluusti eri lautasiltakin, ässät olivat niitä harvoja jouluherkkuja, joita suostuin syömään. Luulen, että niitä tuli silloin vedettyä enemmän kuin tavallisia pipareita ja aina ne olivat niitä tädin tekemiä. En tiedä onko täti leiponut niitä täksi jouluksi, mutta ei sevväliä. Upotin nimittäin omat pikkukätöseni taikinaan ja väkersin kasan näitä herkkuja. Ovat muuten edelleen julmetun hyviä.

Ohje löytyi Pirkasta.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Hamppukoreja ja sytykekukkia

Viime aikoina kaikki liikenevät munakennot ovat menneet uusiokäyttöön sytykeruusuiksi. Ohjeen löysin jo vuosi sitten täältä, mutta kokeilemaan innostuin vasta nyt. Koska meillä ei ole yhtään tulisijaa, jonka sytyttämiseen noita voisi käyttää, päätyvät ruusut joululahjaksi. Samasta syystä on muuten jäänyt ruusujen koepoltto tekemättä, mutta luotetaan siihen, että ne toimivat.

Ruusujen säilytystä varten virkkasin Bilteman puolitoistamillisestä hamppunarusta pari koria. Ohje löytyi 101 ideaa -lehdestä, tosin siinä materiaalina oli kolmemillinen naru, mutta se oli jo semmoista jöötiä, etten minä jaksanut sitä virkkuukoukulla vääntää. Ohuemmasta narusta tuli kuitenkin ihan päteviä pikkukoreja. Mitä nyt tuo hamppunaru haisee melko lailla hevonkakalle...

Ota siemen multa



Kun minä eilen viihdyin hellan ja, öö, chilin välissä, askarteli Don lintulautaa. Hän aloitti projektin jo joskus muutama viikko sitten, mutta silloin se syystä tai toisesta jäi kesken. Äitini olisi ollut valmis kustantamaan meille ihan ostetun lintulaudan ja kehoitti minua pariin otteeseen sellaisen kaupasta hakemaan, mutta herra insinööri ei halunnut kuulla siitä puhuttavankaan.

Arkkitehdin alkuperäinen suunnitelma sisälsi mm. ikkunat ja sisävalot laudalle, mutta nämä lisävarusteet sitten karsiutuivat matkan varrella pois. Materiaalina oli jotain jämälautaa, jota appivanhempien talonrakennuspuuhista oli jäänyt yli. Pönttö maalattiin samalla maalilla, jolla olohuoneen seinätkin, vaikka maalin ulkoilmankestävyydestä ei takeita olekaan.

Lopputulos ei ole ehkä ihan viimeisen päälle viimeistelty, mutta ainakin se on persoonallinen ja itse tehty. Hiukan minua hirvitti kuunnella sitä ähinää ja manailua, jota laudan valmistusprosessi olohuoneen lattialla tuntui edellyttävän. Mutta sellaista rakentamisen kuulema kuuluu ollakin, tunnetta pitää olla mukana, ei siitä muuten hyvää tule.

Tänään Don ripusti lintulaudan hamppunarulla koristeomenapuuhun ja haimme lähikaupasta auringonkukan-siemeniä. Viritimme puun alle myös jäälyhdyn. Sitten menimme sisään ja Don liimautui makuuhuoneen ikkunaan kyttäämään lintuja. Raukka oli pettynyt kun sanoin, että tuskin siihen tänään enää ketään tulee. Kun alkaa olla pimeääkin.
"No sen takiahan me laitettiin se lyhty siihen, että näkevät tulla!"

Hupsu mies.
Hupsu ja ihana.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Pikkuisen chiliä

Tänään kokkasin pitkästä aikaa intialaista. Tein soosit ja raidat ja riisit ja naanleivät. Intouduin kuvailemaan aineksia ja suremaan mielessäni sitä, ettei minulla ole varaa ostaa kunnon makro-objektiivia. Vaikka sellaista Canonin satamillistä, jota eilen Verkkokaupassa kuolasin. Putki on sen verran tyyris, etten kehtaa sitä toivoa edes joulupukilta.

Tulinpa muuten lisänneeksi melkoisen ronskilla kädellä chiliä ruokaamme. Heitin pataan kaksi kokonaista palkoa, jotka "eivät" olleet kauhean tulisia. Lisäksi laitoin teelusikallisen chipotlejauhetta, joka Donin mukaan oli niin vanhaa, "ettei se varmaan enää kovin tulista ole".

Lopputuloshan tietenkin oli tulinen. Sellainen, että nenä alkoi vuotaa, korvissa tuntui ja yskitti. Mutta onneksi oli se raita. Ja jälkkärinä mango brûlée.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Kade

Ostin vihdoinkin Riikka Pulkkisen kirjan Totta. Miksen minä osaa kirjoittaa yhtä hienoja lauseita? Sellaisia, että ne soljuvat eteenpäin, ovat helppoja mutta samalla täyteläisiä eikä yksikään ole turha? (Ja miksi minä en saa kirjoitettua loppuun yhtäkään niistä "kirjoista", joita olen kaikkien näiden vuosien aikana aloittanut...?)

torstai 9. joulukuuta 2010

Valokuvatorstai - kuvahaaste

Valokuvatorstaissa tällä viikolla inspiraatiota antaa kuva (linkin takana myös muut haasteen vastaukset). Minä lähestyin aihetta tällä tavalla.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Pois alta vaan, nyt lasketaan, en pelkää ollenkaan!

"Kyllä käy sääliksi näitä lapsia täällä. Mäkeäkin joutuvat laskemaan tämmöisissä paikoissa." (Viittaus jalankulkualikäytävään viettäviin rinteisiin, muita mäkiähän täällä ei ole tsiljardien kilometrien säteellä.)

"Mikäs tuossa on laskiessa? Mäkihän se on siinä missä muutkin."

"No joo, mutta ei siinä oo sitä tunnelmaa... Se on kuitenkin ihan eri fiilis kun laskee sellaista oikeaa luonnonmäkeä joka päättyy keskelle autotietä. On se jotenkin aidompaa, se jännitys ja kaikki."

tiistai 7. joulukuuta 2010

Suklainen banaanikakku


Koin pakottavaa tarvetta leipoa banaanikakun. Vaivauduin sen tähden jopa vaeltamaan lumimyräkän läpi uuteen Ääs-markettiin hakemaan lisää banaaneja. Ohje oli jälleen Myllyn Parhaan, siinä kun ei tarvitse mitään edes vispailla saati juuri vatkailla. Mukaan heitin vähän suklaarakeita. Helppoa ja nopeaa ja tähän mennessä on aina tullut hyvääkin. Päälle lorottelin sulaa suklaatia ja lätkin tuollaisia syrämmiä. Ja lopputulos on nätti kun mikä! Vielä kun joku jaksaa sen syödäkin...

maanantai 6. joulukuuta 2010

Mustavalkomaanantai - Itsetehty

"Tässä on mun mielestä ihan hyvä ajatus, mutta ei tää nyt ehkä ihan loppuun asti oo mietitty... On tää vähän jotenkin köyhä asetelma."
"No eläs nyt sano. Tuo sampanjapullo tuo sellaista tyyliä ja luksusta ja oksa sitten taas karun pohjoista lapin tunnelmaa. Ne on vähän niinkuin poron sarvet tuulisella jänkhällä. Että tavallaan siinä on kaikki."
"Mitä sä oikein oot ottanu?!"
"En mitään. Mutta kyllä mä taiteen tunnistan kun sellaista näen."

---

Keksin siis tökätä kuivuneen oksan Moët & Chandon -pulloon ja koristella sen joidenkin toisten skumppapullojen mukana tulleilla muovisydämillä. Sattumalta myös huomasin, että sehän passaa täydellisesti Mustavalkomaanantain haasteeseen Itsetehty. Donin taideanalyysi tuli vähän niinkuin bonuksena sitten.

Lisää itsetehtyjä siis Mustavalkomaantaissa.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Hei vaan, keski-ikä!

Donilla on ollut vähän rankka viikonloppu. Perjantaina oli työpaikan pikkujoulut ja lauantaina hän sitten ystävällisesti vei minut mukanaan Oulun Insinöörien ensimmäisiin pikkujouluihin (kyllä, insinööreillä on kahdet pikkujoulut). Ensin oli syöminkiä ja juominkia paikallisessa kuppilassa ja kuudelta alkoi Ouluhallissa Pikkujoulupiknik. Esiintyjälistalla olivat Mariska ja pahat sudet, Laura Närhi, Paula Koivuniemi, Maija Vilkkumaa sekä Jorma Kääriäinen & Riku Niemi Orchestra.


Hämmentävää kyllä, Paula Koivuniemi taisi olla illan kovin esiintyjä. Että kai se sitten oli joku keski-ikäisyyden alkupiste tuo. Biisit olivat keskimäärin tuttuja ja Aikuinen nainen tuli encorena. Tietty. Aika siistiä. Ja samalla pelottavaa. Että tässäkö se elämä nyt sitten oli? Tätäkö me Donin kanssa muistelemme vanhainkodin kiikkustuoleissa, kun minulla on kuulotorvi ja Donilla polviin yltävä parta? Paula Koivuniemen keikkaa joulukuussa 2010? Luojan kiitos emme jääneet Jorma Kääriäistä kuuntelemaan!


Onneksi Maija sykähdytti edes vähän, tosin olen kateellinen tuosta untuvaisesta sädekehästä. Jos saisin sellaisen itselleni, kävelisin ihan varmasti viikon se päässäni.

Pakko lopuksi kehaista Alpinen PartyPlug -korvatulppia, jotka olivat koeajossa, vaikka ostinkin ne kaiketi jo keväällä. Ilman niitä ilta olisi ollut yhtä tuskaa, sen verran kaakossa volyyminupit olivat. Musiikki kuitenkin kuului tulppien läpi oikein hyvin, eikä tulppia sinänsä juuri edes huomannut. Vaikka onhan sekin kai aika keski-ikäistä, että laittaa korvatulpat konserttiin...

perjantai 3. joulukuuta 2010

Piparitehdas

Sain vihdoin aikaiseksi väkertää pipareita. En muistanut millä ohjeella tein taikinan vuosi sitten, joten otin käyttöön jossain mainosläpyskässä olleen. Ja täytyypä sanoa tytöt ja pojat, että oli vallan makoisa ohje! Tai en minä niistä pipareista vielä tiedä, mutta taikinan syöntihän se on se pääasia, ja taikina oli parasta ehkä ikinä. Siksi myös jaan ohjeen teidän kanssanne:

Piparit

3 dl siirappia
1 tl kutakin: kanelia, inkivääriä, neilikkaa ja kardemummaa
250 g margariinia
2 dl sokeria
1 muna
2 tl soodaa
6 dl vehnäjauhoja
3 dl ruisjauhoja

Kiehauta rasva, siirappi, mausteet ja sokeri. Sekoita jauhot ja sooda ja lisää muna sekä siirappiseos kun se on jäähtynyt. Lykkää viileään vuorokaudeksi. Kaulitse ja syö, tai siis tee niitä pipareita.

Harrastettuani tutkivaa journalismia keittiössä, huomasin omistavani 17 erilaista piparimuottia... Muun muassa tuollaisen ihQun kruunumuotin, joka kuitenkin käytännössä osoittautui aika huonoksi. En saanut nimittäin yhtään kruunua ehjänä pellille, sakaroiden väliin jäi aina ylimääräisiä palasia. Kyynel.

torstai 2. joulukuuta 2010

Eihän paperitähdet oikeesti sammu pois

Joulukoristeet ovat anuksesta, huomasin sen taas äskettäin. Eksyin Likaiselle parketille, jossa oli tehty ihkuja paperitähtiä. No minähän halusin tietysti tehdä myös, joten eikun paperia kehiin ja askartelemaan. Ohje siis löytyy täältä.

Eihän siitä tullut mitään. Loppujen lopuksi olin itse yltä päältä liimassa ja kaikki muu pysyi kyllä kasassa paitsi tähti. Lohdutukseksi kysyin toveri Googlelta kilpailevaa paperitähtiohjetta ja löysin tämän. Se ihme kyllä sitten onnistuikin ja on toistaiseksi vielä pysynyt kasassa.

Mutta nyt saa kyllä tämä jouluhömpötys riittää. Ainakin heti huomisen jälkeen, kun olen saanut piparit paistettua...

Joulu joutui jo rintoihinkin

Minähän en siis ole jouluihminen. En todellakaan. Joka vuosi harkitsen joulunvieton lopettamista sillä perusteella, etten edes kuulu kirkkoon saati ole muutenkaan kiinnostunut kristillisestä perinteestä. Äitikään ei enää osta minulle joulukalenteria, täti ja Viiu näköjään kyllä... Joululaulut (paitsi Sylvian joululaulu) ovat keskimäärin ihan kamalia renkutuksia (erityisesti lasten laulamana), inhoan ihmisiä, jotka toivottavat hauskaa joulua jo marraskuussa (tai ylipäänsä ennen jouluaaton aattoa) ja kaiken kaikkiaan joulu on stressaavaa kaupallista kakkaa.

Melkein joka vuosi huomaan kuitenkin kauhukseni saavani jonkunlaisen jouluviruksen.

Tänä vuonna en sentään tehnyt joulukortteja vielä marraskuun alussa, toisin kuin vuosi sitten, mutta tehty ne on jo ja postiinkin kiikutettu. Tänään myös eksyin Visuaalisesti vaativaan ja sieltä jotenkin eteenpäin muihin jouluaiheita käsitteleviin blogeihin. Sen seurauksena ripustin sängyn päätyyn jouluvalot. Ja huomasin miettiväni, mistä saamme jouluverhot keittiöön. Tai minne voisin ripustaa kaksi Pentikin punaista lasitulkkua. Piparitaikinakin pitäisi tehdä.

Toivottavasti Don tulee pian töistä ja käskee ottaa edes nuo jouluvalot pois...

Valokuvatorstai - Täällä pohjantähden alla

Valokuvatorstaissa inspiraatiota antaa tällä viikolla Petri Laaksosen Täällä pohjantähden alla -kappale. Täällä lisää tulkintoja aiheesta sekä laulun sanat. YouTubesta pääsee sitten kuuntelemaan saman.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Kun traktori lähtee käsistä

Homma alkoi ihan viattomasti, kun keksin tehdä kaverin pojan kolmivuotissynttärikorttiin traktorin. Oivalsin, että kuva oli melko yksinkertainen ja sain elämää suuremman valaistumisen käyttää kuvaa myös muihin tarkoituksiin. Koska käsillä sattui olemaan huopakangasta ja heijastinnauhaa, syntyi traktoriheijastin. (Ja sana "heijastin" on tässä tulkittu aika laajasti, EU:n henkilösuojadirektiivejä se ei liene nähnytkään. Kyse on siis pikemminkin taidekäsityöstä.)

Prototyyppi päätyi traktorikortin kanssa kyseiselle nuorelle miehelle ja hänen äitiään on syyttäminen siitä, että traktorituotanto on jotenkin lähtenyt käsistä. Pikaisen laskutoimituksen mukaan niitä on syntynyt muutamassa viikossa liki kolmekymmentä. Don kommentoi jossain vaiheessa, että kauheaa näpertämistä tuo homma. Käskin miehen olla vaiti ja sanoin, että katsotaanpa miten suu sitten pannaan, kun ostan traktorirahoilla hänelle oikean traktorin! (Mihin Don tarvitsee traktoria, on minulle vielä epäselvää. Toisaalta emmepä me vielä ihan ensi viikonloppuna ole John Deereä pihalle hakemassakaan...)

maanantai 29. marraskuuta 2010

Elonmerkkejä

Blogitauko lipsahti näköjään ihan huomaamatta miltei kahden viikon mittaiseksi. Sinä aikana onkin sitten ehtinyt tapahtua kaikenmoista. Viime viikolla osallistuin Oulunseudun yrityspalveluiden järjestämään Minustako yrittäjä? -koulutukseen, se varmaan kertoo jotain viimeaikaisten suunnitelmieni suunnasta. Toistaiseksi ne sisältävät vielä niin monta kysymysmerkkiä, ettei siitä sen enempää.

Koulutuksen jälkeen loppuviikko vierähtikin Etelä-Suomea kiertäen. Oli Espoota, Helsinkiä, Vantaata ja Lahtea. Ja paljon, paljon ihania ihmisiä, joiden näkemisestä oli ehtinyt kulua ihan liian paljon aikaa. Tosin melkein yhtä paljon ihania ihmisiä jäi vielä kohtaamattakin, aikataulu kun valitettavasti oli rajallinen. Ja VR, noh... kyllä te tiedätte.

Perjantaina pääsin sitten vihdoin esittelemään opinnäytetyöni. Esitys meni omasta mielestäni ihan hyvin ja palaute oli kaikin puolin positiivista. Ja rakentavilta osinkin melko lailla sitä, mitä odotin sen olevan. Nyt odottelen enää suoritusmerkintää työstä ja sen jälkeen tutkintotodistusta. Että se siitä sitten!

Valokuvatorstai - Raja


Valokuvatorstain viimeisimpänä aiheena on raja. Lisää rajoja löytyypi siis täältä.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Karhuhavainto Oulussa

Oulun pohjoisosissa tehtiin hiljattain karhuhavainto. Silminnäkijälausuntojen mukaan vihreäpintainen mesikämmen liikuskeli kaikessa rauhassa pientaloalueella ja jopa pihoilla. Otson kuljeskelua luonnehdittiin rauhalliseksi eikä sen koettu käyttäytyvän uhkaavasti lähistöllä liikkuneita ihmisiä kohtaan.

Karhuhavainnon todistajaksi päätyi myös Kirsikka R., joka onnistui nappaamaan yllättävästä vieraasta muutaman valokuvan.
"Siinä se kihnutti itseään koristeomenapuuta vasten ja hetken aikaa punaisia marjoja ihmeteltyään löntysteli pois. Olihan se aluksi pelottavaa nähdä karhu niin läheltä, mutta ihan ystävälliseltä se tuntui," kommentoi Kirsikka R. blogiuutisten toimittajalle.

Kirsikkapuiston blogiuutisten saamien tietojen mukaan vihreät karhut eivät nuku talviunta ja ovat ruskeapintaisia lajitovereitaan lauhkeampia. Ne myös vaeltavat pitkiäkin matkoja ennen tietylle alueelle pesiytymistä. Viimeisimmät havainnot kyseisestä karhusta onkin tehty lähellä pääkaupunkiseutua. Karhun tapaavia pyydetään suhtautumaan siihen ystävällisesti ja pelotta.

---
Erästä tänään kaksi vuotta täyttävää pikkuneitiä ilahduttaa siis vuosia marinoituneesta Mandarin Classicista virkattu nalle. Ohje löytyy Erica Knightin Koukussa virkkaukseen -kirjasta.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Sen seitsemän meren ihmeitä

Imatralla ei sanottavammin viihdykettä iltaisin ole. Lauantaina kuitenkin pääsimme Donin ja emoni kanssa katsastamaan Itämaisen tanssin yhdistys Masmoudin viisitoistavuotisjuhlanäytöstä. Muuten olisi viihde varmasti jäänyt kokematta, mutta sisareni sattuu tanssimaan kyseisessä ryhmässä.

Juhlanäytös oli toteutettu yhteistyönä paikallisen IRTI-teatterin kanssa ja toi lavalle vähän muutakin kuin ihan perinteisintä itämaista tanssia. Musiikkia oli muun muassa Värttinältä, Kai Hyttiseltä ja Lordilta.

Volyymin taso musiikissa riipi vähän tärykalvoja, mutta esitys itsessään oli oikein viihdyttävä. Oli kauniita naisia ja upeita pukuja. Olisi sitä parituntisen voinut huonomminkin viettää.

torstai 11. marraskuuta 2010

Toisenlainen graafikko

"Nyt sun pitää sit alkaa pukeutua niin kuin graafikko. Käyttää sellaisia outoja vaatteita."
"Johan mä käytän."
"Etkä käytä."
"No... öh... mä olen sellainen erilainen graafikko. Kun mä osaan kirjoittaakin."

Valokuvatorstai - Isä

En yleensä selittele Valokuvatorstain otoksiani, mutta ehkäpä tämä kaipaa hiukan avaamista. Ainakin kaikille niille, jotka eivät minun isääni tunne. Ne jotka tuntevat, ymmärtävät kuvan heti.

Seitsemänkymmenenkolmen elinvuotensa aikana isäni on tehnyt kuutioittain polttopuita. Lapsuuteni keväistä muistan parhaiten tuoreen sahanpurun tuoksun. Maa oli vielä vähän jäässä, kun aidan viereen ilmaantui puukasa, jota isäni sitten alkoi pienentää polttopuiksi. Sen jälkeen seurasi operaatio halkojen pinoaminen (joka tietysti oli minusta siihen aikaan kauhean vastenmielistä, koska olisin halunnut tehdä jotain ihan muuta kuin nostella jotain typeriä halkoja). Ne kasattiin ensin tietyllä tavalla kottikärryyn, kärrättiin puukuurin luo tai saunan päätyyn. Sitten äiti, sisko tai minä (useimmiten kylläkin äiti) seisoimme ojentamassa juuri oikean kokoisia halkonippuja isälle, joka asetteli ne pinoon. Juuri oikealla tavalla.

Vaikka puut on tarkoitettu lämmitykseen, ei niitä saa käyttää ihan miten tahansa. On hellapuita ja on puita saunan uuniin eikä niitä saa sekoittaa. Mökillä vielä takkapuita. Ennen viime juhannusta erään ystäväni puoliso kysyi tosissaan, että ottavatko he omat polttopuut mukaan mökillemme. Etteivät isäni rakkaat polttopuut vähene.

Sen lisäksi, että kotoani löytyy isän tekemiä puita, on siellä myös halkoja, jotka on tehnyt edesmennyt ukkini joskus 1970-luvun alkupuolella. Tai joku talossa hetken aikaa vuokralla asunut mies. Kukaan ei enää muista ihan varmasti. Eikä kukaan ole uskaltanut katsoa, ovatko ne puut jo homeessa tai lahonneet. Siskoni ja minä saamme kuitenkin jonain päivänä perinnöksi kuutioittain halkoja.

---
Lisää isiä löytyy Valokuvatorstaista.

Selvennyksenä vielä mainittakoon, että kuvan puupino on minun kasaamani ja halot minun pilkkomiani. Isän puupinoista en nimittäin löytänyt yhtään kuvaa.

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Opinnäytetyö II - Vihdoinkin kotona

Siinä hän vihdoinkin on, kaiken työn ja tushkan jälkeen.

Jos olisin joku nillittävä graafikontekele, niin saattaisin ruikuttaa siitä, että muutamalla sivulla on väreissä skraiduja ja että sivut on leikattu vähän miten sattuu.

Mutta koska olen (vielä hetken aikaa) köyhä opiskelija, jätän nillityksen sikseen ja iloitsen siitä, että sain viiden kappaleen sijasta kuusi ja hintakin oli parikymppiä alempi kuin mitä alunperin piti olla. Jotain hyvää edes!

tiistai 9. marraskuuta 2010

Opinnäytetyö (Suomi 2010)

Genre: trilleri
Pituus: 7 vuorokautta
Ikäraja: K18

Ohjaus: Kirsikka

Roolit:
Kirsikka, The Asiakas
Paikallisen painotalon Aluepäällikkö
Paikallisen painotalon mieshenkilö
Paikallisen painotalon naishenkilö


Kohtaus 1.

Hyvin kauan sitten. Kirsikka surffaa netissä ja paino-/tulostuspaikkaa opinnäytetyölleen etsiessään päätyy Paikallisen Painotalon sivuille. Etusivulla lukee: "Painamiseen ja tulostamiseen erikoistunut vaativan julkaisutoiminnan ammattilainen, todellinen täyden palvelun painotalo".

Kirsikka: Hmm... tämähän kuulostaa hyvältä. Pyydänpä tarjouksen. - - No sehän onkin ihan edullinen. Tämä on minun valintani!


Kohtaus 2.

Keskiviikkoaamu. Opinnäytetyö on valmis. Kirsikka herää seitsemältä ja toimittaa valmiin työn pdf:nä sekä InDesign-taittotiedostona painoon, vaikka se oli pyydetty sinne vasta perjantaina. Valmiina työn tulee olla seuraavan viikon keskiviikkona.

Kirsikka: Ottakaa vaan yhteyttä, jos tulee jotain ongelmia.
Paikallisen painotalon mieshenkilö: Joo me kysellään sitten.


Kohtaus 3.

Tiistai-aamu. Kirsikka soittaa Aluepäällikölle, jonka kanssa on aiemmin asioinut.
Aluepäällikkö: Minä olen lomalla, mutta soitatko tähän toiseen numeroon?

Kirsikka soittaa. Naishenkilö vastaa.
Naishenkilö: Joo, olen justiinsa availemassa tätä sun tiedostoa. Huomenna iltapäivällä olisi valmis sitten, kolmen jälkeen jos sulle sopii. Soittelen, jos tulee ongelmia.


Kohtaus 4.

Kirsikka askartelee isänpäiväkorttia. Puhelin soi. Outo numero. Kirsikka vastaa pahaa-aavistamatta.

Naishenkilö: Naishenkilö täältä Painosta terve. Tässä ei nyt nämä leikkausmerkit ole oikeissa kohdissa. Nää sivun mitat ei täsmää. Piti olla 235 mm x 200 mm mutta ei kyllä oo niin paljon. Että mitäs tehdään? Pääsetkö ite kattomaan tänne?

Kirsikka: On kyllä vähän logistisia ongelmia nyt... Pääsetkö käsiksi siihen InDesign-tiedostoon, että jos siitä saisi uudestaan ne...?

Naishenkilö: Onko se täällä kansiossa? Mitä nää on nää Links- ja Fonts -kansiot?

Kirsikka: Ööö... ne on ne kansiot, missä on kaikki kuvat ja fontit siihen InDesign-tiedostoon...

Naishenkilö: Aijjaa... Mä oon vähän huono näitten atk-juttujen kanssa...

Kirsikka: (ääneti) Mitä vittua???


Kohtaus 5.

Kirsikka tutkailee omalla koneellaan olevaa versiota painon pdf-tiedostosta. Mitat ovat ihan oikein. Kaikki täsmää. Mitä vittua!?! Auto on Donilla, bussilla ei pääse lähelle. Aikaa on alle kaksi tuntia ennen kuin paino menee tältä päivältä kiinni. Kirsikka tilaa taksin ja avautuu matkalla kuskille. Matkan hinta on 13,30 €.


Kohtaus 6.

Kirsikka tutkailee Paikallisen Painotalon sivupöydän ääressä tulostettua vedosta. Hyvältä näyttää. Paitsi että kaikki sivut ovat vääränkokoisia. Mitä vittua?!? Naishenkilö puhuu puhelimessa jonkun toisen kanssa. Kun puhelu loppuu, hän ihmettelee asiaa Kirsikan kanssa. Ja sitten. Ajatus hahmottuu hitaasti Kirsikan päässä. Mutta... Eihän, eihän se voi olla niin? Sillä tämähän on, miten se meni, Painamiseen ja tulostamiseen erikoistunut vaativan julkaisutoiminnan ammattilainen, todellinen täyden palvelun painotalo.

Kirsikka: Oisko mitenkään mahdollista, että noi sivut on tulostunu väärän kokoisina?

Naishenkilö: Ihan silleen sen pistin miten se siinä tiedostossa oli. Kato näin. Tähän tää "pienennä sivu tulostusalueen kokoon"...

Kirsikka: Joo ei. Kun se ei saa pienentää sitä sivua.

Naishenkilö: Jaa jaa... kun meillä on täällä näitä lomautuksia... Me ollaan ton Mieshenkilön kanssa täällä kahdestaan... Ja mulla on noita graduja tossa kauhee pino.

Kirsikka: Teidän nettisivuilta sai vähän sen käsityksen, että olis ammattimaista tää touhu.

Naishenkilö: (tuohtuneena) No on kyllä!

Kirsikka: Kun tää on kuitenkin graafisen suunnittelun opinnäytetyö, niin pitäis mennä niinku oikein nuo jutut. Ja teillä on ollu tuo aineisto jo viikon täällä.

Naishenkilö: No tapana on, että edellisenä päivänä aletaan näitä lopputöitä tehdä, ennen kun ne pitää olla valmiina.

Kohtaus päättyy lähikuvaan Kirsikan kasvoista. Niiltä pystyy lukemaan epätoivoa, raivoa ja epäuskoa sitä kohtaa, että vittu kirjapainossa on töissä ihminen, joka ei edes osaa tulostaa sivua oikean kokoisena ulos!!!! KIRJAPAINOSSA. Ja kiinnostaako minua, vaikka kaikki maailmankaikkeuden gradut olisivat sun pöydälläsi kansittamista odottamassa? Ei sitten niin pätkän vertaa! Tee ne vaan edellisenä iltana, mutta tämä ei ole gradu, joka tulostetaan yksipuoleisena halvimmalle mahdolliselle aanelkulle, pistetään kansiin ja kato syaani loppu printteristä kesken kaiken, no ei se mitään... Vittu!

maanantai 8. marraskuuta 2010

Mustavalkomaanantai - Kollaasi

Mustavalkomaanantain aiheena on kollaasi. Minä lähestyin aihetta kukkien kautta. Lisää kollaaseja löytyy täältä.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Juhlien jälkeen


Nyt on juhlat juhlittu. Kahdessa kattauksessa kävi yhteensä kymmenen insinööriä ja yksi vuoden ikäinen ihmistaimi. Piirakat hupenivat ja lystiä riitti, vaikka en itse tuntenutkaan yhtään vierasta ennakolta.

Piirakoiden lisäksi tarjolla oli kaikkea muutakin, muun muassa kirsikkatryffeleitä, joiden valmistus ei tosin mennyt ihan niin kuin Strömsössä.

Jostain syystä suklaasta erkani rasvaa, joka sitten kovettui foliokupposten reunaan. Liekö syynä liian tumma suklaa, mene ja tiedä. Hyvin namuset kuitenkin kävivät kaupaksi. Samaten Svenska Dagenin hengessä tehdyt boolit, joista toinen oli sininen ja toinen keltainen. Viimeiset vieraat poistuivat puoli neljän maissa, joten nähtävästi pidot olivat ihan onnistuneet.

perjantai 5. marraskuuta 2010

Naisen käden jälkiä vol. 37

Donilla oli tuollainen taulu. Roomasta ostettu kuva Michelangelon maalauksesta. Se oli tuommoisissa sinisissä puukehyksissä. Huomatkaa mennyt aikamuoto.

Kun meillä ei ole juur mitään sinistä kotona. Paitsi astia- ja käsipyyhkeitä. Taulun kehysten sointuminen niihin ei kuitenkaan olen minusta kauhean keskeistä sisustuksessa, joten päätin tehdä asialle jotain. Vähän ruskeaa akryylimaalia, kullanväristä guassia ja tummanruskea paperi. Johan alkoi sopia kokonaisuuteen hän!

Korujen väkertäminen on sellainen askartelumuoto, johon minun temperamenttini ja pulleat nakkisormeni eivät oikein tahdo taipua. No, oikeasti uskottelen, että minulla on pitkät ja hoikat sormet ja että korujen tekeminen on kivaa. Tällä kertaa tämä johti alla oleviin lopputuloksiin.

Punainen lasisydän on ollut minulla jo pitkään, mutten ole saanut siitä koskaan mitään järkevää aikaiseksi. En ole nytkään kauhean tyytyväinen lopputulokseen, mutta olkoon nyt seuraavat pari vuotta tuollainen. Siihen asti, kun seuraavan kerran joudun koruntekoinnostuksen valtaan.

Violetin kiven ostin taannoin eräästä ompelutarvikeliikkeestä ja siitä syntyi lasihelmen, hopealangan ja organzanauhan avulla tuollainen killutin. Tämä saattaa jopa käytännössä toimia ja olla ihan kiva.